”Lapseni, tee niin kuin sinusta hyvältä näyttää.”

 Kertomus hyvyyden voimasta Athosvuorelta
 
 
 
 
 
Pieni seurue matkasi jalkaisin Athosvuoren eteläkärjen alueella ja hakeutui yöksi erääseen majaan. Siellä käytiin seuraava keskustelu majan Vanhuksen kanssa.
 
Pyhiinvaeltajat: Siunatkaa, Vanhus!
 
Vanhus: Herra siunaa, lapseni! Tervetuloa majallemme! Näytätte hyvin väsyneiltä matkanteosta. Huuhdelkaa virkistyäksenne kasvonne tämän hanan vedellä, nauttikaa vierashuoneessa, mitä sinne on tuliaisiksi katettu, ja tulkaa sitten jonkin ajan päästä tänne verannalle keskustellaksemme hetkisen.
 
Pyhiinvaeltajat: Vanhus, tulimme nyt keskustelemaan tänne, niin kuin käskit. Täällä on tosi hienoa! Täältä ylhäältä on esteetön näkymä. Aurinko laskee mereen. Mikä jumalallinen ilta!
 
Vanhus: Iloitsen, että teillä on silmät ja sielu nähdä Jumalan suuret teot. Tätä majesteettisuutta me hetken päästä ylistämme ehtoopalveluksessa ja sen jälkeen kokoöisessä palveluksessa.
 
Pyhiinvaeltajat: Vanhus, milloin kokoöinen palvelus alkaa ja milloin se päättyy?
 
Vanhus: Se alkaa hetken päästä ja päättyy aamulla auringon noustessa, jolloin menemme ruokasaliin syömään.
 
Eräs nuori pyhiinvaeltaja: Minä en tule kokoöiseen palvelukseen. Minä mieluummin nukun.
 
Vanhus: Tee niin kuin sinusta hyvältä näyttää, lapseni.
 
Pyhiinvaeltajat: Vanhus, tuo nuorimies ei kuulu meidän joukkoomme. Hän tuli yksinään ja lähti seuraamaan meitä. Hän vaikuttaa olevan vähän pyörällä päästään.
 
Vanhus: Älä moiti poikaa. Kaikki me olemme yhtä joukkoa, ja Jeesus on meidän kanssamme. Hänen nimensä on koonnut meidät yhteen tänne Jumalan vartiopaikalle. Nyt minä menen kirkkoon. Talando soitti kolmannen kerran ja palvelus alkaa.
 
Vanhus aamulla ruokalassa: Hyvää ruokahalua teille! Syökää ja kiittäkää Jumalaa ”kaiken tähden”. Olkoon teillä siunaukseni, sillä kaikki te tulitte kirkkoon. Näin teidän rukoilevan uskolla. Vaikka olitte väsyneitä, te kaikki tulitte.
 
Eräs pyhiinvaeltaja: Emme kaikki. Se rähjäinen nuorimies ei tullut. Hän on vähän omituinen. Näyttää kyllästyneen elämään.
 
Vanhus: Älä puhu tuolla tavalla. Ei se haittaa, ettei hän tullut. Saattaa olla, että hän rukoili Jumalaa meitä palavammin, vaikkei tullutkaan kirkkoon. Voi olla, että oli jokin syy, miksi hän ei tullut. Älä sano häntä elämään kyllästyneeksi ja omituiseksi.
 
Toinen pyhiinvaeltaja: Vanhus, kyllä nuorukainen tuli. Hän tuli keskiyön paikkeilla ja kävi istumaan yhteen nurkkaukseen. Istuin itsekin siinä lähellä. Pimeydessä häntä ei huomannut. Hän oli käynyt polvilleen ja itki nyyhkyttäen. Kun hän kuuli Evankeliumista tuhlaajapojan onnettomasta tilasta, silloin hän alkoi itkeä nyyhkyttäen. Missä vaiheessa hän lähti pois, sitä en huomannut.
 
Vanhus: Missä hän nyt on?
 
Pyhiinvaeltajat: Hän on mennyt istumaan tuonne ylös kivelle ja katselee merta… Me lähdemme. Jääköön hän tänne.
 
Vanhus: Älkää jättäkö häntä yksin. Ottakaa nämä siunauksena hänelle. Tässä on vähän leipää, kaksi tomaattia ja hiukan oliiveita. Tuo onneton lapsi ei ole syönyt mitään. Mitenkä hän pystyy kävelemään?
 
Pyhiinvaeltajat: Vanhus, katso, hän tulee. On parempi, että sinä annat ne.
 
Vanhus: Terve, lapseni, ruokapöytä odottaa sinua! Ellet halua syödä täällä, ota nämä siunauksena mukaasi.
 
Nuorukainen: Vanhus, tahdon pyytää sinulta yhtä suosionosoitusta.
 
Vanhus: No mitä, lapseni?
 
Nuorukainen: Vanhus, kieltäydyin tulemasta kokoöiseen palvelukseen ja puhuin röyhkeästi, mutta sinä vastasit minulle hyvyyttä osoittaen: ”Lapseni, tee niin kuin sinusta hyvältä näyttää.” Noin minulle olisi vastannut minun isäni. Mutta minä en ole saanut tulla tuntemaan isää, olen elänyt orpona. Sallitko minun kutsua sinua isäksi?
 
Vanhus: Jos se sinusta hyvältä näyttää, olkoon siunattu. Mutta…
 
Nuorukainen: Vanhus, miksi sanot mutta, mitä varten?
 
Vanhus: Lapseni, minä lähden kohta taivaaseen, ja sinä jäät taas orvoksi. Ota isäksesi meidän kaikkien yhteinen Isä, Hänet, joka on taivaissa.
 
Nuorukainen: Vanhus, teen niin, olen kuuliainen. ”Isä meidän, joka olet taivaissa, älä jätä minua koskaan orvoksi...”
 
Vanhus: Aamen… aamen. Mene minun siunaukseni kera. Nyt et enää ole koskaan yksin. Jo nyt itket, kyyneleesi ovat ilon kyyneleitä. Hyvää matkaa! Jumalanäiti olkoon kanssasi!
 
 
 
 
 
(Athosvuorella ilmestyvästä aikakauskirjasta ”Protato”; kääntänyt kreikasta Hannu Pöyhönen)