Ortodoksien pyhä paikka

Vaellus Athoksen rauhaan

Esa Erävalo

 
 
 
Kymmenen miestä vaelsi Athoksella luostarista ja skiitasta toiseen.

 

Luostarien kunnia-asia on vieraanvaraisuus. Tulijalle annetaan yleensä heti raikasta vettä,

anisviinaryyppy, sokerista lukumia ja kuppi kreikkalaista kahvia.

Ruokailla ja majoittua sai ilmaiseksi, erityisluvalla useammankin yön luostaria kohden.

 

 

Valamon ryhmämatka

 

Valamon kansanopisto, käytännössä teologian tohtori Hannu Pöyhönen, järjestää vuosittain

yhden ryhmämatkan Athokselle. 1200 eurolla hoituivat kaikki matkakulut ja täysihoito 11 päivän ajan.

Meitä oli kymmenen. Matkanjohtaja Pöyhösen mukaan erilaisimpia persoonallisuuksia kuin koskaan.

Ensimmäistä kertaa mukana oli myös kaksi luterilaista.

 

 

Kaksi suomalaisveljeä

 

Tapasimme Athoksella kaksikin suomalaista veljeä, Prodromoksen Karakalloksen luostarissa

ja Joosefin Pyhän Andreaan skiitassa. He tulivat 11-12 v. sitten. Jos silmät ovat sielun peili,

niin kumpikin oli onnellinen.

Munkin päiväjärjestys kuulostaa rankalta: yöllä klo 02-04 henkilökohtaista rukousta ja

hartaudenharjoitusta, klo 04-08 aamupalvelus, aamuruoka, lepotauon jälkeen palvelutyötä,

17-20 iltapalvelus, ruokailu, 21-22 yöpuulle.

Nautimme mekin palveluksista aamun vähitellen valjetessa. Ruoka oli yksinkertaista

ja maukasta kasvisruokaa, joskus kalaakin.

Syötiin hiljaisuudessa jonkun veljen lukiessa esimerkiksi pyhien opetuksia tai elämänkertoja.

Ruokailun jälkeen luostarin johtaja, igumeni, saattoi pitää opetuspuheen ja

aina siunasi osallistujat ruokalan ovella.

 

 

Vuoristoista seutua

 

Yleensä majoitus oli yksinkertainen vuode usean hengen huoneessa. Joissain paikoissa oli suihku

ja dieselmoottoreilla tuotettua sähköä.

Parina viime vuosikymmenenä on rakennettu hiekkateitä luostarien välille, mutta polkuja pitkin löytyvät

kauneimmat reitit. 10-20 kg rinkat selässä vaikeakulkuinen maasto pani kunnon koetukselle.

 

 

Päällimmäisiä muistoja

 

– Kukat, perhoset... maisemat, metsät auringonpaahtessa, 1000 v. sitten Athanasioksen istuttama sypressi.

– Arkkitehtuuri, ikonit, seinämaalaukset.

– Kanadalaisen pyhiinvaeltajan kanssa sielua hoitava keskustelu. Veli Joosefin kertomukset arkkimandriitta

Efraimin kautta parantuneista syöpälapsista.

– Toipilaan ”puutarhurin” antamat matkasauvat.

– Käynti 31 luostarissa, skiitassa, keljassa ja luolassa, kuten edesmenneen munkki Paisioksen keljassa ja

romanialaisessa Lakkoksen skiitassa. Gregorios Palamaksen ja Gregorios Siinailaisen pienissä asuinluolissa käynti

piikkipensaspolkuja laskeutuen. Gregorios Palamas elvytti 1300-luvulla Athoksella Jeesuksen rukouksen: ”Herra

Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.”

– 04-08 aamupalvelukset, munkkien laulu. Kuinka tosissaan jotkut voivatkaan kilvoitella. Rukous, Athoksen sydämenlyönti.

 

 

 


 

Athosvuori – autonominen munkkitasavalta Kreikassa

 
 
Pohjois-Kreikassa kolme noin 50 km pitkää niemimaata työntyy Aigeianmereen kuin sormet.
Yksi niistä on Athosvuori, autonominen munkkitasavalta.
 
 

Niemellä sijaitsee 20 luostaria ja lukuisia niiden alaisia skiittoja, joista monet ovat luostareita isompiakin, sekä

erakkomajoja eli keljoja.

 

 

 

2100-2300 munkkia

 

Luostarit ovat yleensä kreikkalaisia, mutta joukossa on serbien, bulgarialaisten, romanialaisten, venäläisten ja

georgialaisten munkkien perustamia tai ylläpitämiä luostareita tai skiittoja.

Vanhimmat luostareista sijoittavat syntynsä jo 300-luvulle, mutta virallisesti niistä vanhin, eli Suuri Lavra,

Magisti Lavra, on perustettu vasta v. 963.

Saarella on yhteensä noin 2100-2300 munkkia. Kukoistusaikaan 1900-luvun alussa munkkeja oli yli 10.000,

1960-luvulla väkiluku painui noin 1300:an, mutta nyt eletään jälleen nousukautta.

Pyhiinvaeltajia ja muita vierailijoita on suunnilleen yhtä paljon tai enemmänkin kuin munkkeja. Päivittäin virallisen luvan,

diamonitirionin eli viisumin, päästä niemimaalle luostareita kiertämään saa vain 150 ortodoksimiestä ja 10 muuta.

Eri luostarit voivat kuitenkin myöntää saapumislupia omaan luostariinsa tulijoille.

Naisia Athosvuorelle ei päästetä laisinkaan.

 

 

Jumalanäidin puutarha

 

Alueella on Kreikan perustuslain mukaan itsehallinto. Asioista päättää Karieksessa kokoontuva luostarien yhteinen

neuvosto.

Luostareissa noudatetaan yleensä bysanttilaista aikaa, jossa vuorokausi alkaa auringon laskusta. Kellot ovat kesällä

nelisen tuntia Kreikan – ja samalla Suomen – aikaa edellä.

Paikallisen perimätiedon mukaan neitsyt Mariaa ja apostoli Johannesta Kyprokselle kuljettanut laiva ajautui

myrskyssä Athosvuoren rannalle. Maria siunasi kauniin niemen, julisti asukkaille evankeliumia Pojastaan ja

rukoili paikkaa puutarhakseen. Athosvuorta kutsutaankin Jumalanäidin puutarhaksi.

Vuoristoisen niemimaan luonto onkin todella kaunista ja monipuolista. Itse Athosvuori kohoaa vuoristoisen

niemen eteläkärjessä.

Luostareiden ja skiittojen välille on rakennettu parina viime vuosikymmenenä hiekkateitä.

Samoin rappeutuneita luostareita korjataan entiseen loistoonsa.

Athosta pidetään ortodoksisessa kirkossa pyhänä paikkana, jonne tullaan hiljentymään, rukoilemaan ja pyytämään

esirukouksia ja hengellistä ohjausta.

 

 

    


 

Suomalainen viitankantajamunkki Athoksella

 
– Olin lähes kielitaidoton enkä juuri tuntenut ortodoksisuutta tullessani Athokselle, nauraa
viitankantajamunkki Prodromos.

 

– Minut mirhavoideltiin noin kolmikymppisenä. Lähdin puolen vuoden sisällä Kyprokselle luostariin ja sieltä pian

Athokselle. Olin vain lukenut pyhien munkkien elämänkertoja, hymyilee Prodromos.

 

 

Kuuliaisuus nöyryydestä

 

Karakalloksen luostari on kreikkalainen, siellä on 45 munkkia ja joitain noviiseja, Prodromos on yksi harvoista

ulkomaalaisista. Onko hänellä ikävä perhettä?

– Munkki opettelee rakastamaan kaikkia perheen tavoin. Sukulaisia kaipaa eniten noviisiaikana,

kertoo Prodromos, joka ei ole käynyt Suomessa sen jälkeen kun lähti 12 vuotta sitten.

– Äiti on lähettänyt, rahaa, suklaata, sukkia, hymyilee Prodromos Koti-ikävä on pahempi niille, jotka tulevat lähiseudulta.

– Raha? Mitä sillä täällä tekee?

Alussa tulija on harjoittelija siviilivaatteissaan, sitten viittaan ja skufia-päähineeseen pukeutuva noviisi, sitten viitankantajamunkki hunnun kanssa, minkä

jälkeen hänet Athoksella yleensä vihitään suoraan suureen skeemaan, mihin liittyvät varsinaiset munkkilupaukset. Prodromos on viitankantajamunkki, vuodesta

1999 lähtien.

– Työtehtävissä asteita ei huomaa. Vastuut voivat mennä toisinpäin.

– Kuuliaisuus tulee nöyryydestä.

Nöyryys tulee hiljaisuuden ja vaikkapa ruumiillisten ponnistelujen kautta. Kuuliaisuutta voi harjoittaa tekemällä hyvin työnsä tai omalle puolisolle voi osoittaa

kuuliaisuutta reagoimalla vaikeisiin asioihin ystävällisellä tavalla, vastaa Prodromos maallikkojen kyselyihin.

 

 


 

Ortodoksi ja luterilainen pyhiinvaeltajina

 
 
Vaelluksella yliarkkitehti Pentti Pouttu ja opettaja Risto Parttimaa.

 

 

– Ortodoksisuuteni olen imenyt äidinmaidosta. Minut kastettiin 1944 isän mukaan luterilaiseksi,

mutta mirhavoideltiin 20 vuotta sitten äidin uskoon. Halusin tutkia henkisiä juuriani ja löytää oikean kotini,

perusteli yliarkkitehti Pentti Pouttu Jyväskylästä lähtöään Athokselle.

– Päivittäisessä aamuyönpalveluksessa tunsin saavani olla mukana ortodoksisuuden kovimmassa ytimessä.

– Luostarien vuosisatainen arkkitehtuuri punaisine ristikirkkoineen on aivan ainutlaatuista. Erityisesti mieleen jäi

tuohusten ja öljylamppujen valo ikonostaasiin.

– Ikonit puhuttelevat minua, 12 uutta halusi mukaani. Helteessä karttui myös 1300 valokuvaa.

 

 

Nostin hellehattua

 

Romanialaisten munkkien mahtava laulu Lakkoksen skiitan helluntaipalveluksessa kolahti myös toiseen ahkeraan valokuvaajaan Risto Parttimaahan.

– Opettelin kuuntelemaan bysanttilaista kirkkolaulua, joka eroaa kotimaan ortodoksisesta lauluperinteestä.

Risto halusi tehdä erilaisen matkan 50 vuoden täyttymisen merkeissä.

– Helsingin taidemuseon Athos-näyttelyn aikaan Athos oli esillä, eikä ajatus siellä käymisestä jättänyt rauhaan, kertoo opettaja Pattijoelta.

– Etukäteen mietin kuinka jaksaa olla mukana pitkissä palveluksissa, mutta olikin hyvä hiljentyä miettimään omia asioita hengellisen miettimisen lisäksi.

– Lukuisten luostarien ja skiittojen näkeminen, ja tietoisuus, että siellä on rukoiltu lakkaamatta yli tuhat vuotta, ei voinut olla vaikuttamatta syvästi.

– Kysymyksiä heräsi puolesta ja vastaan, mutta mitä en ymmärtänyt, nostin hellehattua ja jatkoin matkaa. Suomeen palasi pesunkestävä, mutta Athoksella

hyvin viruteltu luterilainen.

 

 

 

 

 

 

 

 

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu

KD - Kristillisdemokraattisessa viikkolehdessä,

EU & Maailma-osiossa (28.8.2008).

Julkaistaan uudelleen tekijän luvalla

muutamin pienin korjauksin.