Jumalanäiti Ortodoksisen Kirkon opetuksessa

Vanhus Nikon, Athosvuori

 

 

Ensimmäiseksi haluan kiittää metropoliittaa siitä mahdollisuudesta, että sain tulla tänne, ja teitä kaikkia rakkaudestanne, että kutsuitte minut. Minulle ehdotettu aihe on dogmaattinen (so. opillinen). Vältän puhumasta sellaisista aiheista, sillä se on kuin kävelisi miinakentässä. Sen tähden olen vähäsanainen, sillä alue on vaarallinen. Herra kysyi: ”Kenen ihmiset sanovat minun, Ihmisen Pojan, olevan?” Meidän päiviimme asti ihmiset miettivät ja kyselevät sitä, kuka Kristus oli, ja se, mitä Simeon sanoi vastaanottaessaan Kristuksen Jerusalemin temppelissä, totetui ja toteutuu: Hänet on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monille... ja vastaansanomisen kohteeksi. Hän on henkilö, josta kaikilla on oma mielipide ja josta ihmisten näkemykset törmäävät. Näin on ollut Kristuksen ajoista aina meidän päiviimme asti. Saman asian voimme sanoa Jumalansynnyttäjästä. Hänkin on henkilö, josta ihmiset esittävät erilaisia näkemyksiä, josta ihmisten näkemykset törmäävät toisiinsa. Ja Kristuksen persoona oli sellainen, jonka välityksellä monet nousivat, mutta monet myös lankesivat. Samalla lailla on myös Jumalanäidin kohdalla. Me emme voi puhua Jumalanäidistä ilman Kristusta.

 

Suuri osa teologisista riidoista liittyi juuri siihen, miten neitsyt Marian Kristukseen nähdään. 300-luvulla eräs hyvin hurskas ihminen ei voinut ymmärtää tätä asiaa: Miten Kristus voi yhdistää kaksi erilaista asiaa ja samalla olla yksi? Nestorios esimerkiksi sanoi, että Kristus on kaksipersoonainen, ei yksi persoona vaan kaksi. Hänellä on Jumalan Sanan persoona ja ihmisluonnon persoona, joka sai alkunsa sikiämisessä. Nämä ovat asioita, joita ihminen ei voi ymmärryksellään käsittää, mutta meidän täytyy asettaa tietyt rajat, mihin asti voimme edetä määrittelyissä. Näitä rajoja me kutsumme dogmeiksi (so. opeiksi).

 

Se raja on myös mahdollista ylittää. Mutta silloin on vaarana, että meidän ajatuksemme eksyvät. Mutta Nestorios ei pystynyt ymmärtämään, hyväksymään sitä, että Jumala syntyi, otti ihmishahmon, ristiinnaulittiin. Niin hän sanoi, että se, joka syntyi, kärsi ja kuoli, ei ollut Jumala vaan se henkilö, joka syntyi ja otti ihmishahmon. Hän sanoi, että Jumalan Sana kulki neitsyt Marian lävitse ja asui Jeesuksessa, jonka neitsyt Maria synnytti. Siksi hän ei koskaan halunnut kutsua Jumalanäitiä Jumalansynnyttäjäksi, vaan nimitti häntä Kristuksensynnyttäjäksi. Jo tässä tulemme huomaamaan, miten Kristuksen Persoona on erottamattomasti yhdistynyt neitseen Marian, Jumalansynnyttäjän, persoonaan.

 

Nämä sanat ovat erittäin merkityksellisiä ja kallisarvoisia. Joitakin sanoja on erittäin vaikea kääntää. Niillä voi olla erilainen merkitys kreikankielessä ja erilainen merkitys jossakin toisessa kielessä. Yksi esimerkki: Matteuksen evankeliumissa sanotaan, että Joosef ei tullut tuntemaan neitsyt Mariaa eli hänellä ei ollut sukupuoliyhteyttä neitsyt Marian kanssa, kunnes neitsyt Maria synnytti esikoisensa. Niinpä joku voisi ajatella, että sen jälkeen heillä oli sukupuoliyhteys. Heillä ei siis ollut sitä ennen kuin neitsyt Maria synnytti Kristuksen, mutta heillä ei ollut sen jälkeenkään. Sen me saamme selville siitä, että Raamattu itse selittää itseään. No, missä Raamatussa on sitten puhuttu neitsyt Marian neitsyydestä synnytyksen jälkeen? Toistan tämän lauseen: Heillä ei ollut yhteyttä siihen asti kunnes...

 

Vanhassa testamentissa sanotaan, että yhdestä Daavidin vaimosta, että Daavidilla ei ollut yhteyttä (so. seksuaalista yhteyttä) hänen kanssaan siihen asti kunnes hänet haudattiin. No, tarkoittaako tämä sitten sitä, että kun tämä oli kuollut ja haudattu, niin sen jälkeen hänellä olisi ollut suhde hänen kanssaan? Hautasiko hän hänet ja sen jälkeen harrasti hänen kanssaan seksiä? Emme voi selittää asioita miten haluamme. Tosiaan siitä että heille ei ennen Jeesuksen syntymää ollut avioyhteyttä, se ei suinkaan tarkoita sitä, että heillä olisi sen jälkeen ollut. Niin kuin Daavidin tapauksessa näemme, se ajatus on mahdoton.

 

 

Vuosia aikaisemmin pyhät Gregorios Teologi ja Gregorios Nyssalainen, koska he tunsivat kielen ja olivat hyvin sivistyneitä ja olivat pyhiä, he pystyivät tekemään tällaisen erottelun ja sanomaan: Kristuksella oli kaksi luontoa niiden yhdistymisen jälkeen. Pyhät Gregorios Teologi ja Gregorios Nyssalainen pystyivät erottamaan käsitteiden tasolla persoonan ja luonnon eli olemuksen. Konstantinopolin patriarkka Flavianos lähetti kirjeen Rooman paavi Leo I:lle ja sanoi, että tunnustamme Kristuksen kahdessa luonnossa Hänen lihaksitulemisensa jälkeen. Kristuksella on yksi hypostaasi, yksi persoona, ja nämä kaksi luontoa ovat tämän yhden persoonan, hypostaasin, sisällä. Onnistuttiin siis erottamaan käsitteiden tasolla persoona ja luonto.

 

Kristuksella oli siis kaksi luontoa ja yksi persoona. Se oli mahdollista Hänen tapauksessaan. Meidän ihmisten tapauksessa sama asia toteutuu käänteisesti: meillä on yksi yhteinen luonto, joka on olemassa miljardeilla ihmisillä. Meillä kaikilla on sama ihmisluonto, mutta emme kuitenkaan ole yksiä ja samoja persoonia. Ja patriarkka Flavianoksen lähettämän kirjeen jälkeen paavi Leo I otti käyttöön, sinetöi, nämä käsitteet. Niinpä kaikki pyhät isät puhuvat Kristuksen kahdesta luonnosta yhdessä persoonassa.

 

Kun kolmas ekumeeninen synodi (kirkolliskokous) kokoontui Efesossa vuonna 431 he päättivät ottaa käyttöön neitsyt Marian kohdalla nimen Jumalansynnyttäjä, Teotokos. Siitä tuli yleinen termi. Jos emme pysty hyväksymään nimitystä Jumalansynnyttäjä, se merkitsee sitä, että meillä on väärä käsitys Kristuksesta. Sen tähden me kunnioitamme Jumalanäitiä niin suuresti. Koska se kaikki mitä meillä on, meillä on sitä varten, että on ollut olemassa neitsyt Maria, Jumalansynnyttäjä.

 

Kun enkeli ilmestyi ja sanoi, että ”Sinä tulet raskaaksi ja synnytät Pojan”, Jumalansynnyttäjä olisi voinut sanoa, ettei hän halua. Mutta koska hän sanoi, että ”Tapahtukoon minulle sanasi mukaan, minä olen Herran palvelija”, Kristus syntyi ja me voimme pelastua. Kristus pelastaa meidät, mutta jos Jumalanäiti olisi kieltäytynyt, odottaisimme Kristusta yhä edelleen. Puhuimme viime vuonnakin Jumalansynnyttäjästä tunnin verran, ja painotin silloin, että meidän pelastuksemme ei ole vain Jumalan tahdon varassa, vaan myös meidänkin tahtomme varassa. Jumala ei voi pelastaa meitä ellemme itse halua sitä. Pelastus tapahtuu yhteistyössä Jumalan kanssa. Jumala haluaa, että me kaikki päätyisimme Paratiisiin. Mutta päädymmekö kaikki sinne? Emme päädy. Eikä se johdu siitä, ettemme tuntisi Kristusta. Me tunnemme Kristuksen. Meillä on olemassa Kirkko ja siitä huolimatta ihmiset eivät osallistu Kirkon elämään, eivätkä usko sen sanomaan, vaan ovat myös perustaneet saatananpalvojien kirkon (esimerkiksi Yhdysvaltoihin). Ihmiset menevät sinne ja jopa kerskaavat siitä. Niin kuin näette miten hurja asia on ihmisen vapaa tahto. Sen me näemme myös Dostojevskin teoksissa ”Karamazovin veljekset” ja ”Riivaajat”. Ne, jotka elävät Kirkon ulkopuolella – me voimme sanoa – että heillä on perusteita, joihin vedota toimintansa suhteen. Mutta ne, jotka ovat Kirkon sisässä, heidän tilanteensa on toinen. Ihmiset, jotka elävät kristinuskon piirissä, ovat kristittyjä, kuuluvat Kirkkoon ja siitä huolimatta kääntyvät Kristuksesta pois, paholaisen puoleen ja palvovat häntä, se osoittaa selvästi, että ihmisen kohdalla ei aina toteudu Jumalan tahto.

 

Tämän voimme nähdä jo ajalta ennen Kristusta, sillä Vanhassa testamentissa sanotaan – siellä eräs henkilö sanoo: ”Käänny pois minusta, minä en halua tuntea sinun teitäsi.” (vrt. Job 21:14). Sen tähden pyhä Augustinus on onnistuneesti sanonut: ”Hän, joka on luonut sinut, kysymättä sinulta, ei voi pelastaa sinua kysymättä sinulta.” Sen tähden Jumalanäiti on meille esikuva kaikessa: ”Katso minä olen Herran palvelijatar, tapahtukoon minulle sanasi mukaan.” Se on ihmisen ”kyllä”-sana Jumalalle, ihmisen pelastumisen tähden.

 

Vieläkään ei ole kaikki paljastunut, mitä Kristus halusi opettaa ihmisille – kaikki ei ole vielä ammennettu. Kun oppilaat Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen näkivät Hänet, he iloitsivat. Kun Kristus sitten sanoi, että Hän menee Isän tykö, että Hänen on poistuttava, niin opetuslapset murehtuivat suuresti. Mitä Kristus sanoi heille? Teille on hyödyksi se, että minä menen, sillä minä lähetän teille toisen Puolustajan, Lohduttajan, joka johtaa teidät kaikkeen totuuteen, ja Hän lähetti Pyhän Hengen. Sen tähden meidän ei ole syytä hylätä jotain, mitä emme löydä pyhistä kirjoituksista, koska silloin teemme tyhjäksi Pyhän Hengen työn, joka jatkuu aina tähän päivään asti, vuosisatojen ajan, ja tulee jatkumaan aina maailmanloppuun asti.

 

Tässä tarvitaan paljon hyvää tasapainoa: Milloin jokin asia on Pyhästä Hengestä ja milloin ei ole? Milloin jokin asia pelastaa meidät ja milloin jokin asia johtaa meidät kadotukseen? Ja tässä pätee se, mitä sanotaan Ilmestyskirjassa: ”Jolla viisaus on, tarkatkoon.”

 

Idän kirkkoisät ovat sanoneet jotakin erittäin hienoa. He ovat sanoneet, että Ortodoksisuus on sitä, että kävelet jatkuvasti viritetyllä langalla. Me emme selitä Raamatun kirjoja oman viisautemme, oman päättelymme, oman ymmärryksemme varassa. Joilla on samanlainen mieli ja ymmärrys, joka kirjoittajilla oli, eli pyhät. Sen tähden kun haluamme päästä perille Raamatun merkityksistä, koska emme itse ole pyhiä, meidän ei tule lähteä selittämään niitä omin päin, vaan meidän tulee etsiä apua pyhiltä ihmisiltä, heidän kirjoituksistaan. Meidän uskomme ei ole teologiaa ja filosofiaa, vaan se on elämää. Meidän täytyy elää niin kuin Kristus on pyytänyt. Kristus ei tuonut maailmaan uutta teologiaa tai filosofiaa. Hän tuli tuomaan maan päälle uudenlaisen tavan elämää. Apostoli Paavali sanoo: ”Tulkaa minun seuraajakseni, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja.” Meidän on jäljiteltävä, seurattava pyhiä kuten he jäljittelivät, seurasivat, Kristusta.

 

Pyhät ovat ikäänkuin tienviittoja, jotka osoittavat oikeata suuntaa – he osoittavat meille tien Kristuksen luo, oikeaan suuntaan. Jokainen ikonikin muistuttaa meitä Kristuksesta, koska Kristuksen armon avulla ihmiset ovat tulleet pyhiksi. Meillä kaikilla on tämä sama mahdollisuus pyhittymiseen – meilläkin on mahdollisuus pyhittyä Kristuksen avulla. Mieli ei ymmärrä näitä asioita. Tämä on meidän uskomme hieno asia, että siihen liittyy tällainen aitous, vilpittömyys. Apostoli Paavali sanoo esimerkiksi: ”Meidän uskomme on juutalaisille pahennus ja kreikkalaisille hullutus.” Kristuksen sana on kreikkalaisille mielettömyys, hullutus. Puhuessaan kreikkalaisista hän tarkoittaa tämän maailman viisautta.

 

Kreikkalaiset filosofit olivat saavuttaneet sellaisen viisauden, että jos he olisivat puhuneet näistä asioita tuhat vuotta ennen Kristusta, niin ihmiset olisivat voineet kuvitella, että he olivat oppineet nämä ulkoavaruuden olennoilta. Tuhansien vuosien ajan ihmiset kuvittelivat maata pannukakuksi, jossa aurinko nousee ja laskeutuu maan reunan taakse. Miten sitten Erathostenes? Hän laittoi pienen tikun maahan ja katsoi sitä. Hän katsoi sitä päivän, viikon, kuukauden, vuoden. Ja hän sen vuoden seurannan jälkeen sanoi, että maapallo on pyöreä ja sen kehä on niin-ja-niin suuri. Miten hän pystyi tähän? Millainen nerokkuus hänellä olikaan?! Ja apostoli Paavali sanoi, että maailman viisauden näkökulmasta puhe Kristuksesta on hulluutta.

 

Jos kerran ihmisen ymmärryksen on niin vaikea tajuta jumalallisia asioita, miksi ihmiset olivat sitten valmiita kuolemaan uskonsa tähden Kristukseen tuhansien vuosien ajan. Sen tähden että he olivat eläneet ne asiat todeksi ja koska he olivat eläneet ne todeksi, he tunsivat ne. Me emme opi asioita ainoastaan aivoillamme, vaan me opimme elämän kautta. Koska meillä kaikilla on elämä käsissämme, me kaikki voimme tulla pyhiksi ja saavuttaa pyhyyden tilan jo tässä ajassa, eikä ainoastaan tulevassa ajassa. On tuhansia asioita, jotka voimme tulla tuntemaan elämän kautta – ilman että ymmärrämme niitä rationaalisesti.

 

Joitakin vuosia sitten päästiin käsitykseen siitä, millälailla auringon säteet päätyvät maan pinnalle. Mutta ihmiset tiesivät tämän asian tuhansien vuosien ajan. Millä tavoin? Menemällä ulos ja kokemalla auringosta lähtevän lämmön. He tiesivät sen, koska heillä oli siitä kokemus. He eivät tarvinneet siihen rationaalista selitystä. Meidän on kaikkien mahdollista pelastua, koska me olemme kaikki osallisia elämästä ja elämän kautta me voimme oppia.

 

Minuun on tehnyt suuren vaikutuksen se, että kaikki meidän viime aikaiset pyhämme Kreikassa, edesmenneet ja elossa olevat, kuten isä Paisios, pyhä Georgios Karslides, isä Jakovos Tsalikis, isä Porfyrios, Arizonassa asuva isä Efraim, kaikki ovat kansakoulunkäyneitä ihmisiä. Me puolestamme olemme tulleet osalliseksi monenlaisesta kirjaviisaudesta, mutta mitä siitä olemme panneet täytäntöön? Siksi Jumalanäiti on niin keskeinen asia uskossamme. Hän näyttää meille, miten meidän tulee toimia. ”Katso, minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minussa sinun sanasi.”

 

Kristus painottaa käskyjensä pitämistä ja apostoli Paavali sanoo, että usko ilman tekoja on kuollut. Jättäkäämme teologisointi ja alkakaamme elää. Paholainenkin osaa käyttää teologiaa. Hän tuntee oikealla tavalla teologiset asiat ja hänellä on myös oikea usko. Apostoli Paavali sanoo, että demonitkin uskovat ja vapisevat, mutta me olemme puolestamme asioiden suhteen monta kertaa välinpitämättömiä, me emme edes vapise. Miksi paholainen ei sitten pelastu, vaikka sillä on oikeanlainen teologia ja oikeanlainen usko? Koska sillä ei ole oikeanlaista elämää. Niin yksinkertaisia asiat ovat. Niin helppoja asiat ovat. Me voimme pelkästään elämällä pyhittyä. Jos meillä on oikea, Jumalan tahdon mukainen elämä, me opimme myös Jumalasta monia asioita. Mutta jos meidän elämämme on harhautunut kurssistaan, me päädymme vääränlaisiin asioihin.

 

Päätän eräällä esimerkillä. Eräs rikas amerikankreikkalainen mies Yhdysvalloissa. Hänellä on yksi 18-vuotias poika. Vanhemmat iloitsevat kovasti pojastaan, hän on heidän ainoa poikansa. 185-senttinen nuori mies. Ja sitten hän sairastuu aivosyöpään. Lääkärit kehottivat ottamaan hänet mukaansa sairaalasta ja viemään kotiin. Isä kysyy, eikö leikkaus ole mahdollinen. ”Me voimme tehdä leikkauksen, jos te allekirjoitatte paperin, että otatte kaiken vastuun siitä, mitä kenties tulee tapahtumaan.” Mies kysyy: ”Mitä sitten voi tapahtua?” Lääkäri vastaa, että kaikkein suurin todennäköisyys on siinä (koska syöpäkasvain on sellaisessa kohdassa, että jos se leikataan niin) henkilö kuolee, mutta jos hän ei kuole, niin hän jää joko halvaantuneeksi tai mielipuoleksi. Isä kysyi leikkauksen hintaa. Hänelle vastattiin, että 800 000 dollaria. Mies oli rikas, mutta 800 000 dollaria ei ollut pieni summa. Hän meni vakuutusyhtiöön, hän oli tehnyt henkivakuutuksen.

 

Vakuutusten periaatehan on se, että maksat vakuutusta, mutta sitten kun tarvitsisit sieltä jotain, niin on olemassa monenlaisia teitä, joilla koetetaan väistää vastuu.

 

”Olemme pahoillamme, mutta se vakuutussopimus, jonka olette solmineet kanssamme, ei kata tällaista tapausta.”

 

Mutta mies oli taistelijaluonne ja hän vei asian oikeuteen. Jonkin ajan kuluttua oikeudenkäynti päättyi ja päätös julistettiin: vakuutusyhtiön näkemys voitti. Tuomari totesi, ettei vakuutusyhtiön tarvitse maksaa korvausta tällaisesta tapauksesta. Niin isä vei asian korkeampaan oikeuteen. Koko prosessi kesti noin kuusi kuukautta. Ja jälleen vakuutusyhtiö veti pidemmän korren.

 

Sitten joku sanoi isälle, että mikset ota poikaa ja vie häntä Arizonaan isä Efraimin luo. (En tullut kysyneeksi silloin, että tunsiko tämä mies isä Efraimia). Hän meni Kennedyn lentokentälle ja viiden ja puolen tunnin kuluttua he saapuivat Phoenixiin ja sieltä autolla erämaa-alueelle Arizonaan ja sieltä etsittiin käsiin vanhus Efraim. Hän otti heidät vastaan. Isä alkoi itkeä. ”Mitä teen? Suostunko leikkaukseen vai enkö suostu?” Nuori mies istui vieressä, eikä puhunut mitään. ”En halua, että poika kuolee, mutta en myöskään halua häntä halvaantuneena enkä mielipuolena. Teenkö leikkauksen vai enkö?”

 

Isä Efraim ei vastannut isälle, mutta kääntyi pojan puoleen. ”Minkä tähden sinä kuukausi sitten sen-ja-sen diskon ulkopuolella ystäväsi kanssa löit päähän nuorta miestä, 17-vuotiasta, niin että hän kaatui maahan ja oli lähellä kuolla?” Nuori mies jähmettyi paikoilleen.

 

”Entä miksi sitten 25 päivää sitten, sinä ja yksi ystäväsi ja kaksi tyttöä menitte sinne-ja-sinne paikkakunnalle ja teitte sitä-ja-sitä?”

 

”Ja sitten 20 päivää sitten, miksi ystäväsi kanssa teitte sitä-ja-sitä? Ja 10 päivää sitten sitä-ja-sitä?”

 

Isä oli aivan sanaton. Hän katsoi välillä isä Efraimia ja välillä poikaansa. Poika ei sanonut sanaakaan isä Efraimin paljastuksista.

 

Isä Efraim sanoi, että menkää molemmat synnintunnustuksella. He kävivät synnintunnustuksella ja heille luettiin synninpäästörukous. Isä Efraim, joka synnintunnustuksen otti vastaan, otti epitrakiilin pois kaulastaan ja viikkasi sen. Ja sitten hän sanoi, että nyt menkää kotiin ja poika voi mennä leikkaukseen. ”Hän ei kuole, eikä hän halvaannu eikä hänestä tule mielipuolta.”

 

He nousivat, ja isä sanoi, että tässä on myös taloudellinen puoli: ”Vanhus, leikkaus maksaa 800 000 dollaria eikä vakuutus kata sitä.”

 

”Älä hätäile vakuutusasian suhteen. Se järjestyy,” sanoi isä Efraim.

 

Isä mietti sitä, että miten se muka voisi järjestyä, sillä jos hän selostaisi, mitä kaikkea on tapahtunut tässä asiassa vakuutusyhtiöiden kanssa, hänen pitäisi puhua kaksi tuntia. Sen tähden hän päätti, ettei edes avaa suutaan tästä asiasta. He tekivät maahankumarruksen Vanhuksen edessä ja poistuivat.

 

Taas automatka Phoenixiin ja sitten viiden ja puolen tunnin lentomatka New Yorkiin. Koko ajan hänen mielessään vain pyöri ajatus siitä, että miten se vakuutusasia voisi järjestyä – millä ihmeen tavalla? New Yorkissa he menivät autoon ja kääntyivät kodin suuntaan. Matkalla puhelin soi. Se oli hänen vaimonsa, Susan. Hän oli mennyt naimisiin amerikkalaisen kanssa. Ja hän vastasi puhelimeen. Vaimo sanoi, että vakuutusyhtiöstä on tullut päätös, että he antavat leikkausta varten 800 000 dollaria. Mieheltä oli auto lähteä käsistä, kun hän kuuli tämän. Leikkaus tehtiin, kaikki meni hyvin. Nyt on kulunut jo neljä vuotta tapauksesta. Nyt tämä nuori mies on 22-vuotias.

 

Itse kukin voi tietysti epäillä tällaista kertomusta ja sanoa: ”Kaunis kertomus, mutta mistä tiedämme, että se on totta?” Kun kuulen kertomuksen henkilöltä itseltään, niin tietysti minäkin voin ajatella, että onkohan tapaus näin – minäkin voin epäröidä. Mutta henkilö itse, tämä isä, joka näkee poikansa pelaavan koripalloa 22-vuotiaana, voiko hänellä olla epäilyksiä siitä, onko poika kuollut, halvaantunut tai mielipuoli? Ymmärrys ei voi selittää, miten tämä asia kävi näin. Miten kaikki onnistui. Miten kaikki päätyi hyvin. Mutta se, että todella näin on käynyt, tästä lopputuloksesta hän voi olla varma, koska hän on elänyt sen todeksi, hän näkee sen.

 

Tällainen on meidän uskomme. Jos me haluamme tulla tuntemaan jumalallisen tason asioita, niin me opimme ne elämän kautta. Ja mieleeni on tullut vielä tällainenkin asia: Miten Vanhus Efraim saattoi tietää tämän diskon nimen? Hän ei ollut koskaan nähnyt isää eikä poikaa. Mistä hän tiesi, että se poika, jota tämä nuorukainen oli lyönyt ja paiskannut maahan, oli 17-vuotias? Ei 19-vuotias, ei 18-vuotias, ei 16-vuotias, vaan 17-vuotias. Mistä hän voi tietää tällaisia yksityiskohtia? Ja kaikki myös se, mitä hän sen jälkeen sanoi, mistä hän saattoi tietää nämä tapaukset yksityiskohdissaan?

 

Näin Jumala haluaa meidän kaikkien olevan. Me olemme sairaita, kun me näemme vain eteenpäin – horisontaalisesti. Me kannamme Aadamin sairautta, mikä ilmenee siinä, että me kuulemme vain tiettyyn pisteeseen asti ja sen jälkeen äänet vaimenevat. Pyhät ovat terveitä. Pyhät ovat löytäneet terveytensä – he ovat niitä, jotka ovat terveitä. He ovat puhdistaneet mielensä, he ovat puhdistaneet sydämensä elämällä Kristuksen tahdon mukaan. Sen tähden he voivat nähdä niinkuin he näkevät ja kuulla niinkuin he kuulevat. Eikä tämä ole uskon asia, vaan tuntemisen asia.

 

On häpeä, että vielä 2000 vuotta Kristuksen jälkeen me vielä uskomme, emmekä tunne asioita elämän perusteella. Vanhus Efraim ei ole ainoa, joka tällälailla on päätynyt tällaiseen tilaan. Myös isä Paisios on samanlainen ja muut pyhät näkivät ja kuulivat samalla tavalla. Tunnen monia sellaisia todella ihmeellisiä asioita, joista en nyt ala puhua, sillä aika on kulunut pitkälle.

 

Apostoli Paavali oli sivistyksen kannalta hyvin viisas ihminen. Hän oli lukenut paljon kreikkalaista filosofiaa. Hän itse sanoo, että puhe Kristuksesta on viisaille hullutus. Tämä sama henkilö vain kättään ojentamalla paransi halvaantuneen ja toisessa tapauksessa herätti elämään kuolleen. Hän ei jäänyt pelkän tiedon varaan, joka tekee meidät ylpeiksi, pöyhkeiksi, vaan elämän perusteella hän tiesi, että Kristuksen avulla halvaantunut voi saada terveyden ja kuollut herätä eloon. Hän ei kenties olisi pystynyt selittämään, miten se tapahtui, siitä hänellä oli oma henkilökohtainen kokemus.

 

Ja tämä Vanhus Efraim ja tämä rikas amerikkalaismies hekään eivät kenties olisi kyenneet selittämään sitä, miten tämä saattoi tapahtua, mutta sen tapahtuman todellisuuden he tunsivat kokemusperäisesti. Tällainen on meidän uskomme: elämän kautta me voimme oppia tuntemaan asioita. Nyt meidän on syytä aika siirtyä tällaisen elämän piiriin, jossa kuuliaisuuden kautta ihminen oppii asioita, sillä olemme menettäneet niin paljon vuosia jo tähän asti.

 

Älkää pelätkö elää – elämä on hieno asia. Kristus tuli juuri sitä varten, että Hän voisi tarjota meille elämän ja yltäkylläisyyden. Rukoilkaa – vanhus Efraimkin rukoili paljon – Jumalanäitiä ja Kristusta, koska Jumalanäidin kautta me olemme saaneet Kristuksen keskuuteemme. Rukoilkaa.

 

 

 

Puhe Panagiassa heinäkuussa 2017 pidetystä seminaarista

"Jumalansynnyttäjä - Kristuksen, Kirkon ja uskovien Äiti"