Pyhittäjä Paisios Stomiossa ja Siinailla
STOMIOSSA
Pyhä vanhus Paisios kilvoitteli nelisen vuotta (1958–1962) Stomiossa kunnostaakseen siellä saksalaisten sodan aikana tuhoaman Jumalanäidin luostarin. Hän painui voimakkaasti alueella asuneiden ihmisten mieleen. Heille hän oli ”Munkki”. He kertoivat, että hänen neuvonsa olivat yksinkertaisia ja käytännöllisiä:
”Menkää kirkkoon, rukoilkaa hartaasti, käyttäytykää luostarin alueella niin kuin pitää.”
”Lausukaa jatkuvasti Jeesuksen rukousta: ’Herra Jeesus Kristus, armahda minua’. Ja pyytäkää myös Jumalanäidin apua sanoen: ’Kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä, pelasta meidät’.”
”Säilyttäkää rakkaus keskenänne, älkää riidelkö, älkää panetelko, älkää muistelko pahalla niitä, jotka ovat vihamielisiä teitä kohtaan.”
”Älkää tehkö vääryyttä kenellekään, ja tietäkää, että vääryyttä harjoittava tekee vääryyttä eniten itselleen, sillä hän vahingoittaa sieluaan varmasti.”
”Älkää ajatelko pahaa kenestäkään.”
Kaikki Konitsassa, pienet ja suuret, tiesivät, että Stomion luostarista, ”Munkin” luota, he voisivat löytää turva- ja lepopaikan. Vuosia myöhemmin konitsalaiset sanoivat: ”Stomio oli ainoa paikka, jossa unohdimme ongelmamme. Heti kun astuimme luostarin portista sisään, jätimme ne kaikki Jumalanäidille ja kuuntelimme isä Paisioksen neuvoja. Hän puhui aina ymmärtäväisesti, nöyrästi, silmät maahan luotuina ja käsiä ristissä pitäen. Hän oli kunnioitusta herättävä henkilö, jolla oli jumalallinen viisaus ja jota me kaikki kuuntelimme suu auki ja suurella hartaudella. Tajusimme kyllä olevamme suuren vuoren vierellä, mutta sen huippua emme silti tunteneet.”
SIINAILLA
Pyhä Paisios eli kaksi vuotta (1962–1964) Siinailla, jossa hän kilvoitteli erakkona Pyhän Epitimen erakkolassa. Siellä hän auttoi paljon Pyhän Katariinan luostarin munkkeja, mutta myös lähiseudun beduiineja. Surotin luostarin julkaisemassa elämäkerrassa kerrotaan tästä hänen elämänsä vaiheesta mm. seuraava tapaus:
Vaikka isä Paisios oli yltänyt sellaiseen hengelliseen tilaan, että olisi halunnut omistautua vain rukoukselle, hän teki monta tuntia päivässä käsitöitä voidakseen ostaa tavaroita beduiineille. Eräänä päivänä hän kuitenkin ajatteli: ”Tulinko tänne auttamaan beduiineja vai rukoilemaan koko maailman puolesta?” Ja hän päätti rajoittaa käsitöiden tekoa.
Tuona samaisena päivänä – joulukuussa 1963 – eräs Wienissä asuva kreikkalainen lääkäri kävi hänen luonaan. Heti hänet nähdessään Pyhittäjä sanoi: ”Tule, olenkin odottanut sinua.” Ja keskustellessaan hänen kanssaan Pyhittäjä paljasti hänelle selvänäkemisen armolahjallaan myös joitakin asioita hänen henkilökohtaisesta elämästään. Silloin lääkärin sisimmässä järkähti ja hän antoi Pyhittäjälle sata kultaliiraa sanoen: ”Isä, ota nämä rahat voidaksesi auttaa beduiineja, niin ettet joudu irtaantumaan ohjelmastasi.” Isä Paisios ei kyennyt pidättelemään liikutustaan; hän jätti lääkärin yksikseen ja meni keljaansa neljännestunniksi. Jumalan kaitselmus ja rakkaus olivat ”saaneet hänet sulamaan”.
Lääkäri viipyi Pyhän Epistimen erakkolassa kaksi päivää ja palatessaan luostariin hän oli muuttunut mies; hänessä näkyi, ettei hän ollut löytänyt isä Paisioksen luota vain lohdutusta, vaan jotakin syvempää ja olennaisempaa. Lääkärinä hän kuitenkin ilmaisi näkemyksenään, ettei tuo pyhä ihminen tule kestämään pitkään askeettista elämää erämaassa.
