Sarja retriittejä Panagiassa

 

 

Athos-Säätiö järjestää tulevana toimintavuonna 2018 uudentyyppisen sarjan retriittejä, joista jokaisella on oma toisiaan täydentävä teemansa. Tämä tekee tapahtuman raikkaaksi niillekin, joille retriitit ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella.

Retriitit pidetään viikonvaihteissa, ja ne on sijoitettu tasaisin välein vuoden varrelle, jotta halukkailla olisi paremmat mahdollisuudet osallistua kaikkiin niistä. Vuoden ensimmäinen retriitti on jo 2.–4.2. ja sen teemana on ”perinteellisin” eli hiljaisuus. Muiden retriittien teemat ovat Raamattu (20.–22.4.), Jeesuksen rukous (3.–5.8.) ja vuorokauden jumalanpalvelukset (26.–28.10.).

Raamattu-aiheisessa retriitissä luetaan paljon Vanhaa ja Uutta testamenttia yksin ja yhteisesti, minkä jälkeen esiin nousevista teemoista keskustellaan ja lopuksi ohjaajana toimiva kokoaa vielä yhteen ortodoksisen perinteen valossa luetun keskeisimmän sisällön. Jeesuksen rukoukseen painottuvassa retriitissä taas pyritään saamaan kosketus sen harjoittamiseen sekä vuorokauden jumalanpalveluksiin liittyvässä retriitissä luetaan kaikki vuorokauden jumalanpalvelukset mahdollisimman täydellisinä ja niille määrättyinä kellonaikoina.

Kaikki retriitit rakentuvat keskeisesti jumalanpalvelusten varaan. Retriittien ohjaajina toimivat TT Hannu Pöyhönen ja TM Heikki Alex Saulamo sekä pappeina isä Mikko Ylinen (2 ensimmäistä) ja Taisto Rikkonen (2 viimeistä). Retriittien hinta on 230-260 euroa täysihoidolla majoitusvaihtoehdosta (1 hh) riippuen. 

 

 

Tarkempia tietoja retriiteistä voi kysyä sähköpostitse:

 

 

tai puhelimella:

050-441 2036

 

MUUTA OHJELMAA VUONNA 2018