Historian traagisin persoona
"Meillä on kaksi Juudasta pyhien kahdentoista apostolin piirissä. Ensimmäinen on pyhä Juudas, Herran veli, jota kutsutaan myös Taddeukseksi ja Leeviksi. Hän on pyhän Joosef Kihlaajan poika tämän ensimmäisestä vaimosta Salomesta...
Toinen on Juudas Iskariot, joka syntyi Kerijotissa.* Hänen vanhempansa olivat Simon ja Maria. Heillä oli myös toinen poika.
Juudas Iskariot oli ainoa juudealainen Kristuksen opetuslapsista, sillä kaikki muut yksitoista opetuslasta olivat galilealaisia. Yhtä on olla galilealainen ja toista on olla juudealainen - niin kielellisesti kuin emotionaalisesti. Yleensä galilealaiset olivat tuohon aikaan herkkäsieluisia, hyvin yksinkertaisia, teeskentelemättömiä ja suoria. Eivät toki kaikki vaan erityisesti vain ne, jotka olivat Kristuksen valitsemia, sekä tavalliset ihmiset.
Juudealaiset olivat tietäisempiä ja vaateliaampia suhteessa odotettuun Messiaaseen. He olivat ankarampia ja kovasydämisempiä, eivätkä he helposti hyväksyneet sellaista odotettua Messiasta kuin Jeesus Kristus, joka sanoi, ettei Valtakunta ole omani tästä maailmasta vaan Taivaasta. ”Emme halua Taivaallisia Valtakuntia,” juudealaiset sanoivat. ”Haluamme maallisia. Haluamme, että meidät vapautetaan roomalaisista rakentaaksemme koko maailmanlaajuisen imperiumin. Haluamme tulla planeettojen valtiaiksi. Sellaisen Messiaan me haluamme.” Ja niin haluavat he tänäkin päivänä!
Nuoruudessaan Juudas Iskariot tappoi veljensä veitsellä erään riidan aikana. Veljensurmaaja – ensimmäisen veljensurmaaja Kainin jälkeläinen! Juudaksen isä riitaantui rajusti hänen kanssaan, ja Juudas vihastui niin, että tappoi isänsäkin. Hänestä tuli siis isänsurmaaja ennen kuin hän täytti kaksikymmentä vuotta.
Sitten Juudas halusi löytää itselleen vaimon. Hänen Maria-äitinsä heitti hänet pellolle pahan tekemisestä, ja hän meni toisaalle töihin. Hän oli Kristuksen ikäinen. Hän muutti Jerusalemiin, teki töitä jonkin aikaa, pikkutöitä. Hän ei pitänyt työnteosta, mutta hän piti paljon rahasta. Hän rakasti erittäin paljon rahaa, hänellä oli ahneuden himo - hän halasi nähdä rahaa, kuulla sen kilinän... Tuohon aikaan raha oli metallista.
Kului muutamia vuosia, ja hän halusi mennä naimisiin. Hän löysi erään naisen, ja he menivät naimisiin. Nainen oli viisitoista vuotta vanhempi Juudasta, joka oli tuolloin 28-vuotias, ja nainen puolestaan oli melkein 45-vuotias. Naisen nimi oli... Maria. Ja... vaikuttaa uskomattomalta... mutta se oli Juudaksen äiti! Tälle löytyy selityksensä, sillä Juudas palasi Jerusalemista tunnistamattomana. Edes hänen oma äitinsä ei tuntenut häntä! Eikä Juudaskaan tuntenut äitiään, sillä kipu ja uuvuttava rukous olivat muuttaneet häntä, ja hänestäkin oli tullut tunnistamaton.
Äiti intuitiivisesti tajuaa oman lapsena, vaikka mitä tapahtuisi. Lapsi ei saata ymmärtää, mutta äiti kyllä. Kuvitelkaa, miten villi ihminen Juudaksesta oli tullut ja millaisiin raakalaisuuden tasoihin hän oli Jerusalemissa alentunut. Heti kun he saivat tietää olevansa äiti ja poika, he erosivat, eivätkä edenneet keskinäiseen suhteeseen.
Tällaisessa tilassa meidän Kristuksemme löysi Juudaksen. Hän kutsui hänet opetuslapsekseen ja teki hänestä jopa yhteisön rahakukkaron haltijan (taloudenhoitajan)...
Tätä kuvaa pyhä Johannes Teologi, kun hän sanoo, että Juudas kantoi rahakukkaroa. Mitä tarkoittaa "kantoi"? Nyssäkässäkö hän rahoja kantoi? Vai rahalippaassako? Ei, se oli yhteinen rahasto, jota hän kantoi taskuissaan. Hänelle annettiin rahaa. Sadasta kolikosta hän laittoi seitsemänkymmentä omaan taskuunsa. Tietysti Kristuksemme tiesi tämän, mutta Hän ei koskaan nuhdellut häntä! Ei yhtään kertaa. Ainoastaan sen yhden kerran, kun Hän sanoi: ”Juudas, suudelmallako sinä kavallat Ihmisen pojan?”
Lopuksi Juudas teki itsemurhan.
Ihmetelkää Kristuksen Rakkauden syvyyttä häntä kohtaan! Kun Hän nousee Öljymäelle, Juudas sanoo mielessään: “Kun Jeesus on ristiinnaulitaan, hänen sielunsa menee tuonelaan. Minäpä puolestaan tapan itseni, sieluni laskeutuu tuonelaan, teen hänelle maahankumarruksen, ja Hän antaa minulle anteeksi.”
Niinpä hän hirttäytyi samaan aikaan, jolloin Kristus kohtaa kärsimyksensä (Ristillä), Suuren perjantain aamunkoiton paikkeilla. Jumalana Kristus näkee Juudaksen ja käskee puuta taivuttamaan oksaa. Ja oksa taipui, ja Juudaksen jalat koskettivat maata, eikä hän pystynyt päättämään päiviään, hirttäytymään.
Koitti Suuri Perjantai. Kristuksemme on kuusi tuntia ristillä ja kolmekymmentäkolme tuntia tuonelassa. Kristuksemme nousi kuolleista, ja yhä vielä Juudas kituu. Hän on elossa noin monet tunnit. Miksi? Tässä on sen salaisuus: ehkäpä hän katuisi. Ehkä hän sanoisi: “Jumalani! Tein synnin!” Tähän kätkeytyy suuri ihme! Silloin köysi olisi katkennut, ja Juudas olisi selvinnyt vammoitta.
Kristuksemme nousi kuolleista ja, koska Juudas ei katunut, Jumala antoi lopun koittaa. Silloin puu jousen tavoin singahti äkillisesti ylöspäin ja paiskasi hänet toiselle puolelle. Juudas putosi vatsalleen terävään kiveen, joka lävisti hänen sisälmyksensä. Näky oli kuvottava.
Juudasta kadutti, mutta hän ei katunut. Mikä on ero näiden kahden välillä? Juudaksen katumus tulee hänen huuliltaan: "Minä tein synnin, kun kavalsin viattoman veren". Se ei tule hänen sisimmästään toisin kuin Pietarin kohdalla, joka kavalsi vain huulillaan. Sisimmässään Pietari tunnisti meidän Kristuksemme. Hän oli kavaltaja suullaan mutta ei sydämeltään. Hän katui ja maksoi rikkomuksensa hinnan. ”Sanokaa hänen opetuslapsillensa ja Pietarille” (Mark. 16:7). Tuossa vaiheessa Pietari ei vielä ole Herran oppilas, sillä vasta myöhemmin tehtiin sovinto, Kristus kysyessä: ”Pietari, rakastatko sinä minua...” (Joh. 21). Pietari teki vielä [Juudasta] suuremman synnin, vaikkapa vain sanallisesti. Kolme kertaa hän kielsi Kristuksemme, joka oli sanonut sen hänelle Pyhällä Ehtoollisella.
Mutta Pietari katui, kun taas Juudas ei koskaan katunut.
- Arkkimandriitta Efraim, Pyhien apostoli Andreaan ja Antontios Suuren skiitta, Athosvuori.
Katkelma muistiinpanoista, puheesta ”Historian traagisin persoona”
