”TÄMÄN MAAILMAN VIISAUS EI VOI MUUTTAA MAAILMAA”

 

H. Alex Saulamon laaja kirje

"Tämän maailman viisaus ei voi muuttaa maailmaa"

sisältää mietteitä arjen keskeltä Panagiassa.

Pyhän Sofronin ajatukset ovat teoksesta "Hengestä ja elämästä".

.

 

SEURAAVASSA KATKELMIA KIRJEESTÄ:

 

 

• ”Silloin kuolema ei ole repeämä vaan väylä kohti Valtakuntaa". Sota on minua kiinnostanut aina. Pienenä katsoin kaikki sotaelokuvat ja luin jo alakoulussa paksut kirjat isän kirjastosta. Minua ei kiehtonut aseet tai tappaminen, vaan – luulisin näin taaksepäin katsottuna – kuoleman läheisyys. Kuoleman lähellä häviää jonninjoutava pölyjen pyyhkiminen ja kelan papereista huolehtiminen. Siinä nähdään ihminen paljaana. Edessä kuolema, vierellä kanssaihminen ja mahdollisesti ylhäällä, tai pikemminkin sisällä, Jumala. Kuka voittaa kuoleman ja kuka ei. Kuka jää tuleen makaamaan, kuka löytää sisäisen vapauden, vaikka pelkäisi. Kirkon perinteessä kuolema on keskeisesti esillä: “Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti.” Elämä tulee kuoleman kautta: “Että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen, ja vapauttaisi ne jotka kuoleman pelosta olivat olleet orjuuden alaisia.” Elämä ja kuolema on yhteen liitetty tässä maailmassa. Synnin seurauksena tullut kuoleman tuomio on nimenomaan pelastava, ettei synti eläisi iankaikkisesti. Kuoleman pakeneminen on elämän pakenemista.

 

• "Luostari (tai luostarielämään pyrkivä paikka) ei ole verrattavissa siinä mielessä esimerkiksi sairaalaan, että voitaisiin ajatella: ”Sairaalassa on vielä 10 vuodepaikkaa vapaana, ei siis pidä rakentaa uutta sairaalaa." Luostarielämässä ei hoideta yhtä puolta ihmisestä, ”uskontoa”, vaan se on koko elämä. Tässä mielessä luostariin meno vertautuu avioliittoon. Esimerkiksi kaikki Athoksen luostarit ovat keskenään varsin erilaisia hengeltään ja ilmapiiriltään, voisi sanoa ”persoonaltaan”."

 

• "Luostari ei ole vain paikka tai puitteet, jossa ihminen ”harrastaa” luostarielämää. Perinteisesti katsottuna ihminen antaa koko elämänsä ja antautuu kuuliaisuuteen. Antaa itsensä kokonaisvaltaisesti. Isä Paisios kehottaa luostaria valittaessa olemaan kiinnittämättä huomiota paikan kauneuteen, igumenin pitkään partaan ja sen sellaiseen, vaan etsimään itselleen sopivan hengellisen isän. Jos luetaan Kirkon historiaa ja pyhien elämäkertoja, ei luostariin menijät valitse itselleen luostaria ”järkiperusteilla”: ”Jaaha, tässä on nyt lähin luostari ja täällä on vielä kolme vapaata paikkaa.” Jos joku puhuisi avioliitosta samassa hengessä, se nähtäisiin aivan käsittämättömänä keskiaikaisuutena, jos siis puoliso määrättäisiin järkiperustein ja vielä jostain ulkoapäin: ”Tässä on toimiva ja taloudellisesti ainoa järkevä vaihtoehto, että siitä vaan tai sitten ei ollenkaan.”"

 

• "Itselle ja muillekin täällä eläville Athos on tullut henkilökohtaisesti läheiseksi. Sillä oli järisyttävä vaikutus omaan elämään ja sinne syntyi henkilökohtainen suhde. Kysymys ei ollut ensisijaisesti mistään erillisestä ihmeestä tai tapauksesta, vaan kokemuksesta elämän täyteydestä ja siihen liittyvästä kokonaisvaltaisuudesta. Maailman näkökulmasta se, että ihmistä viime kädessä liikuttaa Jumala, on usein ”fanatismia”. Tuon näkökulman määrittää kuitenkin ateistinen humanismi. Se on kilpaileva uskonto, jonka keskuksena on Kristuksen paikalla ihminen."

 

• "Kristus on tie, ei parkkipaikka tai onnela. Kirkko on sotaväki, ”taisteleva kirkko”, ei status quo. Kirkon pysyvyys on Kristuksessa ja Kristuksen tuntemisesta kumpuavassa opetuksessa, ei inhimillisen tilanteen pysyvyydessä tai yhteiskunnallisen aseman pysyvyydessä. Näiden voimakas itseisarvoistaminen jähmettää Kirkon väistämättä. Kirkko Kristuksen ruumiina on elämä ja tie, joka kutsuu liikkeeseen. Se haastaa ihmiset Evankeliumin sanomalla ja tarjoaa heille todellista elämää: ”Katukaa sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.” Tämä on kokonaisvaltainen sanoma. Kehotus ”katukaa” on kreikankielessä pysyvässä eikä hetkellisessä muodossa: se tarkoittaa, että katumus alkaa mutta ei lopu. Koska Jumala on loputon, on Jumalaan päin kääntyminen, katumuskin, loputon. Terve, pyhien ihmisten ”fanaattisuus” on sitä, että ihmistä liikuttaa viime kädessä Joku, joka ei ole tästä maailmasta. Ortodoksisuudessa se on Kristus, ihmiseksi tullut Jumala. Kirkko ei ole uskonto, joka hoitaa ihmisen ”uskonnollisia tarpeita”, vaan elämä Kristuksessa. Se ei tarkoita ”paljoa uskonnollisuutta” vaan suhdetta Jumalaan, Persoonaan, joka on kaikkialla ja aina oleva Rakkaus. Tämä todellisuus määrittää ihmistä kaikkialla ja joka hetki kaikilla olemassaolemisen tasoilla. Tässä synninalaisessa mutta kuitenkin Kristuksen lunastamassa maailmassa se tarkoittaa taistelua: ”Mielemme käy lakkaamatonta taistelua vihollisen mielen kanssa. Lakkaamattoman taistelun asenne on välttämätön, jos haluamme rakentaa elämäämme”, sanoo isä Sofroni, sillä ”syntiinlankeemuksen jälkeen ihmisestä on tullut Jumalan ja vihollisen taistelutanner.” Tämä taistelu kysyy sydäntä, koko ihmistä. Se on elämän ja kuoleman kysymys. Kirkon dogmaattinen ja eettinen opetus, koko pyhien mieli, on ”auki ylöspäin”. Siksi se on epälooginen ja epäsysteemi. Se kertoo ennen kaikkea Jostakusta eikä jostain asiasta. Se on kuin tien reunat, kapeat mutta loputtomasti eteenpäin aukeavat. Se yltää loputtomasti taaksepäin, toivona synnin toivottomaan pimeyteen, ja odottaa, että siellä istuva tai sinne taas kaatunut laittaa syrjään ylpeytensä ja kääntää katseensa siihen."

 

• "Luostarielämä on elämän yksinkertaistamista ja katumuksen voimistamista. Se on ”omasta elämästä” luopumista. Ja näiden kautta se voi olla osallisuutta Kristukseen, ihmisen tulemista eläväksi Kristuksessa. Kirkko on syntisten sairaala ja luostari teho-osasto. Luostarielämän vahvuus ja dynamiikka perustuu eräässä mielessä katsottuna siihen, että se ei ole järkevää. Luodun ja langenneen ihmisen järkevyys on suljettu tähän maailmaan. Kirkon opetus on auki luomattomaan ”järjettömän rakkauden” kautta. Jos Kirkko kieltää tämän mahdollisuuden johonkin kyyniseen järkevyyteen vedoten, se ei eroa verotoimistosta paitsi uskonnollisten ”palvelujen” osalta. Luostarielämän keskeinen vaikeus on siinä, että jos se onnistuu, niin oma itse näyttää entistä rumemmalta, kun synnit näyttäytyvät yhä syvemmin. Itsekkyyden todellinen syvyys alkaa hieman paljastua kaiken kattavana teräsverkkona, ja epätoivo iskee: tarkoittaako tämä todella sitä, että välttääkseen lankeemukset täytyisi koko ajan laittaa itsensä likoon ja alttiiksi? Kuka siihen pystyy…"

 

• Nykyään Ortodoksiseen kirkkoon tulee ihmisiä, erityisesti nuoria, monenlaisista taustoista, muun muassa perinteisistä luterilaisista piireistä ja new-agen maailmasta. Miten he löytävät Kirkon perinteen täytenä, tienä Kristuksen tuntemiseen ja iankaikkiseen elämään? On suuri ilo ja toivon lähde nähdä, että kaikista tämän ajan vaikeuksista ja synnin täyttämässä todellisuudessa kompuroinnista huolimatta he etsivät Kristusta.

 

• Kirkossa ihmisen suhde Kristukseen on sekä sakramentaalinen ja yhteisöllinen että persoonakohtainen ja intiimi. Tämä suhde on Kirkon elämän lähde. Kirkko on loistanut vaikeina aikoina ja ahdistettuna juuri siksi, että sen elämä ei ole tästä maailmasta. Kirkko on todistanut sairauden ja kuoleman keskellä kuoleman voittavasta Elämästä. Teema on radikaalisti ajankohtainen, kuten isä Sofroni kuvaa: ”Ihmiset ovat muuttuneet välipitämättömiksi pelastustaan kohtaan. He eivät etsi jumalalista elämää. He rajoittavat elämänsä lihallisen elämän muotoihin, jokapäiväisiin tarpeisiin, maailman himoihin ja kaavoihin kangistuneisiin toimiin. Jumala on kuitenkin luonut meidät tyhjästä, Absoluutin kuvaksi ja Hänen kaltaisekseen. Jos tämä ilmoitus on totta, välinpitämättömyys omaa pelastusta kohtaan ei voi merkitä muuta kuin ihmispersoonan kuolemaa… Maailman elämä järjestyy joidenkin inhimillisten himojen ympärille, hengellinen elämä jää sivuun. Meidän täytyy muuttaa tuo järjestys ja asettaa hengellinen elämä elämämme sydämeen.”

 

 

 

 

 

KIITOS, ETTÄ HARKITSETTE PANAGIAN TUKEMISTA!

 

 

Tilinomistaja: Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö
Tili: FI26 5680 0020 4568 16 (OP)
Viite: 7799
Summa: (Kunkin itse vapaasti määrittelemä)

Pyydämme vielä, että lähettäisitte meille sähköpostitse yhteystietonne* toimittaaksemme heille kustannuksetta pyhän Sofronin kirjan "Hengestä ja elämästä". Tukemalla Panagiaa keräysteknisesti ostatte sen sponsorihintaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

(Alkuperäisessä kirjeessä ei ole lihavointeja)