Teksti: Hannu Pöyhönen (Athos-säätiön ystävät -facebook)
Pyhittäjä Dionysios Vatopedilainen, Kolitsun skiitan Vanhus
(muistopäivä 11.5)
Valokuva (© Αγιορειτική Φωτοθήκη) pyhästä Dionysioksesta ajalta ennen hänen sokeutumistaan.
Johannes Kastajan skiitan Vanhus pyhittäjä Petronius
(muistopäivä 24.2)
Vanhus Petronius Tanase, toinen Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin 1.9.2025 pyhäksi kanonisoimasta athoslaisesta isästä, syntyi 23.5.1914 maalaisperheeseen Romaniassa, jossa hän opiskeli teologiaa ja sen ohessa matematiikkaa ja filosofiaa. Jo nuoruudestaan asti hän haaveili munkkeudesta. Tämä johti hänet opintojensa jälkeen Sihastrian luostariin, jossa hänet vihittiin munkiksi vuonna 1940.
Kommunistihallinnon aikana Vanhus Petronius joutui usein vainotuksi uskonsa tähden. Vuosina 1964–1969 hänet määrättiin kotiarestiin eikä hänelle annettu lupaa toimia pappina.
Vuonna 1978 hän hakeutui Athosvuorelle ja asettui sen eteläkärjessä sijaitsevaan ja Suuren Lavran alaisuuteen kuuluvaan romanialaiseen Pyhän Johannes Kastajan skiittaan. Vuonna 1984 hänet valittiin Skiitan johtajaksi, jota tehtävää hän hoiti aina vuonna 2011 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.
Vanhus Petronius vaikutti keskeisesti johtamansa skiitan ulkoiseen ja sisäiseen, hengelliseen uudistumiseen. Hänen persoonansa vaikuttavuudesta kertoo paljon, että kahteen otteeseen häntä pyydettiin Romanian kirkon patriarkaksi, mutta hän kieltäytyi siitä nöyryydessään ja myös haluamatta jättää rakastamaansa Athosvuorta, Jumalanäidin puutarhaa.
Nöyryys oli Vanhus Petroniuksen erityinen tunnusmerkki. Häntä lähellä eläneet sanoivatkin: ”Petronius oli nöyrin kaikista.” Juuri nöyryytensä vuoksi hän ei luostarinsa ruokalassakaan koskaan istunut johtajalle varatussa pöydässä vaan söi veljestön pöydässä, istuen samoilla penkeillä skiitan muiden isien kanssa. Elämänsä lopulla hänen selkänsä vielä köyristyi kovasti kuin vertauskuvana hänen nöyryydestään.
Vanhus Petronius rakasti jumalanpalveluksia. Pitkissä kokoöisissä palveluksissakin hän seisoi aina alusta loppuun säteillen ympärilleen sävyisyyttä ja hiljaista voimaa. Äidinkielensä lisäksi hän puhui sujuvasti kreikkaa ja ranskaa. Romanialaisten lisäksi monet kreikkalaiset munkit ja maallikotkin kävivät hänen luonaan kysymässä neuvoa.
Romanialainen piispa Varlaam sanoo Vanhus Petroniuksesta, että hän otti aina pyhiinvaeltajat ilolla vastaan ja puhui heille äänellä, joka kutsui kuulijaa syvään sisäiseen rukoukseen ja hartauteen. Eräs toinen Skiitalla käynyt romanialainen totesi: ”Kukaan Pyhän Johannes Kastajan skiitan kynnyksen ylittänyt ei voi unohtaa hänen kasvoiltaan heijastunutta valoa ja hengellisiä sanoja, jotka hän lausui penkillä istuessaan yleensä auringon nousun tai laskun aikaan.”
Vanhus Petronius ei ollut julistaja, vaan puhui lähinnä persoonallaan. Siitä huolimatta Skiitalla vuonna 2008 käyneelle suomalaisille pyhiinvaeltajille tarjoutui vieläpä pyytämättä harvinainen tilaisuus saada kuulla hänen opetustaan ryhmäläisiä kiinnostaneista aiheista, lähinnä rukouksesta ja nöyryydestä. Ryhmälle annettiin myös lupa nauhoittaa hänen puheensa, joka varmaan jossain vaiheessa julkaistaan kielellisesti stilisoidussa muodossa.
Vanhus Petronius oli viehättävä, unohtumaton ihminen, johon nyt hänen kanonisaationsa jälkeen voivat kaikki tutustua rukouksen kautta, hänen esirukouksiaan pyytäen.
Valokuva (© Sagesse-Orthodoxe.fr) pyhästä Petroniuksesta
Tiedot eri lähteistä koonnut: Athos-säätiön toiminnanjohtaja Hannu Pöyhönen