Vanhus Efraim siunattiin haudan lepoon (videoita)

Vanhus
+ Vanhus Efraim,
 

 

Pyhän Andreaan skiitan johtajan arkkimandriitta Efraimin hautaansiunaaminen toimitettiin perjantaina 31.3. klo 13 Athosvuorella, hänen johtamansa skiitan pääkirkossa. Tilaisuuteen oli saapunut noin 800 vierasta: Athoksen munkkeja eri luostareista ja paljon Vanhuksen hengellisiä lapsia eri puolilta Kreikkaa. Athosvuoren johto päästi poikkeuksellisesti kaikki halukkaat niemimaalle ilman viisumia pelkän laivavarauksen perusteella.
 
Hautauspalveluksessa vallitsi pääsiäisilo. Paikalla oli Athosvuoren parhaita laulajia, jotka kohottivat laulullaan läsnäolijoiden mielet taivasten valtakunnan todellisuuteen. Veljestö ruokki kaikki hautajaisvieraat ja majoittikin halukkaat.
 
Vanhus Efraim oli antanut tarkat ohjeet hautaamisestaan. Hänen haudalleen muun muassa piti pystyttää yksinkertainen puuristi tekstillä: Syntinen isä Efraim.
 
Vanhus Efraimin kuolema ja hautaansiunaus on saanut paljon huomioita Kreikan kirkollisessa lehdistössä ja häntä on luonnehdittu suureksi athoslaiseksi ohjaajaksi ja pyhäksi ihmiseksi. Vaikutuksen on tehnyt moniin hänen tapansa kohdata sairaus, mutta myös hänen ruumiinsa, jossa ei vähimmässäkään määrin heijastu edeltävä raju sairaus ja jossa ei liioin näy kuolinjäykkyyttä.
 

 
 
Skiitan kellot
 

Video Youtube-kanavalta: ΕΚΚΛΗΣΙΑ ONLINE NEWS LIVE
 
 
 
 
"Eräs Jumalan ihminen"
 


Video Youtube-kanavalta: Orthodoxia ellada online - NEWS

 

 
Vanhus saapuu Skiitalle
 

Video Youtube-kanavalta: Spiros Sigouros
 
 

Ollos iäti muistettu, iäti muistettu, iäti muistettu...

 

 

Video Youtube-kanavalta: ΕΚΚΛΗΣΙΑ ONLINE NEWS LIVE

 

 
 
TK
Veriassa sijaitsevan luostarin igumeni Palamas Kallipetritis:  
 
 

Matka hautapaikalle

(videot Youtube-kanavalta: ΕΚΚΛΗΣΙΑ ONLINE NEWS LIVE)

 

 

 
 

 
 

 
 

 
 
 

 

 
hauta
 
 
 



"Eräs... PYHÄ lähti tänään Taivaaseen!"

 

Video Youtube-kanavalta: Orthodoxia ellada online - NEWS