Pyhittäjä Paisios: Jumalallisessa valossa
Heinäkuussa 1968 isä Paisios aloitti varhain eräänä iltana valvomiskilvoitteluansa. Ehtoonjälkeisen palveluksen toimitettuaan hän ryhtyi lausumaan Jeesuksen rukousta, ja mitä pidempään hän sitä lausui, sitä enemmän väsymys hellitti ja hän tunsi sisässään suurta iloa. Yhtäkkiä, yhdentoista paikkeilla illalla, hänen keljansa täyttyi suloisella, taivaallisella valolla. Se oli hyvin voimakas, mutta se ei sokaissut häntä. Tuon jumalallisen valon sisässä hän oli toisessa, hengellisessä maailmassa. Hän tunsi sanoinkuvaamatonta riemua, ja hänen ruumiinsa oli keveä; sen paino oli kadonnut. Hän koki Jumalan armon, jumalallisen valaisun, ja jumalalliset mietteet kulkivat nopeasti hänen mielensä läpi kysymysten ja vastausten tapaan; hän kysyi ja sai siinä samassa jo vastauksen. Ne olivat jumalallisia vastauksia ihmissanoin ilmaistuina.
Tämä tila kesti koko yön, aina yhdeksään aamulla. Kun tuo yliluonnollinen valo katosi, kaikki näytti hänestä pimeältä. Hän meni keljansa ulkopuolelle, ja siellä oli kuin yö. ”Mitä kello on? Eikö aurinko ole vielä noussut?” hän kysyi eräältä ohitse kulkevalta munkilta. ”Mitä sinä sanoit, isä Paisios?” hän vastasi ihmetellen. ”Mitä minä sanoin?” hän toisti itsekseen ja meni keljaansa. Hän katsoi kelloa ja tajusi silloin, mitä oli tapahtunut. Kello oli yhdeksän aamulla, aurinko oli korkealla, ja päivä näytti hänestä yöltä, ikään kuin olisi ollut auringonpimennys.
Athos-Säätiön suomennettavana olevasta kirjasta Pyhä Paisios Athosvuorelainen
