Lehdistötiedote 1.6.2017

Lehdistötiedote 1.6.2017 vapaaseen käyttöön

 

 

Neitsyt Maria sai nimikkotien Suomeen

 

Kristus-Jumalan Äiti, Jumalansynnyttäjä Neitsyt Maria, sai 1.6.2017 oman nimikkotiensä Suomeen. Tien virallisena nimenä on Panagian puistotie ja se sijaitsee Hämeenlinnan Lammilla. ”Panagia” on kreikkaa ja se on yleisin Neitsyt Mariasta käytetty nimitys kreikkalaisessa maailmassa.

 

Panagian puistotie johtaa Athos-Säätiö keskukseen ja kulkee sen alueen halki kiertotien muodossa. Tie on kaikkiaan 1700 metriä pitkä. Puistotieksi se nimettiin alueen varhaishistorian vuoksi, sillä paikalla on sijainnut kartano jo vuosisatoja sitten. Alue mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran 1435.

 

Tien kirjaaminen Suomen tiekarttaan sattui päiväksi, jolloin Ronnin entinen kehitysvammaisten keskuslaitos siirtyi 4 vuotta sitten kauppakirjan allekirjoituksin Athos-Säätiön haltuun. Vuonna 2014 Athos-Säätiön alue nimettiin Maamittauslaitoksen päätöksellä Panagiaksi, joten tien nimi yhdistyy samalla alueeseen.

 

Athos-Säätiö toimii Suomen ortodoksisen kirkon piirissä pyrkien tekemään maassamme tunnetuksi Kreikassa sijaitsevaa Athosvuorta, maailman merkittävintä luostariyhdyskuntaa, sen hengellistä perintöä ja kilvoittelijoita. Säätiö omistaa Lammilla Pääjärven rannalla sijaitsevan 34 hehtaarin kokoisen kiinteistön, johon kuuluu kaikkiaan 22 rakennusta.

 

Athos-Säätiön alue on päivittäin auki vierailijoille. Säätiön tiloissa on näyttelyitä ja runsaasti kirkollista taidetta, ortodoksinen kirjakauppa ja kaksi muuta myymälää sekä paikan hengen mukaisesti sisustettu tyylikäs kahvio.