TEKNIIKKATALKOOT pe 3.6. - la 4.6.2022

 

 

Athos-Säätiön Panagiassa on 3.–4.6.2022 teematalkoot aiheesta tekniikka ja tekniset työt. Järjestämme, puhdistamme, korjaamme ja rakennamme – tilanteen, tulijoiden taipumusten ja kykyjen mukaan. Tule auttamaan, piristymään kädentöissä ja ehkä oppimaan uutta Athos-Säätiön Panagian luostarimaisessa miljöössä.

 

Talkoisiin voi tulla perjantaiksi tai lauantaiksi tai molemmiksi. Pääpäivä on lauantai, mutta talkoiden vetäjä on paikan päällä sekä perjantain että lauantain. Talkoolainen voi halutessaan olla Panagiassa majoittuneena sunnuntaihin asti.

 

Luvassa on varastojen ja tilojen järjestelyä ja siistimistä, laitteiden huoltoa ja kunnostusta ohjatusti, materiaalien ja dokumenttien luettelointia ja arkistointia sekä sään salliessa pienimuotoista rakenteluakin ulkosalla.

 

Tehtävät jaetaan mukaan tulevien kiinnostuksen kohteiden ja vallitsevan sääolosuhteen mukaisesti. Talkoiden päätteeksi on halukkaille tarjolla sauna. Talkoovarustuksena toimii henkilökohtainen suojavaatetus ja mahdollisesti kumisaappaat, koska osassa töistä toimitaan likaisissa tai kosteissa tiloissa esimerkiksi imurien ja painepesureiden kanssa. Ota saunaa varten myös omat peseytymistarvikkeet ja pyyhe.

 

Ennakkoilmoittautuminen on tarpeen mm. ruokailun takia ja tehdään osoitteeseen: info@athossaatio.fi tai talkoot@athossaatio.fi. Kerro samalla mahdolliset ruoka-ainerajoitteesi. Voit samalla halutessasi mainita omat kiinnostuksen kohteesi tai erityisosaamisesi.