"Vanhus, millainen Jumalanäiti on?"
Kultumusionin luostarin edellinen igumeni Vanhus Kristoforos kertoo kirjasessa ”Munkkeus aikamme maailmassa” seuraavan tapauksen pyhän Paisios Athosvuorelaisen rukouskilvoittelusta maailman puolesta.
Vanhuksella oli tapana tulla luostarissamme toimitettuihin kokoöisiin jumalanpalveluksiin, joiden aikana hän istui kirkkotuolissa vastapäätä luostarimme ihmeitätekevää ikonia ”Jumalanäiti peljättävä puolustaja”. Luostarimme veljet myös vierailivat hänen luonaan usein, niin kuin tietysti luostarissamme yöpyvä suuri pyhiinvaeltajien joukkokin. Kuitenkin eräässä vaiheessa – kyseessä oli vuosi, jolloin hänessä ilmaantuivat ensimmäiset syövän oireet – kului neljäkymmentä päivää, jolloin hän ei näyttäytynyt missään, ei avannut majansa ovea, ei antanut itsestään minkäänlaista elonmerkkiä, mikä sai meidät huolestumaan.
Eräänä päivänä päätin laskeutua hänen majalleen yksin. Koputin ovelle, mutta saamatta vastausta avasin sen voimakeinoin. Vaikka olin huolissani, heti sisään astuessani minut valtasi eriskummallisesti outo ja selittämätön rauha.
Heti pieneen huoneeseen saavuttuani näin hänen olevan makuulla tyynynsä päällä, kädet tuettuina hyvin matalalle pöydälle. Hänen kasvoiltaan kuvastui selvästi uupumus. Hänen edessään oli viinirypäleterttu ja pieni leipä. Panin merkille, että huoneessa oli tunnistettavissa sanoinkuvaamattoman hyvä ja täysin poikkeuksellinen tuoksu ja siellä vallitsi kauttaaltaan rauha.
Tartuin ensimmäisenä puheeseen ja pyysin häneltä anteeksi saapumistani selittäen, kuinka kovasti olimme olleet huolissamme hänestä. Hän sanoi rauhallisesti ja yksinkertaisesti, äänellä joka hädin tuskin nousi hänen keuhkoistaan: ”Kaikki nämä päivät olen paastonnut ja rukoillut maailman puolesta edessä olevien koettelemusten vuoksi. Uuvuin… Jumalanäiti tuli ja antoi minulle tuon rypäletertun ja leivän. Maistahan!”
Otin muutaman rypäleen. Ne muistuttivat väriltään roditis-viinirypäleitä [Kreikassa valkoviinin valmistuksessa parhaana pidetty merkki] ja aromiltaan sellaisia, joita en ollut koskaan tavannut. Kysyin häneltä: ”Vanhus, millainen Jumalanäiti oli?” Silloin hän tukea ottaen nousi vaikeasti ja toi minulle kehyksissä olevan pienen ikonin. Kyseessä oli Jerusalemin Jumalanäiti. ”Hän ilmestyy aina sellaisena kuin hänet on kuvattu Jerusalemin Jumalanäidin ikonissa” Vanhus sanoi minulle. Puhuttuamme vielä vähän jätin hänet omaan rauhaansa, sillä ajattelin, ettei tuollaisina hetkinä kenenkään pidä osoittaa arvostelukyvyttömyyttä.
(Kreikasta kääntänyt Hannu Pöyhönen)
