Pyhä Basileios Suuri Ortodoksisen luostarielämän isänä

Heikki Alex Saulamo

 

 

Merkityksestä ja elämästä

 

Pyhä Basileios Suuri ei ole turhaan saanut kunnianimeä Suuri. Mutta vaikka hän on teologeille tuttu ja kaikki tuntevat hänen nimensä, silti hän jää vähällä huomiolle suhteessa hänen todella suureen merkitykseenä. Hänet mainitaan puhuttaessa Liturgia-palveluksesta, koska toinen Ortodoksisen kirkon käyttämistä Liturgian kaavoista kantaa hänen nimeään. Hänet tunnetaan teologina, joka tunnusti Kristuksen jumaluuden ja johti taistelua areiolaisuuden harhaoppia vastaan sekä kirjoitti myös Pyhän Hengen jumaluudesta. Jos joku puhuu Ortodoksisesta luostarielämästä ja sen perusteista, hän ei voi ohittaa pyhää Basileios Suurta, jonka luostarisäännöstä muodostui yhteisöllisen luostarielämän perusta itäisessä kirkossa.

 

Nämä kolme kirkollisen elämän aluetta: dogmattinen teologia, liturginen elämä ja luostarielämä, ovat kaikki merkitykseltään mittaamattomia: Dogmaattinen teologia ei Kirkon perinteessä ole älykköjen tai akateemikkojen saivartelua, vaan se on ilmausta terveestä jumalakuvasta ja ohjausta terveeseen, ortodoksiseen suhteeseen Jumalan kanssa, ja siitä on pelastuksessa kysymys: "Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen." Liturginen elämä ja erityisesti Liturgia-palvelus ovat Kirkon elämän ja Kirkon itseilmauksen huipentuma: Kirkko Kristuksen ruumiina todellistuu. Luostarielämä taas on pitänyt monina vaikeina aikoina elossa ortodoksisen uskon ja perinteen. Siinä on jatkunut Evankeliumin tinkimätön eläminen täysillä läpi vuosisatojen.

 

Sen lisäksi, että pyhä Basileios oli teologi, rukousten kirjoittaja ja luostarielämän järjestäjä, hän oli ensinnäkin munkki ja toiseksi piispa, esipaimen. Hän ei ollut kirjoituspöytäteoreetikko. Hän eli rukouksessa todeksi teologiaa, toimitti jumalanpalveluksia ja eli luostarielämää paastoten. Hänen opetuksensa, teologiansa, rukouksensa ja luostarielämän sääntönsä syntyivät kokemuksesta. Hän oli myös maallisessa mielessä oppinut ja kykeni siten ilmaisemaan kokemuksensa taitavasti Kirkon hyödyksi.

 

Pyhästä Basileioksesta tulee mieleen se, mitä metropoliitta Hierotheos Vlachos sanoi vanhus Sofroni Saharovista. Nuorena teologian opiskelijana tulevaa metropoliittaa oli vaivannut se, ettei hän kyennyt näkemään yhteyttä yhtäältä Kirkon askeettisella perinteellä, jonka hän kohtasi erityisesti Athoksella, toisaalta teologialla, johon hän perehtyi opinnoissaan ja kolmanneksi Kirkon paimentyöllä. Sitten hän luki isä Sofronin kirjan pyhästä Siluan Athosvuorelaisesta, ja sen johtamana matkasi Englantiin Essexin luostariin ja kohdattuaan isä Sofronin koki, kuinka tässä yhdistyivät nuo kaikki puolet: hän oli askeettinen rukolija, teologi ja paimen, ja nämä muodostivat yhden kokonaisuuden isä Sofronin persoonassa. Saman voimme sanoa pyhästä Basileioksesta. Kirkon perinne saa parhaimman ilmauksensa juuri pyhässä ihmisessä.

 

Muutama sana pyhän Basileioksen elämästä. Hän syntyi vuonna 329 Kappadokian Kesareassa arvostettuun ja rikkaaseen perheeseen. Suvussa oli vahva kristillinen perinne, mihin vaikutti muun muassa isoäiti Makrina sekä samanniminen isosisko (19.7.), joka on luettu pyhien joukkoon. Basileioksen jälkeen hänen perheensä tunnetuin edustaja on Gregorios, sittemmin Nyssan piispa ja "Nyssalaisena" tunnettu Kirkon merkittävä teologi. Myös toisesta veljestä Pietarista tuli piispa, Sebastiaan, sekä Naukratioksesta askeetti.

 

Basileios opiskeli Palestiinan Kesareassa, Konstantinopolissa ja Ateenassa, jossa ystävystyi tulevaan kirkkoisä Gregorios Teologiin (25.1.). Opintojen päätyttyä Basileios toimi lyhyen aikaa asianajajana, mutta perheensä ja etenkin siskonsa Makrinan vaikutuksesta valitsin luostarielämän tien. Hän lähti tutustumaan kilvoittelijoihin Egyptiin ja Palestiinaan sekä Syyriaan ehkä jopa Mesopotamiaan. Palattuaan Basileios alkoi viettää erakkomaista kilvoituselämää ystävänsä Gregorioksen (Teologi) kanssa paastoten ankarasti. Jäätyään ensin yksin Gregorioksen lähdettyä auttamaan isäänsä joka oli piispa, Basileioksen ympärille alkoi sitten kerääntyä kilvoittelijoita. Tästä käytännön tilanteesta ja sen tuomista tarpeista syntyi Basileioksen luostarisäännöt. Basileioksen suosima ihanne oli yhteiselämä-luostari.

 

Vuodesta 360 tultuaan vihityksi diakoniksi Basileios osallistui tempautui mukaan Kirkon hallinnolliseen elämään ja lopulta kun vuonna 370 Kesarean piispanistuin jäi tyhjäksi Basileios valittiin siihen. Keskeistä tuon ajan Kirkon elämässä oli kamppailu areiolaisuutta vastaan. Basileios teki kuitenkin vaikutuksen niin prefektiin kuin itse keisari Valensiin, joka oli areiolainen, ja hänet myös kutsuttiin takaisin karkotuksesta ihmeen seurauksena. Vuonna 379 Basileios antoi sielunsa Herran käsiin ja parin vuoden päästä toinen yleinen kirkolliskokous kruunasi hänen työnsä, ja sinetöi hänen ortodoksisen opetuksensa koskein sekä Pojan että Pyhän Hengen todellista jumaluutta.

 

 

Huomioita laajasta luostarisäännöstä

 

Pyhän Basileioksen laaja luostarisääntö käsittää 55 kysymystä ja niihin annetut vastaukset. Sääntö alkaa rakkauden käskystä, mikä osoittaa, ettei kyseessä ole jokin hallinnollinen sääntökokoelma tai ulkoinen järjestyssääntö, vaan Evankeliumin sovellus. Evankeliumia seuraten pyhä isä toteaa alussa, että käskyillä on järjestys, ja viittaa Kristuksen sanoihin suurimmassa käskystä.

 

Ilman Jumalan rakastamista säännöt ovat tyhjiä. Kristitylläkin on jatkuva kiusaus yhtäältä rakennella tyhjiä systeemeitä ja ideologioita tai "omaa sääntö-hurskautta", joissa rakkauden sisältö häviää, tai toisaalta "rakkauden nimessä" hylätä muut käskyt, kuuliaisuus ja Kirkon järjestys, mikä vääristää rakkauden jättäen siitä jäljelle vain nimen, kuten aikamme kulttuurissa.

 

Lähimmäiselle osoitettu rakkaus kohdistuu Kristukseen; ja Kristusta ei voi rakastaa rakastamatta lähimmäistään. Nämä käskyt viittaavat toinen toiseensa, eivätkä ole erillisiä asioita; jos ne erotetaan ne vääristyvät: Jumalan rakastaminen (kuviteltu) voi muuttua sairaaksi uskonnollisuudeksi ja lähimmäisen rakastaminen ajallemme tyyppilliseksi suvaitsevaisuus-ideologiaksi, joista kummassakin rakastetaan lopulta ideaa ja ajatusta ja omaa itseään eikä ketään todellista persoona.

 

Jumalan pelko (4.)

Rakkaudesta pyhä Basileios siirtyy sen näennäiseen vastakohtaan, pelkoon. Hän toteaa, että se on alku ja tarpeellinen tien alussa oleville. Mutta tarvitaan ylevämpiä ohjeita rakkauden koko totuuden ja täyteyden toteuttamiseen.

 

Mielen ailahtelun välttäminen (5.) on pyhän isän mukaan niin tärkeää, että toteaa siinä epäonnistumisen tekevän Jumalan sekä lähimmäisen rakastamisen kuten muidenkin käskyjen noudattamisen mahdottomaksi. On mielenkiintoista, että pyhä Basileios laittaa filokalisen neptisen työskentelyn luostarielämän perustaksi heti rakkauden käskyn jälkeen ja liittää ne toisiinsa. Hän sanoo: "...meidän tulisi varjella hyvin valppaasti sitä, mikä on sydämessämme (ks. Sananl. 4:23), ei ainoastaan välttyäksemme vaaralta, että kadotamme mielestämme Jumalan tai tahraamme Hänen ihmeellisten tekojensa muistamisen turhanpäiväisillä kuvitelmilla, vaan myös kantaaksemme mukanamme pyhää ajatusta Jumalasta painettuna sieluihimme lähtemättömänä sinettinä muistamalla Jumalaa lakkaamatta ja puhtain mielin. Näin menetellessämme meissä vahvistuu rakkaus Jumalaa kohtaan."

 

Täytyykö elää syrjäisessä paikassa? (6.) Tätä isämme pitää hyvin tärkeänä ja sanoo, että ihmisten välinen sosiaalinen kanssakäyminen on suoranaisena esteenä Ristin kantamiselle: "Pidän ihmisyhteisössä normaalisti vallitsevia elämäntapoja ristinkantamisen suurimpina esteinä." On vaarallista asua niiden seurassa, jotka suhtautuvat pilkallisesti käskyjen noudattamiseen. Tässä tulee esille isien kokemus ja ihmistuntemus: Ihminen on sosiaalinen olento ja tapaa muokkautua niiden mukaan kenen kanssa on tekemisissä. Suomalaisetkin tuntevat sananlaskun "huono seura hyvät tavat turmelee". Tämä tapahtuu, ei pelkästään tietoisen omaksumisen kautta, vaan suurimmaksi osaksi tavalla, jota ihminen ei itse hallinnoi. Länsimainen ihminen luulee, että hän pystyy hallinnoimaan koko todellisuutta, että hänen kriittinen mielensä käsittää kaiken ja valvoo ja hallinnoi sitä, mikä ihmiseen vaikuttaa ja mikä ei. Tämä on hyvin suuriluuloista ja itsekeskeistä, ja siksi se johtaa lapselliseen toimintaan ja luuloihin. Apostoli Paavali viittaa vanhaan testamenttiin ja sanoo: "Lähtekää pois heidän keskuudestaan ja erotkaa heistä" (2. Kor. 6: 17). Isät säätivät kanoneissaan, ettei pidä olla tekemistä Kirkosta erkaantudeiden ja harhaoppeja levittävien kanssa. Vaikka se, miten näitä noudattaa, vaatii harkintakykyä tilanteen mukaan, on hyvä muistaa, että nykyihminen ei suinkaan ole immuuni ympäriltä tuleville huonoille vaikutuksille, vaan repivän kulttuurin tuotteena pikemminkin helposti vietävissä. Tämän tunnustaminen on hyvä perusta.

 

Pitääkö sitten asua yksin vai yhdessä samaan päämäärään pyrkivien kanssa? (7)

Pyhä Basileios pitää hyödyllisempänä yhdessä asumista. Yhtäältä tämä liittyy jo elämän perustarpeista huolehtimiseen. Lisäksi hän pitää yhdessä elämistä parempana tapana toteuttaa rakkauden käskyä, koska silloin ihminen toimii toisten hyväksi. Edelleen yksin elämä ei helposti huomaaa omia paheitaan, sillä kukaan ei häntä nuhtele. Pyhä Basileios jopa kutsuu yksin elämistä tuloksettomaksi ja hyödyttömäksi. Monesta näkökulmasta hän osoittaa, kuinka yhteisöelämässä voi toteuttaa Evankeliumin käskyjä, kun taas erakkoelämässä se näyttäisi osoittautuvan mahdottomaksi.

 

Luopuminen kaikesta entisestä (8.). Ensimmäiseksi pyhä isämme viittaa Kristuksen sanoihin Evankeliumissa "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua" (Matt. 16:24) ja "yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on" (Luuk. 14:33). Varsin pitkästi hän sitten käsittelee useisiin muihinkin Evankeliumin kohtiin viitaten, kuinka ihmisen on luovuttava kaikesta entisestä. Tässäkään Basileios ei jää ulkoiselle, "sosiaaliselle tasolle" vaan viitaten apostoli Paavaliin toteaa, että on pidettävä roskana myös omaa hurskautta voittaakseen omakseen Kristuksen. "Lyhyesti sanottuna" - Basileios tiivistää - "Jumalaa kohti kulkeminen merkitsee ihmissydämen siirtymistä taivaalliseen elämänmuotoon, jotta voisimme sanoa: "Mutta me olemme taivaan kansalaisia" (Fil. 3:20).

 

Yhdeksäs kysymys koskee omaisuudesta luopumista, kelle ja miten se on hyvä jättää ja kymmenes luostariin otettavia - pitääkö kaikki pyrkijät ottaa ja miten tulijoita koetellaan. Yhdestoista kysymys liittyy erityisesti tuon ajan yhteiskuntaan: voiko luostari antaa turvapaikan orjille. Ehkä tätä vastaa meidän aikana tilanne ihmisestä, jolla ei ole virallista lupaa olla maassa. Orjan kohdalla Basileios kehotti nuhtelemaan orjaa, jos isäntä oli ystävällinen, mutta jos isän suoritti jumalattomuuksia, kehotti asettumaan häntä vastustamaan, ettei orja joutuisi toteuttamaan jumalattomuuksia. Kuten siis luonnollista, pyhä isä kehotti asettumaan todellisen oikeudenmukaisuuden puolelle.

 

Kysymys 12 koskee naimisissa olevien ottamista luostariin, mikä on mahdollista yhteisen sopimuksen perusteella. Tällainen tulija otetaan vastaan useiden todistajien läsnäollessa. Tekstin sävy antaa selvästi ymmärtää, että pyhä Basileios pitää tätä hyvänä ilmiönä.

 

Sitten pyhä isä puhuu hiljaisuudesta, etenkin sen tarpeellisuudesta kokelaille (13.). Vaikenemista hän pitää normaalina tilana, joka rikotaan vain silloin, kun jokin todellinen tarve sitä vaatii. Hiljaisuus opettaa paljon, sillä se tuo rauhan ja auttaa unohtamaan menneisyyden.

 

Niitä, jotka ovat antaneet lupauksen ja sitten lähteneet luostarista, Basileios käsittelee ankarasti (kysymys 14). Hän antaa munkeille oikeuden ja yleislinjauksen olla avaamatta ovea sellaisille, jotka ovat lupauksen annettuaan lähteneet, koska nämä ovat varastaneet itsensä luostarilta ja Jumalalta. Tässä näkyy eräässä mielessä hienolla tavalla - vaikka puhutaankin ikävästä asiasta - luostarielämän eukaristinen ja sakramentaalinen sisältö ja syvyys. Naimisissa olevasta apostoli Paavali sanoo, ettei tämän ruumis ole enää hänen omansa vaan puolison, eli avioliitossa ihminen uhrataan Jumalalle toisen ihmisen, puolison, kautta. Munkkeudessa ihminen uhrataan jossain mielessä suoraan, joskin tietysti hengellisen isän, luostarin johtajan ja luostariyhteisön kautta. (Basileioksella yhteisöllisyyden korostus on voimakas.) Ihminen ei enää omista itseään, vaan hän on hyvin konkreettisesssa mielessä Jumalan oma, mikä toteutuu hengellisen isän, luostarin esimiehen ja yhteisön kautta. Toisen oman vieminen on varkaus, ja Jumalan oman vieminen on pyhäinhäväistys, kuten Basileios sanoo, että ihminen vie Jumalalle antamansa uhrilahjan.

 

Käsitellessään kysymystä (15), missä iässä ihminen voidaan ottaa luostariin ja missä iässä hän voi antaa lupauksen, pyhä Basileios ottaa heti ehkä meidän ajan ihmisen mielestä yllättävän näkökannan. Hän aloittaa viittauksella Markuksen Evankeliumista (10:14): "Sallikaa lasten tulla minun luokseni" ja viittaa sitten apostoli Paavalin kirjeiden kohtiin, joissa puhutaan siitä, kuinka joku osasi kirjoitukset jo lapsesta lähtien ja että lapset on kasvatettava Herran tahdon mukaan. Siksi hän on sitä mieltä, että lapsia on syytä ottaa luostarin piiriin asumaan, orpolapsia oma-aloitteisesti ja vanhempiensa tuomia todistajien läsnäollessa, jotta vältytään epäselvyyksiltä.

 

Kuitenkaan lapsia ei Basileioksen ohjeen mukaan oteta varsinaiseen luostariyhteisöön, vaan he elävät ja syövät ateriansa veljestöstä erillään, ja opiskelevat tehden koulutehtäviä. Jumalanpalveluksissa he käyvät toisten kanssa. Elämänrytmin ja ruoan määrän ja laadun sekä unen suhteen lapsille tulee järjestää heille sopivat puitteet ja näitä asioita ja lapsia valvomaaan kokenut vanhempi munkki. Lasten kasvatusmetodit ovat hyvin valistuneita ja paasto on yksi keskeinen kasvatusmenetelmä. Ohjaavan munkin ote tulee olla isällisen ystävällinen. Opintojen tulee olla luostarielämän hengen, voisimme sanoa, että kirkollisen hengen mukaisia: myyttien sijasta pyhien elämästä. Näin lapset saavuttavat tavoitteensa "iloisesti ja rentoutuneesti", eikä heidän tarvitse kiusata itseään eikä loukata muita. Näin kasvaneet lapset voivat sitten myöhemmin jäädä halutessaan varsinaiseen luostariyhteisöön.

 

Itsehillintä on elämän perusta, paasto (16-17) sen keskeinen toteuttaja. Tämä pitää pyhän Basileioksen mukaan paikkansa laajemminkin, ja hän lainaa apostoli Paavalin sanoja "nautinnonhaluinen taaas on jo eläessään kuollut" (1. Tim. 5:6). Paaston kautta pyhät saivan jumalalliset ilmestykset, kuten Mooses ja Elia sekä Daniel vanhassa testamentissa. Johannes Kastajan elämäntapa perustui paastoon ja Herra itse paastosi. Ihmiset lankesivat syntiin nimenomaan hillittömyyden takia, Eesau myi esikoituusensa soppalautasesta. Basileioksen mukaan itsehillintä ei ole mikään erillinen hyve, vaan kaikki liittyy siihen, eikä ilman sitä voi saavuttaa eikä toteuttaa mitään Evankeliumin opetusta. Laajemmin sanottuna mitään hyvettä ei voi toteuttaa erillään, vaan ihmisen pitää omaksua Evankeliumin elämäntapa, missä itsehillintä on yksi keskeinen perusta.

 

Ohjatakseen itsehilllintää arvostelukykyisesti pyhä Basileios neuvoo (18), että on hyvä maistaa kaikkea mitä pöydässä on tarjolla osoittaen näin kunnioitusta Jumalan lahjoille, sillä "puhtaille kaikki on puhdasta" (1. Tim. 4:4-5). Samalla on pidettävä mielessä pidättyvyys ja ravittava itsensä yksinkertaisilla ruoilla ja pidättäydyttävä kokonaan niistä ruoista, joiden tarkoitus on ainoastaan antaa nautintoa.

 

Tässä välissä on hyvä huomauttaa ja kiinnittää huomiota erääseen hyvinkin oleelliseen piirteeseen, kuinka Basileios muiden pyhien isien tapaan ohjaa ihmistä jatkuvasti arvostelukykyisesti kahden ääripään välissä. Kun hän sanoo, että kaikkea pitää maistaa, hän välittömästi asettaa tuon opetuksen suhteeseen kokonaiskuvan kanssa sanoen, ettei kuitenkaan syödä niitä ruokia, jotka ovat pelkästään nautintoa varten; näin hän välttää sen - ainakin meidän ajallemme hyvin tyyppillisen ansan - jossa jostakin oikeasta opetuksesta tulee väärä, koska sitä käytetään väärin. Eräs viime aikojen ortodoksikirjoittaja nimitti näitä harhaopetuksia "hulluksi tulleiksi totuuksiksi". Ne hämäävät ihmisen, koska ovat sinänsä totta. Jos siis Basileios sanoisi vain, että kaikkea pitää maistaa, ilman sen asettamista rajoihin, siitä tulisi eräänlainen vapaalippu ahmimiseen, tekosyy, jonka perusteella ihminen alkaa kiertää ruokapöydän kaikkien antimien luona pitäen tarkasti huolta, ettei mitään jää maistamatta, ettei vain rikkoisi pyhien isien opetuksia. Tästä puolitotuuksien harhasta voimme löytää lukemattomia esimerkkejä meidän aikanamme aina ehkä eniten käytettyyn eli puheeseen rakkaudesta, jonka nimissä kaikki muu lyödään matalaksi.

 

Pyhä Basileios käsittelee itsehillintää useassa sääntöjensä luvussa. Kohdassa 19, jossa on kysymys, missä määrin itsehillintää pitää noudattaa, hän tiivistää asian seuraavasti: "Sielun taipumuksia ajatellen itsehillintään pätee yksi ainoa sääntö: täydellinen pidättäytyminen kaikesta, mikä liittyy ihmistä turmelevaan nautintoon." Tämän toteuttaminen vaihtelee eri ihmisillä, koska tarpeet ovat erilaiset. Niinpä ei ole olemassa mitään yhtä kaikille sopivaa sääntöä yksityiskohdissa. Luostarien johtajat laativat yleislinjan, josta sitten olosuhteiden pakottaessa tehdään harkittuja poikkeksia. Vatsaa ei tulisi täyttää yltäkylläisyyteen, koska siitä seuraa kirous: "Voi teitä, jotka nyt olette kylläiset!" Kohtuuttomuus tekee ihmisen sairaaksi ja uneliaaksi, ja hänestä tulee epäjumalanpalvelija, koska hän tekee vatsasta jumalansa.

 

Yleisesti Basileios linjaa ruoan tekemisen periaatteita: se pitäisi valmistaa helposti kullakin alueella saatavista ja halvoista elintarvikkeista, joita jokainen pystyy hankkimaan. Jo tuolloin tunnettuun ruoka-aineiden kuljetteluun pitkin maailmaa Basileios suhtautuu yleisesti kielteisesti, mutta mainitsee poikkeuksena elämälle välttämättömät tuotteet, kuten oliiviöljyn. Sairauksien tapauksessa poikkeuksia sallitaan höllemmin.

 

Ruokaa koskevasta teemasta voi ehkä mainita, että muistan erään kunnioitetun luostarinjohtajan Athokselta sanoneen, että "yritämme kaikessa seurata vanhan ajan isiä, mutta yhdessä emme pysty, ruoassa". Joku toinen sanoi, että kun ennen luostarissa oli pakko olla viiniä, nyt on pakko olla makeisia. Pääosin luostari-ihmisetkin ovat kaukana täydellisyydestä, ja ei-täydellinen ihminen tarvitsee jotain lohtua tästä maailmasta, koska ei yllä taivaallisiin. Meidän aikanamme ruoasta on kehittynyt keskeinen elämän osa-alue, ja entisajan ylellisyydestä on tullut kaikkien arkipäivää. Markettien makeis- ja juustohyllyt ovat sadan metrin pituisia. Tähän tottunut ihminen tuo tottumuksensa myös luostariin ja se väistämättä näkyy sielläkin, mutta Basileioksen opetuksen henkeä toteuttaen siitä ei pidä tehdä tekosyytä, vapaalippua, jonka nojalla ruoasta tulee pääasia. (Paaston tärkeyden Basileios alleviivaa kuuluisassa opetuspuheessaan sanoen, että ensimmäinen paastokäsky annettiin paratiisissa.)

 

Pidättyvyyden teema jatkuu kysymyksellä vieraiden kestitsemisestä (20) ja seuraava ote tiivistää pyhän Basileioksen linjan asiassa: "vielä alhaisempaa on muuttaa arkisia aterioitamme, jotta ne kelpaisivat nirsoille vieraillemme. Kristityn elämä ei vaihtele tilanteiden mukaan, koska sen päämäärä, Jumalan kunnia, pysyy aina samana." Jos vieras on luostari-ihminen, on hänelle tarjottu mutkikas ateria Basileioksen mukaan syyte tätä kohtaan siitä, ettei hänelle oletettavasti kelpaa tavallinen. Tämänkin ohjeen kirjaimellinen noudattaminen on usein sangen haastavaa, mutta siitä saisi hyvän huoneen taulun ruokasaliin... Asian viisaan ytimen isämme paljastaa kuitenkin seuraavissa sanoissa: "maailmassa elävien elämä onn mutkikasta ja häilyvää, ja he mukautuvat eri tavoin noudattamaan jokaisen tilapäistuttavuuden oikkuja." Yksinkertaisuus on yksi luostarielämän perusta, jolle hengellinen elämä rakennetaan.

 

Vaatetuksesta (22) on Basileioksen mukaan syytä käydä ilmi, että ihminen on luostariväkeä - yksinkertainen, monikäyttöinen, vaatimaton ja säädyllinen. Erikseen pyhä isä puhuu myös vyön käyttämisestä, viitaten useisiin vanhan ja uuden testamentin kohtiin, jotka viittaavat Jumalan ihmisten vyöttäneen itsensä. Se on miehekkyyden ja toimintavalmiuden merkki ja sen avulla viitta kootaaan tiukasti ympärille.

 

Kysymys 24 avaa uuden suuren teeman: Miten pitäisi elää yhteiselämää? Basileioksen sääntö on nimenomaan yhteiselämä-luostarien perusta. Ja tästä luostarielämän muodosta tuli Ortodoksisen kirkon luostarielämän selkäranka. Basileios katsoo asioita jatkuvasti yhtesöelämän kannalta, toki tietenkään yksittäistä kilvoittelijaa nollaamatta; eihän ihmisistä muodostu mitään kiisseliä. Tässä mielessä luostarielämä jatkaa Evankeliumin mukaista apostolista ja apostolien teoissa kuvattua Kirkon alkuvaiheen yhteisöllistä elämää. Tätä yhteisöä verrataan ruumiiseen sen eri jäsenineen. Niinpä sen jokaisen jäsenen tulisi hoitaa omaa tehtäväänsä, koska muuten syntyy tuhoa koko ruumiille. Jos silmä laitetaan kiinni tai jos jalka ei noudata silmän antamia ohjeita, ruumis kompastuu. Johtajan täytyy johtaa, koska hänellä on tuomarin asema, ja toisten tehdä kuuliaisuutta.

 

Voimakkaasti Basileios korostaa johtajan vastuuta siltäkin kannalta, että hänen on nuhdeltava synnintekijää. Mielistely tai totuuden muuntelu on kertakaikkiaan poissa laskuista. Kuulostaa ankaralta, miten se tehdään terveesti? Basileios asettaa malliksi apostoli Paavalin joka sanoo: "Ollessamme teidän luonanne olimme lempeitä kuin lapsiaan hoivaava äiti. Rakastimme teitä niin hellästi, että olimme valmiit antamaan teille Jumalan evankeliumin lisäksi oman itsemmekin." (1. Tess. 2:7-8) Se, joka ei tähän pysty, on sokea opas. Näin pyhä isä laittaa taas käyttöön kaksi siipeä tai molemmat jalat, ankaruuden, jolla pysytään totuudessa ja vältetään valheen mutkikkaat hetteiköt, ja toisaalta uhrimielisen rakkauden, mikä antaa sisällön ja elämän.

 

Luostarin johtajan Basileios asettaa nykytermein sanottuna vanhuksen tai ohjaajavanhuksen asemaan sanoessaan (26), että tälle veljien tulee paljastaa kaikki, sydämen salaisuudetkin. Toisaalta Basileios viittaa laajemmin veljiin, jotka on asetettu osoittamaan huolenpitoa toisista. Luostarin johtan vahvan aseman kirkkoisämme tasapainottaa ohjeella, että hänen tehdessä virheen veljestön vanhimpien jäsenten tulisi nuhdella häntä. Tässä Basileios puhuu myös epäluulojen hälvenemisestä, kun asiat selvitetään. Siinä mielessä hän edustaa ehkä yllättävän paljon "avoimuuden" tai "läpinäkyvyyden" periaatteita (27).

 

Mitäpä tehdään tottelemattoman jäsenen kanssa (28)? Lähtökohta on myötunto, kuten ruumiin sairaan jäsenen kanssa. Johtajan tulee käyttää kahdenkeskistä ohjausta. Huonon menon jatkuessa siirrytään ankarampiin ja julkisempiin nuhteisiin ja rangaistuksiin. Jollei tämä auta, parantumattomaksi todettu ruumiin jäsen leikataan irti, ettei se tuhoa koko ruumista. Basileios viittaa pappi Eelin vanhassa testamentissa saamaan tuomioon: "...koska hän tiesi poikiensa halventavan Jumalaa eikä pitänyt heitä kurissa" (1. Sam. 3:13). Mitä tekeekään luostarissa ihminen, joka ei halua osoittaa kuuliaisuutta, koska juuri sitä varten sinne on tultu? Tämä on nykyihmiselle erittäin vaikeaa, mutta se ei vähennä sen merkitystä, eikä sen suhteen pysty ottamaan samanlaista ekonomian linjaa kuin vaikkapa ehkä ruoassa, sillä ilman kuuliaisuutta ei ole pelastusta; siinä ollaan ytimessä. Kristuskin tuli tekemään juuri kuuliaisuutta maailmaan, minkä hän usein toi ilmi.

 

Ankarampi on linja, kun pyhä puhuu (29) niistä, joitka harrastavat jatkuvaa nurinaa ja itsensä korottamista, ja tämäntyyppisen laiskurin ja toisinajattelijan työt hän käskee hylkäämään, koska niitä ei saa sekoittaa toisten oikeassa hengessä kannettuu uhriin.

 

Edellisen vastapainoksi Basileios taas asettaa sen, että puhuessaan kohdassa 30 luostarinjohtajan ominaisuuksista hän ei kuitenkaan peräänkuuluta ankaruutta tai muuta sellaista, vaan varoittaa korkealla asemalla ylpeilystä, ja muistuttaa palvelualttiudesta sitä, joka on kaikkien palvelija. Kielikuvat ovat Ortodoksisen terapeuttisen hengen mukaisesti sairaalamaisia. Tätä teemaa katsottaessa toiselta puolelta (31) Basileios kehottaa luostariveljiä ottamaan vastaan johtajan heille tekemät konkreettisetkin palvelukset. Esimerkiksi otetaan Kristuksen suorittama jalkojen pesu, mihin Pietarinkin oli suostuttava.

 

Kysymyksessä suhtautumisesta verisukulaisiin (32) Basileios jakaa asian kahtia: niihin sukulaisiin, jotka puuhastelevat vain maailmallisia suhtautuen kevytmielisesti Jumalan käskyihin, ei ole syytä pitää yhteyttä, koska siitä ei hyödy kukaan, vaan aiheutuu vain hämmennystä ja sotkua. Toisaalta taas niihin sukulaisiin, jotka koettavat elää hurskaasti, Basileios soveltaa luostarielämän periaatetta, että kaikki on yhteistä, joten kaikkien veljestön jäsenten tulisi kohdella näitä omina sukulaisinaan, mutta samalla jättää erityinen huolenpito heistä luostarin johtajalle! Joka tapauksessa täytyy varoa kaikista tällaisista yhteyksistä koituvaa kiusausta, joka on suurin vasta-alkajien vaara eli maailmallisen elämän muistaminen.

 

Edellisen kaltainen on kysymys (33) yhteydenpidosta luostarielämään vihittyjen naisten kanssa. Tämän yhteydessä Basileios tuo esiin yhden keskeisen yleisemmän periaatteen: luostari-ihminen ei pidä yhteyttä tai keskustele kenenkään kanssa miellyttääkseen häntä, sillä kuten psalmissa sanotaan, "Jumala lyö luut hajalle ihmisten miellyttäjiltä". Tämän voi usein huomata mennessään maailmasta luostariin, jolloin aluksi saattaa tuntua siltä, että luostari-ihmiset ovat tylyjä: he eivät käyttäydy samalla tavalla kuin länsimaisen kulttuurin palvelualojen ihmiset, eivätkä he siksi ole luostariin menneetkään. He eivät juttele kaikkien vastaantulevien kanssa tai tervehdi jokaista luostarissa kävelevää ihmistä, sillä sellainen hajottaa mielen, joka on rukouksen väline. Tämä on syytä luostareissa käyvienkin muistaa. Jos haluaa maailmallista asiakaspalvelua, voi mennä ostoskeskukseen. Itse muistan tätä aikanaan luostareissa ihmetelleeni - saatuani melko perinteellisen käytöskasvatuksen - mutta pikkuhiljaa aloin nähdä yksinkertaisen, "tylyn", käytöksen arvon luostarielämässä. Se vapauttaa mielistelystä, mutkaisuudesta, stressistä, monista ajatuksista jne. Mutta vastaavasti, kuten Basileioskin sanoo, tarpeen vaatiessa taas keskustellaan ja palvellaan ihmistä osoittaen uhrautuvaa rakkautta. Kysymykseen miesten ja naisten välisestä kanssakäymisestä Basileios antaa käytännöllisiä ohjeita, että on oltava useampi ihminen läsnä, ja tehtävään on valittava vanhempia ihmisiä pitämään yhteyttä nais- ja miesluostareiden välillä.

 

Veljestön jäsenten tarpeista huolehtivien veljien (34) on erityisen tärkeää olla pitämättä ketään suuremmassa arvossa kuin toista, etteivät he suosisi ketään.

 

Samalla alueella ei pitäisi olla useampia luostariyhteisöjä, ettei kilpailu ja arvostelu pilaisi asiaa, ja yhden johon alaisuudessa eläminen tuo myös monia etuja. Minulle ei ole selvää, tarkoittaako Basileios tällä samalla alueella minkälaista aluetta, suomennos puhuu seurakunnasta.

 

Ajatusta luostarin jättämisestä niiden kohdalla, jotka ovat tehneet lupauksen (36), kirkkoisämme pitää mahdottomana. Toisaalta hän tutkii asiaa kahdesta näkökulmasta sanoen, että he lähtevät joko siksi, ettei heillä ole päättäväisyyttä, mitä ei voi puolustaa, tai sitten siksi, että heille on tehty vääryyttä. Tällaista vääryyttä ei kuitenkaaan pitäisi pitää omana tietonaan, vaan asia pitäisi ottaa puheeksi ensin asianomaisen kanssa ja sitten luostarin johtohenkilöiden kanssa. Tämän jälkeen vääryyttä kärsinyt saa luvan erota yhteisöstä, jos tilannetta ei kyetä muuttamaan. Tässä oletus on kuitenkin, että hän jatkaa munkkielämää. Lyhyesti mainitaan myös meneminen toiseen luostariin, mitä isämme ei näyttäisi pitävän välttämättä pahana.

 

Rukous ja kirkkolaulu eivät ole syitä (37) ruumiillisen työn karttamiseen. Työ ja ponnistelu ovat oleellinen osa kristityn ja etenkin luostariväen elämää. Työn ja rukouksen suhteen yhtäältä kaikella on määrähetkensä, ja toisaalta mikä tahansa hetki on sopiva rukoukselle, koska työtä tehdessä ihminen voi ylistää Jumalaa joko suulla tai sydämellä. Näin ihminen työn keskelläkin täyttää rukoustehtävää, muistaa Jumalaa kiitollisena ja työ tulee siunatuksi ja on Jumalalle kelvollinen.

 

Tässä yhteydessä pyhä Basileios puhuu myös päivän hetkiin sidotuista vuorokausikierron jumalanpalveluksista. Rukousaikoja ovat aamu, kolmas hetki, kuudes hetki, yhdeksäs hetki, ilta (päivän töiden päättyessä), yön tullessa, puoliyö ja ennen aamun sarastusta. Hän mainitsee joitakin psalmeja, jotka ovat samoja kuin edelleen esim ensimmäisessä ja kolmannessa hetkessä. Jokaiseen hetkeen liittyy erityinen muisto Jumalan lahjoista: aamulla ensimmäiset ajatukset pyhitetään Jumalalle, kolmannella hetkellä apostolit saivat Pyhän Hengen. Muuallakin töidensä takia olevien veljestön jäsenten pitäisi noudattaa yhteistä rukousjärjestystä, eikä kenenkään, joka on omistanut elämänsä Kristukselle, pitäisi lyödä laimin yhtäkään rukoushetkeä.

 

Basileios antaa ohjeita myös siihen, minka alan töillä luostariväen on hyvä elättää itsensä ja suosii maanviljelystä, sekä siihen, miten kauppamatkat tuotteiden myyntiä varten kannattaisi järjestää ja missä tuotteita on soveliasta myydä - ei pyhillä paikoilla. Veljestön jäsenet pitäisi laittaa oppimaan jotain ammattia kuuliaisuudesta, ei sen mukaan mitä he haluavat, jotta tässäkin luostarielämän perushenki säilyisi. Munkki on peruuttamattomasti antanut itseään koskevan määräysvallan muille.

 

Painokkaasti pyhä Basileios käsittelee luostarinjohtajalta vaadittavia ominaisuuksia (44). Tärkeintä on, että "hän on Kristuksen rakkauden tähden sydämeltään niin nöyrä, että jopa hänen vaietessaan hänen tekojensa esimerkki antaa veljestölle tehokkaampaa ohjausta kuin mitkään sanat." Esimerkillisyys ei siis kumpua ulkoisesta säntillisyydestä, että kaikki tehdään tiptop, vaan sisäisestä asenteesta, jolloin esimerkki pikemminkin syntyy kuin tehdään. Se tulee sitten itsekseen. Meidän kulttuurissa esimerkin antamisen vaara on siinä, että siitä helposti tulee esittämistä, koska lähtökohtaisesti meillä painotetaan hyvää käytöstä ja muuta ulkoisen tason moitteettomuutta.

 

Veljestön jäsenten lähettämiseen maailmaan, siis niin sanottuun normaaliin maailmaan luostarin ulkopuolelle, pyhä Basileios suhtautuu hyvin varauksella. Jos sellaista henkilöä ei löydy, joka voi tehtävät suorittaa vahinkoa kärsimättä, on parempi kärsiä puutetta ja epämukavuutta jopa kuolemaan asti, kuin saada jonkun sielulle vahinkoa. Varhaiset isät ottivat pelastuksen todella vakavasti! Siksi he pyhittyivät. Meidän ajan ihminen harvoin pääsee jonkinlaisen kerhotoimintatyyppisen kristillisyyden paremmalla puolelle, vaikka eläisimme luostariyhteisössä tai sen tapaisessa. Kirkkoisämme kylläkin taas tasapainottaa näkemystään opastamalla millä eri tavoin nuo matkat voidaan tehdä vahinkoa kärsimättä usean veljen matkatessa yhdessä ja luostarien auttessa myös toisiaan. Ohjaajavanhusperinteen mukaisesti Basileios ohjaa paljastamaan matkalta palattua kaikki sen aikana tapahtuneet, sielunliikkeitä myöten - tässäkin näemme että Basileios on neptikko eikä "sosiaalinen isä" sanan köyhässä mielessä.

 

Lisäksi luostarilla on oltava varajohtaja, ettei johtajan estyneenä ollessa elämä lähde raiteiltaan, ja että kanssakäyminen luostarissa käyvien kanssa muutenkin tapahtuu järjestyksessä eikä kaikki veljet pyri toimimaaan maallikoiden ohjaajina.

 

Pyhän isämme ohjeet syntien salaamisesta (46) ovat yhtäältä tutun kuuloiset, ettei omia syntejä pidä salata, vaan tunnustaaa luostarin johtajalle, joka Basileioksen ajattelussa on selvästi myös luostarin hengellinen isä, mutta toisaalta hän ohjaa kertomaan myös sellaisen veljen synnit, joka ei niitä itse paljasta. Hän sanoo jopa, että koska syntien paljastamatta jättäminen johtaa hengelliseen kuolemaan, on veljen synnin paljastamatta jättäminen veljesmurhan kaltainen teko. Tämä on vaikea opetus, koska pääsääntöisesti yleisneuvo on, ettei pidä tutkia toisten vaan omia syntejä, ja jopa olla näkemättä tai uskomatta silmiään, kun näkee toisen synnin. Esimerkiksi Gerontikonissa on monia tätä koskevia tapauksia. En tiedä kuinka tätä ohjetta on eri aikoina noudatettu ja ymmärretty, ehkä kyse on siitä, tai ainakin sitä niin sovelletaan, että kun on kyse jostain erittäin raskaasta rikkomuksesta, joka oletettavasti vie ihmisen huonoon loppuun paljastamattomana ja näyttää selvästi siltä, ettei ihminen itse saa sitä paljastettua.

 

Riidoista, jopa siinä tapauksessa että veli on eri mieltä johtajan antamasta määräyksestä, tulisi keskustelulla Basileioksen mukaan avoimesti ja rehellisesti. Tämä ja muut samansuuntaiset ohjeet, joita hänen säännöissään on, tasapainottavat kuuliaisuuden ja luostarin johtajan selkeää auktoriteetti-asemaa. Basileioksen opetuksen tekee erityisen ymmärrettäväksi se viisas huomio, että salassa harjoitettu narina ja nurkuminen on paljon vahingollisempaa ja johtaa yhteisön kohti tuhoa, ja ne jotka tällaista lietsovat, käsketään ajamaan pois yhteisöstä.

 

Edellisiä ohjeita tarkennetaan niin, että säännössä 48 kiellettään utelemasta tai tutkimasta pikkutarkasti luostarin johtajan toimia, ja johtajan taas on hyvä kysyä lähimpien veljien neuvoa. Minkäänlainen jatkuvan epäluulon viljely ei tule kyseeseen. Luostarin johtajan puolestaan ei tule nuhdella veljiä silloin, kun mieli on kuohuksissa, sillä vihastunut ja kiihtynyt nuhde ei auta. Lääkärin tavoin luostarin johtajan ei tule vihastua hengellisesti sairaisiin, vaan pyrkiä parantamaan heidät voimistamalla kyseessä olevan sairauden eli himon vastavoimaa (51). Veljien pitäisi taas suhtautua johtajaan kuin lääkäriin, ja kestää hengellisten leikkausten ja lääkkeiden tuottamat epämiellyttävätkin tuntemukset, kuten "syyttävän sanan vihlaisu" ja "rangaistuksen kitkerä lääke" kiitollisina. Kaiken tarkoitus on kuitenkin sielun pelastus.

 

 

Sääntöjen luonteesta ja pyhän Basileioksen "sosiaalisesta painotuksesta"

 

Basileioksen ohjeet ovat hyvin yksinkertaisia. Aikamme ihmiselle, joka etsii "jotakin syvempää" saattaa tulla ajatus, "onpa karkeaa". Eikö luostarielämä ole jotain ylevämpää? Mutta salaisuus on siinä, että tie syvällisyyteen kulkee nimenomaan yksinkertaisuuden kautta, kun taas monimutkaisuus ja hajanaisuus hajottaa ja jämäyttää ihmisen pinnalliselle tasolle. Meidän aikamme syvällisyys on useimmiten juuri tätä pintaristeilyä lukemattomista näkökulmista toiseen, ja sitä käytetään henkisen pikaruoan tai herkuttelun tavoin, mutta se ei tavoita ihmisen sydäntä, joka jää egoismin jäähän, samalla kun kahvin ja makeisten äärellä hurjastellaan teologian tai hengellisen elämän korkeissa sfääreissä päätyen usein lopulta kyyniseen nihilismiin. Päästäkseen ylös, ihmisen on mentävä ensin alas, nöyrryttävä isien opetettavaksi, isien seuraajaksi, ei käyttäjäksi tai kuluttajaksi. Kuuliaisuuden tekeminen oli paratiisin käsky, ja siitä alkaa kaikki oikea hengellinen elämä, erityisesti luostarielämä, ja kaikille meille on annettu ne, joille tehdä kuuliaisuutta.

 

Joskus sanotaan, että opetuksessaan pyhä Basileios edustaa sosiaalista painotusta. Jos tällä halutaan sanoa, että hän on ei-hesykastinen, se ei pidä paikkaansa. Eikä sosiaalinen ole ehkä paras termi, yhteisöllinen on parempi. Kuten joku varhainen pyhä sanoi, yksi kristitty on nolla kristittyä. Mutta Basileioksella yhteisöllisyys on tervettä, kuinkas muuten, eli ortodoksista, joka ei tarkoita ihmisen tai ihmispersoonan katoamista johonkin kollektiivisuuden suohon.

 

Pyhän Basileioksen harjoittamasta ja opettamasta "filokalisesta" sisäisestä hengellisyydestä näkyy luostarisäännössä selvät julkilausutut viitteet. Puhuessaan työn ja rukouksen suhteesta hän sanoo: "Kuitenkin mikä tahansa hetki on sopiva rukoukselle ja psalmilaululle, kuten monille muillekin tehtäville, koska käsiemme työskennellessä voimme ylistää Jumalaa, milloin suullamme [- -] milloin sydämellämme", sekä edelleen: "Saavutamme keskittyneen mielentilan, kun kaikissa toimissamme anomme Jumalalta, että työmme onnistuisi, ja maksamme kiitollisuudenvelkaamme Hänelle, joka antoi meille työn vaatiman voiman. Samalla, kuten jo äsken sanoin, meidän on pidettävä koko ajan mielessämme tavoitteemme eli Herran mielen ilahduttaminen. Jollei näin tapahdu, miten apostoli Paavalin kehoitus "rukoilkaa lakkaamatta" (1. Tess. 5:17) voisi johdonmukaisesti sopia yhteen hänen seuraavien sanojensa kanssa: "Teimme työtä ja uurastimme yötä päivää" (2. Tess. 3:8).

 

Pyhän isän sisäinen herkkävireisyys näkyy kysymyksessä mielen ailahtelun vahingollisuudesta, sillä tämän nimenomaan sielun sisäisen ilmiön hän näkee tekevän käskyjen täyttämisen ja Jumalan rakastamisen mahdottomaksi. Edelleen käsitellessään kysymystä asuinpaikasta pyhä Basileios sanoo, että "tärkeintä olisi pyyhkiä pois synnin tahrat väsymättömällä rukouksella ja Jumalan tahdon lakkaamattomalla muistamisella." Pyhä Basileios pitää siis lakkaamatonta rukousta luostarielämän ytimessä, ja näkemys synnin pois pyyhkimiseen on hesykastisen perinteen mukainen, eikä lainopillinen. Siten Basileioksen "sosiaalinen painotus" ei ole ristiriitainen hesykasmin kanssa eikä ole oikein eikä perusteltua pitää häntä "sosiaalisena isänä" vastakohtana sisäisen elämän harjoittajille ja syrjään vetäytymiselle.

 

 

 

 

Jälkihuomautus: Edellä oleva kirjallinen esitys on muokattu Athos-Säätiön "Kutsumuksena luostarielämä" -seminaarissa pidetyn puheen pohjana olleista teksteistä. Lähteinä on käytetty suomenkielistä materiaalia, ennen kaikkea Valamon luostarin julkaisemaa käännöstä pyhän Basileioksen laajasta luostarisäännöstä. Numerot viittaavat luostarisäännön kohtiin (kysymyksiin). Pyhän Basileioksen teksteistä on suomeksi saatavilla nunna Kristodulin kääntämä kokoelma opetuksia, Kuuden päivän luomistyö (Heksameron, kääntänyt Koskenniemi) sekä laaja luostarisääntö, jonka on englannista kääntänyt Fevronia Orfanos.