Hengellinen elämä pyhän Porfyrios Kausokalivialaisen mukaan

Nunna Theosemni, Khrysopigin luostari

Athos-Säätiön Luostarikeskuksessa 18.7.2015 pidetty alustus seminaarissa ”'Kristus on kaikki. Hän on veljemme.' Pyhä Porfyrios Kausokalivialainen elämänsä ja opetuksensa valossa.”

Pyhien ihmisten läsnäolo keskuudessamme aina meidän päiviimme saakka on kieltämätön tosiasia, joka antaa elämällemme toivoa ja mahdollisuuden jo tästä elämästä lähtien koskettaa ja maistaa ikuisuuden iloa.

Yksi tällainen ihminen on pyhittäjä Porfyrios Kausokalivialainen. Pyhittäjä Porfyrios syntyi vuonna 1906 eräässä Euboian saaren kylässä. Hänen vanhempansa olivat köyhiä, perhe oli suuri ja isä oli mennyt siirtolaiseksi Amerikkaan. Pikkuinen Evangelos – se oli hänen nimensä ennen luostariin menoa – oli perheen kolmas lapsi. Hän paimensi lampaita vuorella ja oli käynyt vain yhden luokan kansakoulua. Jo seitsemän vuoden ikäisenä hän meni kahdeksi vuodeksi juoksupojaksi yhteen kauppaan Halkidaan. Sieltä hän siirtyi erään sukulaisensa sekatavarakauppaan Pireukseen. Tämä pieni lapsi, joka osasi lukea vain tavaten, löysi pienen kirjasen pyhän Johannes Kojussa-asuvan elämästä. Jumalan avulla poikanen tajusi, mikä merkitys on Kristuksen kutsulla. Hän painoi tämän kutsun, kuten hän itse myöhemmin kertoi, syvälle sisimpäänsä. 12-vuotiaana hän lähti Athokselle ja meni Kausokaliviaan. Hän katsoi, että tämä hänen siirtymisensä Jumalan Äidin puutarhaan kuin myös hänen pysymisensä siellä oli ”Jumalan kaitselmuksen suuri ihme”. Pienestä lapsesta lähtien pyhä Porfyrios rakasti Kristusta voimakkaalla, ehdottomalla rakkaudella ja koki syvällisesti sen, josta hän sittemmin puhui koko elämänsä, nimittäin että Kristus on kaikki.

Aikamme sovinnaisen logiikan ja lyhytkestoisen ajattelun ja elämän mukaan pienen lapsen lähtö luostariin oli jotakin käsittämätöntä. Täydellinen omistautuminen Kristukselle ja Kirkolle ylittää kaiken logiikan ja tämän maailman mitat. Kuitenkin tämä tapaus, tämä kutsumus Jumalan armon toimiessa antoi Kirkolle meidän aikamme pyhän, joka on innoittanut, lohduttanut ja parantanut sielullisesti ja ruumiillisesti tuhansia ihmisiä kautta kokon maailman.

Myöhemmin Jumalan suunnitelma vei pyhän Porfyrioksen jo nuorena palvelemaan inhimillistä tuskaa Ateenan poliklinikalle keskelle kaupunkia. Siellä hän sillä armolahjalla, jonka Jumala oli hänelle antanut, hankki itselleen syvän tiedon ihmissielusta. Hän lähestyi ja rakasti poikkeuksesta kaikkia ihmisiä jakamatta heitä hurskaisiin ja syntisiin. Pyhälle isälle, joka tahtoi uhrautua toisten pelastumisen puolesta, työ sairaalassa oli siunattu palvelutehtävä, jota hän harjoitti suurella innolla ja rakkaudella. Hän toimi Ateenan poliklinikalla 33 vuotta. Siunattuja vuosia, jotka oli omistettu sairaalle ihmiselle ja kivulle, kuten hän itse sanoi. Tieto siitä, että hän oli hyvä rippi-isä, levisi ja monet murheiden rasittamat ihmiset, ”murtuneet sielut tulivat sinne vuodattaakseen sielunsa kyyneleen”, kuten hän sanoi.

Rukouksessa, jota pyhä Porfyrios piti elämän ja ilon lähteenä, hän tunsi olevansa yhtä kaikkien ihmisten kanssa. Hänen sanoi tyypillisesti, että ”rukous on sitä, että lähestyt jokaista Jumalan luomaa rakkaudella, toimit rakkaudellisesti ja teet kaiken rakkaudella”. Niinpä samalla kun hän eli jatkuvasti Jumalan armossa ja pyhien yhteydessä, hän samanaikaisesti kantoi huolta kaikista ihmisistä, tutuista ja tuntemattomista ja tunsi lisäksi myös syvää rakkautta luontoa kohtaan. Hänellä oli tapana sanoa, että ”kaikki, mikä meitä ympäröi, on pisaroita Jumalan rakkaudesta”.

Joskus, vähän ennen kuolemaansa, pyhä Porfyrios oli keljassaan ottanut vastaan meidän edesmenneen igumeniamme Theosemnin. Heillä oli hengellinen yhteys keskenään ja pyhä Porfyrios arvosti häntä erityisesti. Hänellä oli mukanaan myös luostarin sisaria, jotka olivat tulleet saamaan hänen siunauksensa. Tuolla kertaa pyhä puhui heille Kristuksen kirkastumisen juhlasta. Hän säteili kokonaan, kun hän selitti, kuinka Kristuksen rakkaudessa ja täydellisessä omistautumisessa Kristuksen persoonalle on mahdollista saavuttaa Taborinvuoren kokemus. Silloin sisään astui yksi hänen työtoverinsa kertoakseen hänelle, että hän oli tuonut öljynpuristamosta isä Porfyrioksen maatilan oliivien öljyn. Mies lisäsi lopuksi tyytyväisenä, että öljy on hyvää. Pyhä Porfyrios kuitenkin menettämättä ollenkaan kasvojensa kirkkautta sanoi: ”Ei, ei se ole hyvää. He polttivat sen!” Ja kääntyen sisarten puoleen hän sanoi: ”Tiedättekö, tämä on herkkä hengellinen kysymys…” Ja hän alkoi selittää heille, sillä armolahjalla, joka hänelle oli nähdä kauaksi, ja kyvyllä antaa tieteellisiä selityksiä, mitä tapahtuu, kun oliivien murskaaminen toteutetaan kuumassa lämpötilassa – silloin syntyy ihmisen terveydelle vahingollisia aineksia – mutta myös kuinka suuri rasitus koituu tuotteista, joiden valmistuksessa on käytetty kemikaalisia aineita.

Nämä sanat vahvistivat meitä kovasti alkuvaiheessa, kun siirryimme biologiseen viljelyyn, johon tuolloin vielä yleisesti suhtauduttiin epäilleen.

Pyhä Porfyrios vakuutti usein, että ”kun sielumme on pyhittynyt, se heijastaa hyvyyttä” ja että kenestäkään ei voi tulla pyhää siten, että hän käy suoraan taisteluun pahaa vastaan. Hän opetti: ”Te ette pyhity vainoamalla pahaa. Älkää ryhtykö kuluttamaan aikaanne ajamalla pois pahaa.” Pyhä itse eli koko olemuksellaan sitä, mitä tarkoitetaan pahan vastustamisella vihan vastakohdan kautta. Hän opetti voittamaan pahan hyvällä ja vakuutti karismaattisine energioineen, että kun Kristus tulee, olemme voittaneet kaiken.”Kristus”, hän sanoi, ”muuttaa kaiken sisimmässämme. Hän tuo rauhan, ilon, nöyryyden, rakkauden, rukouksen, kohottaa korkealle. Jumalan armo uudistaa meidät. Ilman Kristusta on mahdotonta vapautua paheista. Kääntykäämme Hänen puoleensa rakkaudella, antaumuksella, omistautuen Hänelle, intohimoisesti, sillä Kristus antaa meille kaiken.”

Nyt kun menneillään on kansainvälinen suuri huoli taloudellisen kriisin, yhä kasvavan työttömyyden, pettymyksien ja vaikeuksien tähden pyhän sanat ovat erityisen lohduttavia ja parantavia. Hän puhuu hengellisille lapsilleen riisuen heidät aseista, hengellisestä tilasta, joka johtaa vaikeuksien voittamiseen ja suosittelee, että rakastamme Kristusta, sillä silloin on mahdollista, että kaikki elämässämme muuttuu. Hän kannusti hengellisiä lapsiaan sanomalla: ”Tee työtä kuin olisit kuolematon ja elä kuin olisit kuolemaisillasi. ”Eläkää Kristuksessa”, hän kehotti, ”ja olkaa onnellisia Kristuksessa. Kristus antaa meille kuolemattomuuden. Meidän tulee elää Kristuksessa. Menkäämme sisään Kirkkoon. Mennäksemme Kirkkoon meidän pitää kuolla vanhalle ihmisellemme. Ja siitä lähtien ei ole mitään muuta, ei kuolemaa, ei mitään, on vain iankaikkinen elämä.”

On totta, että nykyisessä maailmassa ei kiinnitetä huomiota näihin kaikkiin totuuksiin. Halveksitaan aitoa elämäntapaa, jossa sairauteen suhtaudutaan sielunrauhalla, joka nouse kuoleman yläpuolelle ja pitää eutanasiaa hullutuksena ja petkutuksena ja Jumalan tahdon kieltämisenä. Nykyajan ihminen, tietämätön ja Jumalan tahdon kieltävä, yrittää poistaa kivun ja karkottaa kuoleman pakosalle eutanasialla, jota hän kutsuu nimellä ”oikeus arvokkaaseen kuolemaan”. Jos kuitenkin hyväksymme tämän logiikan, se on kuin kieltäisimme elämän ja Kirkon pyhien ja marttyyrien suurten joukkojen merkityksen, joilla ei suinkaan ollut ”arvokasta kuolemaa” tämän maailman logiikan mukaan.

”Kuolema on silta, joka vie meidät Kristuksen luo”, vakuutti pyhä Porfyrios, joka kärsi monista sairauksista, joiden nimen hän tunsi Jumalan hänelle antaman armolahjan avulla. Hän pystyi toteamaan tarkasti, ei vain omassa itsessään vaan myös tuntemattomien ihmisten kohdalla heidän sairautensa vaikeuden kuin myös sen, mihin se johtaa. Vaikka hän paransi rukouksella, Jumalan armolla ja Kirkon sakramenttien voimalla ihmisten sairauksia läheltä ja kaukaa, hän ei koskaan pyytänyt itselleen parannusta, vaikka hänellä oli usein kipuja ja hän kärsi. ”Tunnen sairauden olevan Kristuksen rakkautta”, hän sanoi. Hän ei rukoillut vapautusta kivuista – hänen kaipauksensa oli elää todeksi Jumalan rakkaus.

Tämä on aina ollut pyhien mysteeri, pelottomuus sairauden, kivun ja kuoleman edessä. Pyhät katsovat tulevaan autuuteen ja voivat siten muuttaa oman kipunsa vieraan, maahanmuuttajan, halveksitun ihmisen, mutta myös jokaisen vailla elämänsuuntaa olevan nuoren ymmärtämiseksi. He näkevät jokaisessa ihmisessä huomioon otettavan arvon. Sen vuoksi pyhä Porfyrios kehotti: ”Yhdistykäämme lähimmäisiimme heidän kaikkien iloissa ja murheissa, tuntekaamme heidät omiksi ihmisiksemme, rukoilkaamme kaikkien puolesta, sydämen kivulla pyrkikäämme heidän pelastukseensa, unohtakaamme oma itsemme. Tehkäämme kaikkemme heidän hyväkseen, niin kuin Kristus teki meidän hyväksemme.

Kirkossa tulemme yhdeksi jokaisen onnettoman ja kärsivän ja syntisen kanssa. Kenenkään ei pidä haluta pelastua yksinään, ilman että muutkin pelastuisivat. On virhe rukoilla oman itsensä puolesta, että itse pelastuisi. Meidän tulee rakastaa toisia ja rukoilla, ettei kukaan joutuisi kadotukseen – rukoilla, että kaikki tulisivat sisälle Kirkkoon. Sillä on arvoa.

Liturginen ja eukaristinen elämä muodostaa Kirkkomme pyhien elävän kokemuksen joka paikassa ja kaikkina aikoina, koska heidän on tehtävä tiliä Jumalalle ei vain omasta olemisestaan, vaan koko maailmasta. ”Pyhän Ehtoollisen edessä avaan sieluni ottamaan vastaan Herran ja rukoilen teidän puolestanne, tuon toisen ja taas toisen – koko Kirkon puolesta. Tehkää tekin näin!”, isä Porfyrios kehotti usein.

Ja kun hän erityisesti korosti Kirkon ykseyttä, hän sanoi, että ”olemme kaikki yksi ruumis, jonka päänä on Kristus, yhtä myös niiden ihmisten kanssa, jotka eivät ole lähellä Kirkkoa”. Heti perään hän huomautti, että ”tämän yhteyden säilyttämiseksi meidän tulee olla kuuliaisia Kirkolle, sen piispoille”. ”Kun olemme kuuliaisia Kirkolle, olemme kuuliaisia itse Kristukselle”, hän sanoi ja lisäsi, että ”meidän tulee huolehtia Kirkosta, rakastaa sitä paljon eikä hyväksyä, että sen edustajia tuomitaan”.

Pyhä arvosteli myös harhaoppeja ja eksytyksiä, erkaantumista vakaumuksellisesta ja puhtaasta ortodoksisuuden hengestä. Hän sanoi tyypillisesti, että ”ne jotka kieltävät meidän uskomme totuuden, ovat sielullisesti sairaita”, ja että eksytys on psykologinen tila, vääristynyt arvostelukyky, ja harhaoppeihin liittyvät ovat kaikki jotenkin sielullisesti sekaisin.

Selvänäkemisen lahjan saanut pyhä Porfyrios mainitsi myös ne ihmiset, jotka vaikkakaan eivät kiellä totuutta, ovat siitä huolimatta sekavassa sielun tilassa ja henkisesti voimattomia. Sillä jos joku ei tajua hengellisen elämän syvyyttä eikä elä sitä, hänelle ”uskonto on yhtä tuskaa ja levottomuutta, ja vieläpä kauheaa sellaista”. Tämän vuoksi hän neuvoi hyvin usein, että meidän tulee kilvoitella hengellisessä elämässä lempeästi, ilman pakotusta. ”Sielu pyhittyy ja puhdistuu tietoisella osallistumisella pyhiin sakramentteihin, pyhien isien opetuksien lukemisella, psalmien ja muiden raamatunlauseiden ulkoa opettelemisella, kirkkolaululla ja Jeesuksen rukouksella ’Herra Jeesus Kristus, armahda minua’. Antautukaa siis näihin edellä mainittuihin hengellisiin harjoituksiin ja jättäkää kaikki toisenlaiset. Voimme päätyä Jumalan palvelemiseen helposti, ilman hampaiden kiristelyä.”

Pyhä Porfyrios korostaa lepoa, iloa ja hengelliseen elämän tuottamaa siunausta tämän silti merkitsemättä, ettei hän pidä tärkeänä jatkuvaa vaikeaa ja johdonmukaista kilvoittelua, jota tarvitaan hyveiden hankkimiseksi. Koko hänen oma elämänsä oli uhrautuvaa antautumista ihmisille, samalla kun hän, kuten jo sanoimme, sairasti monia tuskallisia sairauksia valittamatta ja Jumalaa ylistäen. Kun hän siis kehottaa nykyihmisiä, joita hyvin usein vaivaa murhe ja alakuloisuus ja joiden sielullinen kestävyys yleensäkin on heikko, etsimään Kristuksen iloa yksinkertaisesti ja sisäisesti rauhallisina ilman painostusta ja sielullista pakotusta, hänen sanansa ovat pedagogisia ja hän tahtoo välittää rohkeutta ja toivoa. Pyhän päämäärä ja tarkoitus on ohjata kaikki, myös aikamme sielullisesti sekavat ja vailla suuntaa olevat ihmiset, ”lyhyelle ja varmalle” Kristuksen rakkauden tielle, toisin sanoen että heidän sielunsa avautuisivat Hänelle ja Hänen laupeutensa etsimiselle. Tämä ei tietenkään poista kilvoittelua ja yritystä, josta Kirkon isät usein puhuvat. Mutta se voi tapahtua myös vähemmän ”verettömällä” tavalla, joka välttämättä edellyttää yksinkertaisuutta, nöyryyttä ja vilpittömyyttä rukouksessa ja jokapäiväisessä kilvoittelussa.

Muutenkin, kuten pyhä Porfyrios usein korostaa, merkitystä ei ole vain ihmisen yrityksellä, vaan ennen kaikkea tarvitaan Jumalan armoa. Kirkon sakramentit tarjoavat ihmiselle Pyhän Hengen lahjan. Ja koska ihmistä kutsutaan säilyttämään ja käyttämään hyväkseen tätä lahjaa pitämällä Kristuksen käskyt, hän ei voi saavuttaa mitään eikä mikään hänen yrityksensä tuota hedelmää, jos hän ei jatkuvasti pyydä Jumalan laupeutta, niin että jumalallinen armo vaikuttaisi hänen sisimmässään.

Mutta myös rukous alkaa toimia Jumalan armolla. Kun pyhä Porfyrios tahtoi auttaa jotakin ihmistä, joka oli pyytänyt häneltä apua, että parantuisi sielullisesta tai ruumiillisesta sairaudestaan, hän alkoi rukoilla ja kutsui samanaikaisesti rukoukseen myös monia muita ihmisiä. Ja kun hän havaitsi parantumisen ihmeen tapahtuneen, joka tietenkin oli tapahtunut hänen oman hengellisen tilansa ja rukouksensa ansiosta, hän piti sitä monien ihmisten yhteisen rukouksen ja rakkauden voiman ansiona. Sen vuoksi hän neuvoi meitä rukoilemaan Kirkon puolesta, maailman puolesta, kaikkien puolesta. Meidän tulee kovasti pyrkiä siihen, että maailma pyhittyisi, että kaikista tulisi Kristuksen omia. Meidän tulee kokea lähimmäisemme kuin omaksi itseksemme ja rukoilla toisten puolesta enemmän kuin oman itsemme. Sillä rukoukseen, joka syvällä rakkaudella lausutaan muiden puolesta, sisältyy suuri hengellisen hyöty. Se tuo armon ilon sille, jonka puolesta rukoillaan, mutta täyttää armolla myös sen, joka rukoilee. Kun rukoilemme suurella rakkaudella jonkun veljemme tai sisaremme puolesta, silloin rakkauden aallot menevät hänen luokseen ja vaikuttavat häneen, ja hänen ympärilleen muodostuu suojaava kilpi, joka johtaa hänet hyvään. Ja kun joku syyttää meitä, pyhä Porfyrios neuvoi rukoilemaan ja sanomaan: ”Herra Jeesus Kristus, armahda minua”, ei siis ”armahda häntä”. Näin pyydämme Jumalan armoa koko maailmalle ja myös sille ihmiselle, joka meitä syyttää.

Pyhä Porfyrios sanoi, ettei meidän pidä huolestua, kun muut eivät toimi oikein. On vain rukoiltava, että Jumalan armosta heidän sisimmässään olisi vallalla se, mikä on heille parasta. Kun hänen luokseen tuli vanhempia, jotka esittivät hänelle lapsiaan koskevia kysymyksiä, hän kehotti heitä olemaan yrittämättä korjata heitä neuvoilla tai uhkauksilla. Ne vain nostattaisivat heitä entistäkin enemmän vanhempiaan vastaan. Hänen kehotuksensa oli: ”Tulkaa pyhiksi eikä teillä tule olemaan mitään vaikeuksia lastenne kanssa. Vanhempien pyhittyminen vapauttaa lapset ongelmista. Lapset haluavat lähelleen pyhiä vanhempia, joilla on paljon rakkautta, jotka eivät pelottele heitä. Vanhempia, jotka eivät rajoitu vain opetukseen, vaan antavat lapsilleen pyhän esimerkin ja rukousta. Vanhemmat, rukoilkaa hiljaa ja kohottakaa kätenne korkealle Kristuksen puoleen ja syleilkää lapsianne salaisesti. Ja kun he ovat pahantapaisia, käyttäkää jotakin pedagogista menetelmää, mutta älkää painostako heitä. Pääasiallisesti rukoilkaa!” Samoja asioita hän suositteli myös suhteessa kaikkiin ihmisiin. Hän selitti, että ”ilman rakkautta neuvo haavoittaa, huomauttaminen vahingoittaa, jopa rukouskaan ei auta”.

Kerran sisaremme olivat menneet vierailemaan pyhän Porfyrioksen keljaan. Hän pyysi heidät sisään. Siellä oli kaksi nuorta, toinen poika, toinen tyttö, polvillaan hänen edessään. Nämä nuoret olivat huonosti pukeutuneita, näytti kuin he eivät olisi pesseet hiuksiaan vuosiin ja he olivat myös hyvin laihoja. He pitivät toisiaan kädestä ja näyttivät olevan syvästi vaikuttuneita siitä, mitä olivat kuulleet. Ylempänä vuoteessaan vanhus oli kumartunut kirjapinon ylle. Kirjat näyttivät ensi silmäyksellä käsittelevän itäisiä filosofioita ja muita sofistisia ideologioita. Pyhä isä puhui heille hellästi, kiinnostuneena ja rakkaudellisin äänenpainoin: ”Näen, että olette hyviä nuoria. Etsitte kuitenkin väärältä tieltä. Minä kuitenkin rakastan teitä. Ja Kristus rakastaa teitä. No niin, menkää nyt Jumalan haltuun ja tehkää, mitä teille sanoin! Rukoilen teidän puolestanne ja katson teidän kirjojanne, niin että voimme puhua niistä, kun tulette uudelleen. Odotan teitä.” Nuoret suutelivat häntä kädelle ja poistuivat. Silloin pyhä Porfyrios sanoi sisarille: ”Näittekö nuo nuoret? He ovat lähteneet pois kodeistaan, koska eivät olleet löytäneet hellyyttä. He matkustivat johonkin autioon saareen ja tutustuivat siellä toisiinsa. He sanoivat, että he etsivät Jumalaa. Joku oli sanonut heille, että he tulisivat tapaamaan minua. Niin he tulivat tänne ja keskustelimme kaksi tuntia. Minä pidin heistä kovasti ja tahdon, että he löytäisivät Kristuksen ja pelastuisivat.”

Nyky-yhteiskunnissa pakanallinen elämäntapa on yleistynyt kaikkine umpikujineen. Ja nykyihminen ilman elämänsuuntaa ja pää pyörällä tiedotusvälineiden tuomista viesteistä yrittää peittää hengellisen tyhjyytensä maagisin keinoin harrastamalla erilaisia mietiskelytekniikkoja. Jooga on tehty jumalaksi ja ortodoksisesta perinteestä ollaan tietämättömiä, harjoitetaan jopa demonisiakin toimia.

Tässä aikamme tragediassa, johon sielut ovat sulkeutuneet, ainoana toivona on, että yhteys Kristukseen löytyisi. Pyhä Porfyrios elämällään, opetuksellaan ja jumalallisilla sanoillaan julisti, että Kristus on kaikki, meidän ilomme ja meidän toivomme. Syvällä nöyryydellä ja hämmästyttävällä yksinkertaisuudella hän paljasti tapahtumia, jotka olivat olleet piilossa menneisyyden syvyyksissä, mutta myös nykyajan ja tulevaisuuden asioita. Hän teki tarkkoja lääketieteellisiä diagnooseja, kuvaili paikkoja, joissa hän ei ollut koskaan käynyt, tapauksia joissa hän ei ollut läsnä, näki syvälle maan sisään mutta myös syvälle ihmissieluun. Hän luki ihmisten salaisimmat ajatukset, mietteet ja tuntemukset, tiesi tarkkaan tuttujen ja tuntemattomien elämän tapahtumat. Tämän suuren selvänäkemisen armolahjan pyhä Porfyrios sai Jumalalta, koska hänellä oli puhdas sielu ja hän oli täyttynyt Pyhän Hengen armolla. Nöyryydellä ja rakkaudella hän muutti armolahjansa rukoukseksi, lohdutukseksi ja toivoksi kärsivälle ja sielullisesti väsyneelle ihmiselle. Näin hän runsaskätisesti ja hienotunteisesti avasi kaikille ikkunan ikuisuuteen. Hän johdatti ihmiset ortodoksisen kirkkomme mysteerien elämään lempeästi, painostamatta ja kuvasi tuon elämän hengellistä iloa aidoksi viiniksi, joka johtaa hengelliseen päihtymykseen. Tämä jumalallinen päihtymys on Jumalan lahja ja se annetaan niille, joilla on puhdas sydän. Ja se, joka elää ja kokee tämän hengellisen päihtymyksen, tajuaa, että elämällä ilman Kristusta ei ole merkitystä. Se on helvetti, se ei ole todellista elämää. Sillä Kristus on kaikki!

Lopuksi tahtoisin kertoa teille, että luostarillamme (Khrysopigin luostarilla Kreetalla) oli siunaus olla läheisessä yhteydessä isä Porfyrioksen kanssa.

Hänen opetuksensa on tullut laajemmin tunnetuksi kirjasta ”Pyhän Porfyrios Kausokalivilaisen elämä ja opetukset” (suomeksi nimellä: ”Rakkauden haavoittama.” Vanhus Porfyrios Kausokalivialaisen elämä ja opetukset), joka on luostarimme julkaisu. Se sisältää hänen puheitaan, jotka on kirjoitettu kirjaan sellaisina kuin hän ne puhui antaessaan vastauksia, ratkaisuja ja osoittaen oikean tien. Kirja on käännetty yli 20 kielelle, joiden joukossa on myös suomi. Miljoonat ihmiset maailmassa ovat lukeneet sen.

Jumalan Äidin Elävöittävän Lähteen – Khrysopigin – luostarissa, joka on perustettu 1500-luvulla, sisaristomme toiminta alkoi igumenia Theosemnin ja kahden muun sisaren voimalla vuonna 1976. Pyhä Porfyrios oli kehottanut luostarimme edesmennyttä johtajaa igumenia Theosemnia ryhtymään toimiin, että luostarielämä elpyisi alueella, jossa oli Pyhän Kyriakeen pieni tyhjillään oleva luostari. Se oli joskus ollut Khrysopigin luostarin sivuluostari.

Tuo luostarialue, jonka vanhus Porfyrios osoitti meille, on erittäin kaunis paikka noin 10 km Haniasta. Sille on tyypillistä luolien runsaus. Vaikka pyhä Porfyrios ei ollut koskaan käynyt paikalla ruumiillisesti, hän vakuutti, että siellä oli elänyt pyhiä munkkeja, jotka olivat pyhittäneet sen askeesillaan ja rukouksillaan. Yhdessä sen luolassa oli kilvoitellut noin kaksi vuotta pyhä Gerasimos, jota pyhä vanhus erityisesti kunnioitti.

Vähän ennen vuotta 1990, silloin kun pyhä Porfyrios kehotti meitä asettumaan tuolle paikalle, pidimme erittäin vaikeana yritystä rakentaa uusi luostari luolien vaikeapääsyiselle alueelle. Tuohon aikaan asuimme kaikki keskusluostarissa Khrysopigissa ja sisaristossamme oli vain vähän nunnia. Pyhä Porfyrios piti kuitenkin päänsä sanoen, että sisariston lukumäärä tulee kasvamaan ja luolien alueelle tulee suuri luostari – kokonainen lavra (suurten luostarien nimitys). Hän mainitsi, että alueella oli Efeson seitsemän pyhän marttyyrinuorukaisen luola ja siellä pyhän veden lähde. Hän sanoi myös, että noita polkuja tulevat kulkemaan monet nuoret ja että he tulevat kokoöisiin jumalanpalveluksiin, joita toimitettaisiin pikkukirkoissa luolien sisällä.

Pyhän Porfyrioksen sanat toteutuivat ihmeellisellä tavalla. Hänen siunauksellaan ja pyhillä rukouksillaan sisaristomme kunnosti Pyhän Kyriakeen pikkuluostarin, kuten myös monia muita raunioituneita pikku kirkkoja ja luolissa sijaitsevia kilvoituspaikkoja. Samalla rakennettiin Kristuksen kirkastuksen luostarin uusia rakennuksia. Ne on rakennettu alueella olevasta kivestä luontoa ja ilmastoa suojelevan arkkitehtuurisen menetelmän mukaisesti. Samanaikaisesti uudistettiin ja suojattiin alkuperäinen kasvusto puineen, lintuineen ja lähteineen. Nyt luolien alueelle luostariin saapuu tuhansittain vierailijoita – pyhiinvaeltajia koko maailmasta. Erittäin monet nuoret ihmiset osallistuvat liturgiapalveluksiin, joita toimitetaan Kristuksen kirkastumisen luostarissa, Pyhän Kyriakeen kirkossa kuin myös alueen luolakirkoissa. Luostarin luonnontilassa olevia alueita käyvät monet luonnonystävät – kävelijät, jotka vaeltavat kivitettyjä polkuja. Myös sadat koululaiset kaikilta asteilta seuraavat päivittäin erityisiä ohjelmia, jotka koskevat ympäristönsuojelua ja sen yhteyttä ortodoksiseen traditioon. Niitä toteuttavat sisaret, jotka toimivat Luostarin Ympäristökasvatuksen Keskuksessa.

Tältä luonnonmukaiselta luostarin alueelta, jolla on pitkä askeetτinen perinne ja jonka pyhä Porfyrios Jumalan armosta tunsi ja koki omakseen, on varattu paikka, johon rakennetaan kirkko hänen muistolleen. Näin Kreetalla on pian pyhiinvaelluskirkko Pyhän Porfyrioksen kunniaksi.

Pyhä Porfyrios Kausokalivialainen, ennalta näkijä ja ihmeiden tekijä, vilpitön ja nöyrä silloin kun hän vielä oli maanpäällä, mutta myös pyhitetyn kuolemansa jälkeen, on ollut ja on suuren ihmisjoukon hyväntekijä. Suurin osa heistä ei ollut edes tiennyt hänestä mitään hänen maallisen elämänsä aikana. Valoisalla läsnäolollaan, Jumalan innoittamilla sanoillaan, palavalla rukouksellaan, mutta myös ihmeellisillä toimenpiteillään ja asioihin puuttumisillaan, pyhä Porfyrios tekee ihmisille tutuksi sen armon, jonka elämä Kristuksessa antaa. Hän levittää toivoa, iloa, voimaa ja Taivasten Valtakunnan odotusta. Aamen.