Etkö kestä kaikkea Minun rakkauteni tähden?

Vanhus Joosef Hesykasti sekä hänen kanssakilvoittelijansa, vanhus Arsenios ja Athanasios, muuttivat vuonna 1938 Pienelle Pyhän Annan skiitalle, jossa he elivät äärimmäisen ankarissa olosuhteissa. Heidän majansa olivat ahtaita, talvella kylmän kosteita ja kesällä pätsimäisen kuumia. Herran pyhälle Edelläkävijälle omistettu kirkko oli pieni. Ikonit sinne oli maalannut naapurimajan isä Danielin veljestö.

 

Heti muuton jälkeen vanhus Joosef kohtasi uudessa paikassa erityisen koettelemuksen. Tästä kertoo nykyisin Arizonassa elävä vanhus Efraim kirjassa ”Minun Vanhukseni Joosef Hesykasti”:

 

 

Vanhus Joosefin muutto tähän karuun paikkaan ei miellyttänyt maanalaisia demoneja, jotka halusivat nuo luolat itselleen. Ne alkoivat häiritä vanhusta päivittäin. Myöhemmin hän sanoi oppilailleen: ”Te tulitte tänne ja löysitte kaiken valmiina. Jospa vain tietäisitte, mitä minun piti käydä läpi alussa demonien kanssa! Maailmassa papit toimittavat eksorkismeja ja käskevät demoneja menemään autioihin paikkoihin, minkä vuoksi ne kaikki olivat kerääntyneet tänne! Jospa vain tietäisitte, mitä kävin läpi!”

 

Hän viittasi sanoillaan siihen, että jos hänen oppilaansa olisivat saapuneet alkuaikoina, he eivät olisi kestäneet. Pilatakseen vanhuksen öisen rukouskilvoituksen demonit alkoivat herättää hänet kovilla äänillä joka ilta sen jälkeen kun hän oli nukkunut vain tunnin tai puolitoista. Jälkeenpäin demonit ilmestyivät hänelle irvokkaina kasvoina, eikä hän voinut enää saada unta. Tämä tilanne jatkui. Päivä päivältä vanhus alkoi olla yhä väsyneempi, koska hän ei voinut nukkua säännöllisesti eikä hän suostunut laiminlyömään yöllistä rukoustaan. Tämän lisäksi hän menetti erityisen rukouksen tuoman armon, koska unen puute sumensi hänen mielensä ja esti häntä keskittymästä.

 

Hän ei kuitenkaan suostunut luopumaan helpolla. Hän sanoi itselleen: ”Olen kärsivällinen tämän tilanteen kanssa kuukauden ajan, ja jollei ongelma ole siihen mennessä ratkennut, minä jätän tämän paikan.” Hiljalleen vanhus alkoi tuntea armon vetäytymisen. Useasti hän ei pystynyt hillitsemään itseään ja itki. Hän itki lohduttomasti päiviä tai jopa viikkoja.

 

Tämän tilanteen vuoksi hän vajosi syvään suruun ja alkoi eräässä mielessä ”valittaa” Jumalalle aivan kuin häntä olisi kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Hän valitti, koska Jumala salli niin monien kiusausten kohdata häntä ilman että olisi edes hieman hillinnyt niitä, että hän olisi saanut vedettyä henkeä. Kun hän rukoili kyynelin ja kivulla pimeydessä, hän nousi, kohotti kätensä ja sanoi: ”Oi Herra, sallitko niiden voittaa jopa ihmisen vapaan tahdon? Jos niin on, kuinka ihminen voi silloin taistella?”

 

Silloin hänen pieni majansa äkkiä täyttyi valosta, ja hän kuuli erittäin suloisen äänen sanovan itselleen: ”Etkö kestä kaikkea Minun rakkauteni tähden?”

 

Kuullessaan nämä sanat hänen murheensa välittömästi hävisi kuin raskas ja pimeä pilvi olisi jättänyt hänet. Heti hän tajusi, mistä tuo ääni tuli, ja hän vajosi kasvoilleen maahan ja alkoi itkeä suuresta rakkaudesta ja katua masennustaan, joka oli vallannut hänet. ”Kyllä, minun Jumalani, Sinun rakkautesi tähden olen kärsivällinen.”

 

Myöhemmin hän sanoi: ”En koskaan unohda tuota ääntä, joka oli niin suloinen, että kiusaus ja koko minun pelkuruuteni heti katosivat.”

 

Siitä lähtien vanhuksella oli suuri lohdutus hänen suruissaan ja koettelemuksissaan. Hän sai takaisin hengellisen voimansa ja oli vahvempi kiusauksissa. Kun vanhus oli kolmekymmentä vuorokautta kärsivällisesti kestänyt unettomuutta, taistelu lopulta päättyi, ja demonit katosivat.

 

 

Suomennos teoksesta: My Elder Joseph the Hesychast, s. 265-266.