Panagian eteläkärjen risti

 

 

Athos-Säätiön Panagian vuokrametsään, sen eteläiseen kärkeen, on ”puhjennut kukkaan” uusi ristinpuu. Kuten Anna Vyrubovan ristillä Panagian keskusaukiolla on oma mielenkiintoinen tarinansa, niin on tälläkin.

Risti tilattiin aikanaan hautaristiksi henkilölle, joka sairasti vakavaa ja vääjäämättömästi etenevää sairautta. Hän kuitenkin yllättäen parani sairaudestaan. Risti oli kahdeksan vuotta säilytettävänä hänen ystävänsä tiloissa. Lopulta tämä ehdotti ristin hankkineelle, että hän lahjoittaisi sen pois, koska on parantunut eikä nyt näytä olevan akuutisti hautaristin tarpeessa, ja ehdotti kohteeksi Athos-Säätiötä. Sairaudesta parantunut piti ajatusta erinomaisena ja suostui ehdotukseen. Näin risti saapui Panagiaan kevään lopulla ja Anna Vyrubovan ristin tavoin oli joitakin viikkoja Ilosanoman kirkon eteistilassa odottaen siirtoa lopulliseen sijoituspaikkaansa.

Pienen kunnostuksen jälkeen risti maalattiin ja kiinnitettiin lujasti huolella valitulle paikalleen kertomaan etelästä lähestyville, millaiselle alueelle tullaan, ja johtamaan heidän mielensä elämän päämäärään, pelastukseen, jonka Herra on valmistanut kaikille ristillään ja ylösnousemuksellaan.

 

(22. heinäkuuta 2018)