Konstantinopolin Ekumeeninen patriarkka Nifon, Pyhän Vuoren kasvatti
Hannu Pöyhönen TT
Luostarit ovat kautta aikojen lahjoittaneet Kirkolle monia maineikkaita esipaimenia. Näin on ollut myös Pyhän Vuoren kohdalla. Mutta samalla Pyhä Vuori on vetänyt puoleensa piispoja, jotka ovat halunneet vapautua esipaimenen vaativasta tehtävästä ja vastuusta panostaakseen erityisesti hengelliseen elämään ja kilvoitukseen. Pelkästään Suuren lavran historiasta tiedetään, että sinne on hakeutunut peräti 27 patriarkkaa ja 145 muuta piispaa, jotka jätettyään piispan istuimensa elivät siellä tavallisten kuuliaisuusveljien tapaan. Yksi Pyhän Vuoren kasvattamista mielenkiitoisimmista piispoista on Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Nifon, joka piispuuskautensa lopuksi vetäytyi takaisin Pyhälle Vuorelle. Häneen, jos kehen sopii tämän konferenssin otsikko uskon ja lempeyden esikuvasta, piispasta jonka elämäntyö oli historiallinen ja joka aikalaistensa keskuudessa loisti poikkeuksellisen voimakkaasti kilvoitusvaivoillaan saavuttamaansa hengellistä valoa.
Pyhän Nifonin lapsuus ja nuoruusvuodet
Pyhä Nifon syntyi vuoden 1425 paikkeilla Peloponnesoksen Messiniassa. Hänen vanhempansa, Manuel ja Maria, joilla oli 3 lasta, olivat rikkaita ja vaikutusvaltaisia ylhäisön jäseniä. Lapsista Nifon oli keskimmäinen ja hän sai kasteen yhteydessä nimekseen Nikolaos. Isä Manuel kuoli varsin nuorena, mutta monien kehotuksesta huolimatta äiti Maria ei halunnut mennä uusiin naimisiin, koska piti sitä epäkunnioittavana miestään kohtaan.
Nikolaos oli harras lapsesta asti rakastaen Jumalaa ja Hänen Kirkkoaan. Hän tunsi jumalanpalvelukset ja kirkollisen elämänjärjestyksen täydellisesti jo 12-vuotiaana. Vähän vartuttuaan hän hakeutui opiskelemaan maallista viisautta, mikä tuolloin oli yhä mahdollista, koska Bysantti ei vielä ollut kukistunut eikä opintie kreikkalaisten jälkeläisille ollut suljettu, kuten jo muutaman vuosikymmenen päästä.
Nikolaos eli hyvin askeettisesti ja kaipasi lähempää yhteyttä Jumalaan. Niinpä hän lähti erään tapaamansa munkki Joosefin mukaan Epidaurokseen. Siellä hän tutustui seudulla kilvoittelevaan ankaran askeettiseen munkki Antoniokseen, jonka oppilaaksi hän ryhtyi ja joka vihki hänet munkiksi nimellä Nifon. Munkkina Nifon hankki heidän elämiseensä tarvittavia tuloja kalligrafialla.
Vastuunottoa Kirkosta
Vanhuksensa kuoltua Nifon hakeutui Pyhältä Vuorelta tulleen munkki Sakariaksen kuuliaisuusveljeksi. Tuolloin elettiin kirkollisesti vaikeaa aikaa, sillä Ferrara-Firenzen unionikokous (1438–1439) oli vasta pidetty. Kokouksessa Itä ja Länsi pyrittiin saattamaan uudelleen kirkolliseen yhteyteen keskenään, mutta puhtaasti poliittisin tarkoitusperin ja piittaamatta teologisista näkemyseroista. Vaikka kaikki kokouksen edustajat Efesoksen piispa Markusta lukuun ottamatta allekirjoittivat yhteyden palauttamisen sinetöivät asiakirjat, kokous tuomittiin laajasti Idässä eikä sille jälkeenpäin ole annettu minkäänlaista arvoa. Tuona aikana kokouksen päätökset aiheuttivat kuitenkin ortodoksien piirissä paljon sekaannusta erityisesti, kun Länsi vetosi niihin pyrkien ulottamaan kirkollista vaikutustaan Idän suuntaan.
Sakarias ja Nifon olivat kumpikin uskon kysymyksissä hyvin tarkkoja ja kokivat tehtäväkseen vahvistaa kristittyjä uskonveljiään pitäytymään lujasti ortodoksisessa perinteessään. Niinpä he Ferrara-Firenzen unionikokouksen jälkeen lähtivät tässä tarkoituksessa aluksi Pyhän Maan Askaloniin, sieltä nykyiseen Albaniaan ja lopuksi Bulgarian alueella sijaitsevaan Ahridaan.
Heidän ollessaan Ahridassa paikallinen piispa Nikolaos kuoli ja Sakarias vastustelustaan huolimatta valittiin tämän työn jatkajaksi. Kun Sakariaksesta oli tullut Ahridan piispa, Nifon päätti lähteä Athosvuorelle. Aluksi Sakarias koetti saada hänet luopumaan ajatuksesta ja halusi hänen jäävän auttamaan piispan tehtävien hoitamisessa. He sopivat rukoilevansa yöllä Jumalaa valaisemaan heitä, minkä jälkeen Sakarias päästi Nifonin menemään saatuaan unessa enkeliltä käskyn tästä.
Tie piispaksi
Nifonin tullessa Pyhälle Vuorelle hänet jo tunnettiin siellä teologisesti sivistyneenä munkkina ja uskon puolustajana. Sen vuoksi hän Athosvuoren protoksen pyynnöstä opetti munkkeja Karieksessa ja vähän myöhemmin Suuren lavran johtajan pyynnöstä tuon maineikkaan luostarin munkkeja. Kuultuaan kuitenkin askeettisesta ja ankarasta Dionysioksen luostarista Nifon hakeutui sinne. Dionysioksessa hänet vihittiin pian papiksi kaikkien ihailemana ja rakastamana.
Dionysioksessa Nifon oli luostarinsa ja koko Pyhän Vuoren kerskaus. Siellä hänen hengellinen valonsa ilmeni ihmisille ensi kertaa myös silmin havaittavasti. Kerran kun Nifon oli luostarin ulkopuolella yhdessä munkki Petronioksen kanssa, tämä näki hänet yöllä rukoilemassa kirkkaana kuin tulipatsas kädet kohollaan ja katse taivaaseen suunnattuna. Hänestä lähtevän valon voimasta Petronios kaatui maahan, niin että Nifonin oli autettava hänet ylös. Nifon kielsi Petroniosta kertomasta tapauksesta kenellekään, mutta tämä paljasti sen silti luostarin johtajalle, joka puolestaan kielsi Petroniosta kertomasta asiaa muille, ettei Nifon nöyryyden säilyttääkseen tulisi jättäneeksi heitä.
Kerran Dionysioksen luostariin saapui Thessalonikista kaksi sivistynyttä miestä, joihin Nifonin toimittamat Liturgiat ja hänen kanssaan käydyt keskustelut tekivät niin suuren vaikutuksen, että he kertoivat hänestä vuolaasti kotiin palattuaan. Kun Thessalonikin metropoliitta Parthenios sitten kuoli, piispojen ja pappien kokous valitsi Nifonin hänen työnsä jatkajaksi sekä lähetti arvovaltaisen valtuuskunnan noutamaan häntä Pyhältä Vuorelta laumansa pariin. Pyhä Nifon ei kuitenkaan halunnut lähteä eikä veljestö liioin päästää häntä. Monien taivuttelujen jälkeen valtuuskunnan jäsenet vetosivat Jumalan tahtoon, koska valinta oli ollut yksimielinen. Tähän ratkaisuun päätyi lopulta Jumalan valaisemana igumenikin, joka kehotti Nifonia lähtemään ennustaen, että monet tulevat pelastumaan hänen kauttaan.
Turkin haltuun päätyneessä Thessalonikissa uusi sivistynyt ja voimakastahtoinen metropoliitta otettiin riemuiten vastaan. Tultuaan tuntemaan laumaansa paremmin ja nähtyään, miten paljon hämminkiä Lännen edustajien käsitykset olivat saaneet aikaan sen keskuudessa, hän ryhtyi joka päivä opettamaan ortodoksisen uskon totuuksia. Koska uusien vallanpitäjien aikana monet olivat päätyneet kurjaan tilaan, Nifon koetti saada rikkaat auttamaan köyhiä ja vei itsekin omin käsin yöaikaan avustustarvikkeita puutteesta kärsiville.
Oltuaan pari vuotta Thessalonikin metropoliittana Nifon kutsuttiin Konstantinopoliin joissakin kirkollisissa asioissa. Siellä hän tapasi ilokseen entisen vanhuksensa Ahridan metropoliitta Sakariaan, joka kuitenkin pian kuoli ja jota hän näin sai olla hautaamassa. Tämän jälkeen kuoli kohta myös Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka, jonka seuraajaksi Nifon valittiin yksimielisesti Thessalonikin metropoliitan istuimelta.
Konstantinopolissa Nifon jatkoi päättäväisesti ortodoksisen uskon opettamista johtaen takaisin Kristuksen laumaan monia oikeasta uskosta harhautuneita ja Jumalasta kokonaan vieraantuneita. Jotkut papistoon kuuluvat henkilöt onnistuivat kuitenkin karkottamaan hänet istuimeltaan tekaistujen syytteiden perusteella. Näin patriarkka Nifon lähti pois Konstantinopolista tietämättä edes, mistä häntä syytettiin! Hän suri karkotustaan, koska tiesi sen johtuvan paholaisesta, joka vihaa ihmisten pelastusta, mutta oli samalla huojentunut päästyään irti patriarkan tehtävien huolista. Jätettyään taakseen valtakunnan pääkaupungin vain noin puolentoista vuoden patriarkkakauden (1486–1488) jälkeen hän hakeutui Traakiassa luostariin, joka Dionysioksen luostarin tavoin oli pyhitetty Herran Edelläkävijälle ja Kastajalle.
Vajaan kymmenen vuoden kuluttua, 1497, hänet kutsuttiin takaisin Konstantinopoliin, jossa hänet korotettiin uudelleen patriarkan virkaan. Toimitettuaan jumalanpalveluksen eräässä Konstantinopolin ulkopuolella olevassa kirkossa ja palatessaan kaupunkiin Nifon sai kuitenkin hallitsijan vihat päälleen, koska ei muka osoittanut tälle riittävän suurta kunnioitusta. Tämän perusteella hallitsija karkotti hänet Adrianoupolikseen, jossa häntä vartioitiin tarkoin eikä hänen annettu opettaa kansaa. Näin toinen kausi patriarkkana kesti edellistäkin vähemmän (1497–1498).
Kansanvalistajaksi Valakiaan
Adrianoupoliksessa Valakian hallitsija Radulos (1496–1508), joka oli kuullut patriarkka Nifonista tuli tapaamaan häntä. Keskustelut hänet kanssaan tekivät Radulokseen niin suuren vaikutuksen, että tämä meni Konstantinopoliin ja maksoi Nifonin vapaaksi saadakseen hänet Valakiaan opettamaan kansaa ja organisoimaan sekaisin olevan kirkollisen elämän. Kun Nifonille oli luvattu, että saa esteettä opettaa kansaa ja tarvittaessa ojentaa hallitsijoitakin heidän erheistään, hän suostui lähtemään.
Valakiaan päästyään Nifon järjesti siellä paikallisen kirkolliskokouksen, jonne kutsuttiin kaikki papit, luostareiden johtajat ja maassa ylintä valtaa käyttävät hallitsija mukaan lukien. Kokouksessa Nifon opetti näille kaikille kristinuskon dogmeja ja eettisiä ihanteita. Valakian kaudellaan hän toimitti Liturgian aina sunnuntaisin ja juhlapäivinä pyrkien opetuspuheissaan johtamaan kansan pois juomisen himosta ja kaikesta pahasta, mitä siitä seuraa.
Hallituskaupunkiin hakeutui myös eettisesti turmeltunut ylimys nimeltä Bogdanos, joka halusi päästä vapaaksi oman alueensa hallitsijasta ja samalla perheestään. Radulos antoi hänelle vaimoksi oman sisarensa, mistä Nifon ojensi sekä tätä että Bogdanosta. Nifon näytti hänelle Bogdanoksen vaimon hänelle lähettämän kirjeen, josta näkyi selvästi hänen voimassa oleva avioliittonsa. Nifon poistui palatsista ja meni kirkkoon kooten sinne uskovat. Opetettuaan vielä heitä hän erotti ehtoollisyhteydestä Bogdanoksen ja kaikki hänen laittoman suhteensa hyväksyvät ja poistui kirkosta jättäen sinne lopullisesti omoforinsa. Radulos suuttui Nifonin kannasta niin, että kielsi häntä enää opettamasta missään mitään ja lisäksi uhkasi jopa tappaa jokainen, joka edes ruokkisi häntä! Radulos kutsui Nifonin vielä suurin kunnianosoituksin palatsiinsa, jossa hän yritti lupauksin ja lahjuksin saada hänet hyväksymään laittoman avioliiton, mutta ilman tulosta. Nifon ennusti, että Radulos ja Bogdanos kohtaavat kumpikin huonon kuoleman ja myös maa saa kovan rangaistuksen Jumalalta. Myöhemmin näin kävikin. Radulos kuoli tuskaisesti ruumiinsa mädätessä niin pahasti, etteivät edes lähimmät olleet kestää hajua ja maa kärsi suuresta kuivuudesta sadon menetyksineen.
Paluu Pyhälle Vuorelle
Patriarkka Nifon palasi Valakiasta Pyhälle Vuorelle Kreikan Makedonian kautta vahvistaen matkalla veljiään ortodoksisessa uskossa. Vietettyään jonkin aikaa Vatopedin luostarissa suurta kunnioitusta nauttien hän vetäytyi lopulta tuntemattomana munkkina Dionysiokseen, jossa oli aloittanut luostarikilvoituksensa. Koska häntä siellä pidettiin uutena munkkina, hänestä tehtiin tuon luostarin käytännön mukaan muulinajaja. Samaan aikaan, kun Nifon eli Dionysioksessa tuntemattomana, Konstantinopolista tulleet lähettiläät etsivät häntä Athosvuorelta kutsuakseen hänet patriarkan istuimelle kolmannen kerran.
Eräänä yönä, kun Nifon sai tehtäväkseen nousta kallion laelle tähystämään merta merirosvojen varalta, hänen salaisuutensa paljastui. Hänen siellä rukoillessaan hänen hahmonsa kirkastui ja tuli kokonaan taivasta kohti kohoavan tulipatsaan kaltaiseksi. Tämän näkivät sekä jotkut luostarin ulkopuolella asuvat munkit että Nifonin kanssa vartiossa ollut munkki herätessään. Näyn johdosta hän laskeutui salaa luostariin, kokosi kirkkoon koko veljestön ja kertoi tapahtuneesta. Veljestö rukoili, että Jumala paljastaisi heille, kuka oli tuo salaperäinen pyhittynyt munkki. Pian igumeni näki näyssä luostarin suojelijan, Herran edelläkävijän ja kastajan Johanneksen, joka ilmoitti Nifonin henkilöllisyyden ja käski koota koko veljestön kirkkoon, jotta he lähtisivät tätä vastaan ristisaatossa. Herran Edelläkävijä sanoi: ”Kokoa koko veljestö ja menkää patriarkka Nifonia vastaan – riittää tuollainen nöyryys, jota hän on osoittanut, kun hänet pantiin muulienajajaksi – muuten te kärsitte suuren vahingon.”
Ilmestyksen jälkeen veljestö todella meni patriarkka Nifonia vastaan liturgisissa asuissa kirkkolippujen ja kynttilöiden kanssa. Nähtyään tämän Nifon heittäytyi maahan kasvoilleen tajuttuaan paljastuneensa ja vuodatti vuolaasti kyyneleitä. Igumeni ja veljestö pyysivät häneltä anteeksi osoittamaansa nöyryyttävää kohtelua ja Nifon puolestaan lohdutti heitä muistuttaen, että Kristuksen seuraajan pitää kestää panettelut ja häväistys ilman vihaa sekä siunasi suudellen heidät. Hän eli Dionysioksessa vielä monta vuotta toimittaen ahkerasti piispallisia palveluksia, joihin luostarin oman väen lisäksi kokoontui paljon Athosvuoren erakkoja ja keljoissa asuvia munkkeja. Palvelusten ulkopuolella hän teki tavallisia töitä muun veljestön tapaan ja yhdessä sen kanssa. Patriarkka Nifon kuoli 90 vuoden iässä elokuun 11. päivänä todennäköisesti 1512 osallistuttuaan Pyhistä Lahjoista ja pyydettyään anteeksi koko veljestöltä. Pyhien luetteloon hänen nimensä liitettiin jo vuonna 1517.
Lopuksi
Pyhän Nifonin elämäkerran kirjoittaja Pyhän Vuoren protos Gabriel summaa hänen elämänsä seuraavasti: ”Näin vaeltaen kuuluisa Nifon eli tässä elämässä ja tällaisin saavutuksin ja hyvein loisti maailmassa; jumalallisen kasteen kautta hän patriarkkana ollessaan uudestisynnytti suuren joukon armenialaisia, heprealaisia, skyyttejä ja turkkilaisia sekä hunajanmakeilla opetuksillaan kantoi Herralle lukemattomia pelastuksen saavuttaneita.” Pyhä Nifon julisti koko elinaikansa aina ja kaikkialla lahjomattoman tarkasti kristinuskon totuuksia, mutta ei kylmästi vaan palavasta rakkaudesta Kristusta kohtaan. Tämä näkyy myös siinä, että kaikki hänen kolme lähintä oppilastaan – Jaakob (k. 1520), Makarios (k. 1527) ja Joasaf (k. 1536) – halusivat kärsiä omasta tahdostaan marttyyrikuoleman, mihin hän antoi heille siunauksensa.
Pyhän Nifonin elämä osoittaa meille selvääkin selvemmin, etteivät syvä dogmaattinen tietoisuus ja aito hengellinen kilvoitus ole vastakohtia toisilleen, vaan jälkimmäinen synnyttää edellisen. Kosketus Jumalaan tekee ihmisestä hyvässä mielessä kiivailijan totuuden puolesta, sillä hän haluaa tarjota kaikille mahdollisuuden kohdata aidosti rakkauden Jumalan. Niin kuin Kristus halusi säilyttää Jumalan temppelin kaikkien kansojen rukouspaikkana ajamalla sieltä pois kaiken sen arvoa häpäisevän (Joh. 2:14–17), niin pyhätkin haluavat säilyttää jumalallisen totuuden tässä maailmassa ihmisten valona. Niinpä myös meidän aikamme suuri hengellinen ja hyvästä arvostelukyvystään tunnettu ohjaajavanhus arkkimandriitta Sofroni Saharov, vuonna 1993 kuollut venäläissyntyinen Athosvuoren isä, joka perusti Essexiin Pyhän Johannes Kastajan nimeä kantavan luostarin, sanoi mieluummin kuolevansa kuin tekevänsä myönnytyksiä ortodoksisen uskon puolesta. Tämä asenne kertoo uskollisuudesta Jumalalle, se synnyttää sisäisen ilon, se on ihmiskunnan turva ja pelastus, ja se on ainoa asia, joka antaa meille luottavaisen rohkeuden astua tämän elämän jälkeen Jumalan valtaistuimen eteen kaikista inhimillisistä heikkouksistamme huolimatta. Suokoon Jumala, että mekin saisimme kuulla Hänen suloisen äänensä: ”Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene Herrasi iloon” (Matt. 25:21,23).
(”Uskon ohjeeksi ja lempeyden esikuvaksi.” Piispojen historiallinen rooli ja hengellinen kilvoitus; Herran temppeliintuomisen juhlan johdosta järjestettävät XII luennot, Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus, Helsinki 5.2.2018)