Laaja taidevalokuvanäyttely Athosvuoresta
Lehdistötiedote 02.01.2015 vapaaseen käyttöön
Athos-Säätiön Luostarikeskuksessa, Lammilla, avattiin uudenvuoden aattoiltana uusi taidenäyttely. Se koostuu 200 kehystetystä mustavalkoisesta taidevalokuvasta, joiden aiheena on Athosvuoren luostarit, skiitat ja kilvoitusmajat. Näyttelyn nimi on "Hiljaisuuden kuvia Pyhältä Vuorelta" ja näytteilleasettaja Markus Paavola.
Vaasalainen Markus Paavola on harrastajavalokuvaaja, joka on ottanut näyttelyyn valitsemansa kuvat kolmen Athoksella käyntinsä aikana. Hän ei ole kiinnostunut dokumentoimaan kohteitaan, vaan pyrkii kuviensa kautta tavoittamaan ja välittämään tunnelmia. Hän ei ole halunnut lainkaan nimetä töitään jättääkseen paljon avointa tilaa niiden ja katsojan välisen ainutlaatuisen suhteen muodostumiselle. Vaikka kyseessä on Paavolan esikoisnäyttely, hän on saanut paljon kiitosta ammattivalokuvaajilta internetissä julkaisemista kuvistaan.
Suhdettaan valokuvaukseen Paavola kuvaa näyttelyesitteessä seuraavasti: ”Valokuvia on kolmenlaisia. Etenkin nykyisin valokuvat pyrkivät usein vyörymään katsojan silmille. Kutsun tällaisia kuvia äänekkäiksi. Toisena tulevat tavanomaisemmat kuvat, joita voisi kutsua proosallisiksi. Kolmantena tulevat kuvat, joita kutsun hiljaisiksi. Päinvastoin kuin ensimmäiset, ne eivät iskeydy katsojan tajuntaan, vaan kutsuvat tämän omaan hiljaisuuden maailmaansa. Nämä kuvat ovat minulle valokuvauksen runoutta ja katson omien kuvieni pitkälti sijoittuvan tähän kolmanteen ryhmään.”
Erityisenä innoittajanaan Paavola pitää valokuvauksen ensimmäisen sadan vuoden ajan piktorialistista perinnettä. Sillä ja kuvien tematiikkaan liittyvällä ortodoksisella munkkilaisuudella on hänen mukaansa yksi yhteinen piirre. Kun munkkilaisuuden tavoitteena on elää jo tässä ajassa ja hetkessä iankaikkisuuden ehdoilla, piktorialismin tavoitteena ei yleensä ole luoda kuvia, jotka olisivat hetkellisellä tavalla ajankohtaisia, vaan tavoittaa pikemminkin häivähdys ikuista ja kestävää kauneutta. Koska kumpikaan ei pyri erityisesti seuraamaan aikakausien vaihtuvia trendejä, vaan jotain arvoltaan pysyvämpää, ne säilyttävät Paavolan mukaan tuoreutensa ja ajankohtaisuutensa aikakaudesta riippumatta.
Markus Paavolan valokuvanäyttely poikkeaa edukseen tavanomaisista valokuvanäyttelyistä. Sitä voisi hyvin luonnehtia filosofisesti sävyttyneeksi ja dialogiin haastavaksi. Näyttely on esillä Athos-Säätiön Luostarikeskuksen päärakennuksessa syyskuun loppuun asti arkisin joka päivä maanantaita lukuun ottamatta klo 10–17 ja sunnuntaina klo 13–17.