Pappismunkki Melkisedek, Tolleshunt Knights, UK

 

 

On mahdotonta puhua Pyhästä Hengestä, ja on mahdotonta olla puhumatta Pyhästä Hengestä. On mahdotonta puhua Pyhästä Hengestä, koska oma kokemuksemme Hänestä on niin mitätön ja helposti lankeamme uskomaan oman mielikuvituksemme tuotteita Hengen inspiraatioiksi. On mahdotonta olla puhumatta Pyhästä Hengestä, varsinkin pyhistä puhuttaessa, sillä he olivat, ja ovat tänäkin päivänä, Pyhän Hengen kokijoita, luomattoman valon näkijöitä. Pyhässä Hengessä pyhät ovat pyhiä. Heidän pyhyytensä on Pyhän Hengen pyhyyttä, ja Pyhän Hengen pyhyys heissä vetää meitäkin puoleensa. Pyhä Henki, Kristuksen Henki, antaa merkityksen myös meidän elämällemme, kuten Kristus itse sanoo, ”ilman minua te ette voi mitään tehdä.” (Joh. 15:5)

Pyhä Siluan Athoslainen välittää meille kirjoitustensa kautta äärimmäisen rikkaan kokemuksen ja tulkinnan Pyhän Hengen vaikutuksesta niin ihmissieluun kuin ruumiiseenkin, ja vaikka me itse emme ehkä pääsekään kovin lähelle sitä hengellistä todellisuutta, minkä hän eli todeksi, voi hänen kokemuksensa sekä sanaisen aarreaittansa tutkistelu olla siitä huolimatta meille inspiraation lähde. Niinpä aion tässä kirjoitelmassa pohtia pyhää Siluania Pyhän Hengen teologina.

 

1. Pyhän Hengen luola

 

Serbipiispa Nikolai Velimirovicin, joka sittemmin on julistettu yhdeksi Serbian kirkon viimeisimmistä pyhistä, vieraili usein Athos-vuorella isä Siluanin luona. Niistä monista keskusteluista, joita hän kävi Siluanin kanssa, on hän julkaissut yhden eräässä pienessä artikkelissa, joka on hiljattain julkaistu myös kreikankielisenä käännöksenä. Siinä hän kertoo seuraavaa.

 

Kysyin kerran isä Siluanilta: ”Isä Siluan, varmaankin tuo (luostarissa oleva) suuri ihmisjoukko häiritsee mieltänne ja rukoustanne? Eikö olisi parempi Teille mennä johonkin erakkolaan Karuliassa voidaksenne elää siellä kaikessa rauhassa, kuten isä Teodosios, isä Artemios, isä Doroteos ja isä Kallinikos? Tai ettekö voisi elää jossain syrjäisessä luolassa, kuten isä Gorgonios?

 

Isä Siluan vastasi minulle: ”Minä elän luolassa: Ruumiini on sieluni luola ja sieluni on Pyhän Hengen luola. Ja minä rakastan Jumalan kansaa ja palvelen sitä luolastani pois lähtemättä.”¹

 

Tuo hyvin vaikuttava ilmaus ”sieluni on Pyhän Hengen luola”, kuvaa paremmin kuin mikään muu sitä, millainen teologi Siluan on. Kirjoituksissaan Siluan todellakin on kuin Pyhän Hengen luola. Hänen tekstiään lukiessa huomaa, että Pyhän Hengen osuus siinä on todella valtava. Joka paikka näyttää olevan täynnä ilmaisuja Pyhästä Hengestä: ”Pyhä Henki”, ”Pyhän Hengen armo”, ”Pyhän Hengen suloisuus”, ”Jumalan armo”, ”Jumalan henki”, ”Herran armo”, ”armo”, ”Pyhän Hengen armon suloisuus”; tällaista kieltä on pyhän Siluanin teksti kauttaaltaan, ja se kaikki puhuu samasta Jumalan todellisesta Pyhän Hengen kautta tapahtuvasta läsnäolosta ja toiminnasta. On vaikea löytää edes yhtä pientä tekstin kappaletta, jossa ei esiintyisi ainakin kerran jokin noista termeistä tai ilmauksista. Pyhän Siluanin kirjoitukset ovat siis ainakin kielensä perusteella täyttä Pyhän Hengen teologiaa. Hänen lukijansa voivat itse vakuuttua siitä, mikä on Siluanin kirjoitusten taustavoimana.

Hänen kirjoituksensa kuvaavat sitä, mikä kirjaimellisesti ymmärrettynä on hengellistä elämää. Kuten jo edellisessä artikkelissa kirjoitin, hengellinen elämä, silloin kun se on aitoa, on elämää Pyhässä Hengessä; ei sen enempää eikä sen vähempää. Tuollainen hengellinen elämä kattaa elämän kaikki aspektit, eikä se ole vain jonkinlainen hurskas sunnuntai harraste, tai viikoittainen vierailu hengellisyys osastolla. Hengellinen elämä on kristityn jokapäiväistä elämää niin arjen keskellä kuin pyhänäkin, Jumalan läsnäolon vaikutuksessa. Se on sen ”Pyhän Hengen lahjan sinetin” varjelemista ja enentämistä, jonka me kaikki kirkon jäseninä olemme saaneet mirhallavoitelun sakramentissa. Kuten Siluankin sanoo: ”Sieluni on Pyhän Hengen luola … Ja minä rakastan Jumalan kansaa ja palvelen sitä lähtemättä pois luolastani,” siis arjenkin keskellä.

Me emme ehkä voi väittää olevamme Pyhän Hengen luolia, mutta Siluanin mukaan jokaiselle on annettu edes hitunen Pyhän Hengen armon tuntemusta jossain elämänsä vaiheessa, ja kirjoituksissaan Siluan osoittaa sen, että ilman Pyhän Hengen armovoiman läsnäoloa ihmisessä, evankeliumin mukainen kristityn elämä ei ole mahdollista. Toisaalta hän osoittaa sen, että armon vaikutus tekee elämämme erityisen rikkaaksi, kunhan vain pyrimme kasvamaan nöyryydessä ja rakkaudessa.

Tällainen Pyhän Hengen suvereenisuus saattaa ehkä vaikuttaa meistä ylitseampuvan ”karismaattiselta”. Se on kuitenkin täysin sopusoinnussa kirkon ihmiskäsityksen kanssa. Ihminen nimittäin on kutsuttu eräänlaiseen symbioosiin, siis oleelliseen kanssaelämiseen, Pyhän Hengen kanssa. Ihmispersoona ei toteuta todellista olemustaan ilman Hengen armovoiman läsnäoloa itsessään.

Tästä asiasta voi meidät vakuuttaa eräs noin viisisataa vuotta ennen Siluania Pyhällä vuorella vaikuttanut, Myöhäis-Byzantin ehkä tunnetuin Athos-vuoren munkki, pyhä Gregorios Palamas. Keskustellessaan Taaborin valon luonnosta, siis Jumalan luomattomasta valosta, pyhä Gregorios hyvin yksiselitteisesti ilmaisee ortodoksisen ihmiskäsityksen. Hänelle vain hengellinen ihminen (pneumatikos anthropos) on todellinen ihminen, ja hänen mukaansa: ”Hengellinen ihminen koostuu kolmesta tekijästä, nimittäin ylitaivaallisen Hengen armosta (kharis Pneumatos epouraniou), järjellisestä sielusta (psykhe logike) ja maisesta ruumiista (geinon soma).”²

On selvää, ettei sen enempää Gregorios kuin Siluankaan väitä, että Pyhän Hengen armo on luonnostaan ihmisluonnossa, siis että ihminen olisi osa eräänlaista panteististä kokonaisuutta  tällainen gnostilainen ihmiskäsitys on jo ikivanha kiusaus, eikä se siedä sen enempää kirkon isien oppia luomisesta ex nihilo kuin Siluaninkaan opetusta nöyryydestä. Sen sijaan Gregorios Palamaksen perusajatuksena on se, että ihminen on luotu sellaiseksi, että hän voi tulla Jumalan Hengen kantajaksi ja että tämä on itse asiassa hänen olemisensa tarkoitus. Ihmispersoonan olemassaolon täyttymys on tulla hengelliseksi ihmiseksi eli koostua Pyhän Hengen armosta, järjellisestä sielusta ja maisesta ruumiista.

Pyhän Hengen suvereenisuus on todellisuutta erityisesti kirkossa. Kirkko on sanan varsinaisessa merkityksessä ”karismaattinen”. Sana ”karismahan” on sekin kreikkaa, siis kharisma (sanan kharis, armo, lähisukulainen) ja se tarkoittaa nimenomaan Pyhän Hengen lahjaa. Kristus itse rakentaa kirkkonsa näiden armolahjojen varaan, ja meidän on itse kunkin pyrittävä aktivoimaan kasteen ja mirhallavoitelun (ja myös munkiksivihkimisen tai pappisvihkimyksen) sakramenteissa saamiamme lahjoja. Kaiken kruununa on Eukaristia, joka on todellinen Pyhän Hengen juhla ja jossa Kristus itse Pyhän Hengen pyhittämissä ehtoollislahjoissa ruokkii meitä kalliilla ruumiillaan ja verellään.

Pyhilleen Jumala antaa lisäksi lahjoja, jotka ovat Pyhän Hengen erityistä toimintaa heidän kauttaan ihmiskunnan hyväksi ja pyhittämiseksi. Arkkimandriitta Sofroni puhuessaan mielen hiljaisuudesta ja puhtaasta rukouksesta tekee ikään kuin yhteenvedon niistä lahjoista, jotka annetaan sellaisille ihmisille kuin esimerkiksi pyhä Siluan oli:

 

Jumalan kuvaksi luotu ihminen on luotu elämää ja Jumalan kaltaisuutta varten. Ihminen, joka on pelastunut Jumalan yhteyteen, saa elämän, joka on Jumalan elämän kaltainen. Jumala on kaikkialla oleva ja kaikkitietävä, ja pyhät saavat Pyhässä Hengessä kaikkialla olemisen ja kaikkitietämisen lahjan. Jumala on valo, ja Pyhässä Hengessä pyhät tulevat valoksi. Jumala on rakkaus, joka syleilee kaikkea olevaa, ja Pyhässä Hengessä pyhät syleilevät koko maailmaa rakkaudellaan. Jumala on ainoa pyhä, ja pyhät ovat pyhiä Pyhässä Hengessä. (135)³

 

Pyhät ovat pitkän tien kulkijoita ja kaiken tuon edellä mainitun omaksuminen merkitsee kärsimysten tietä, todellista ristin kantamista. Hengellisessä elämässä näyttää olevan kuitenkin sellainen lainalaisuus, että Jumala antaa armonsa pyhilleen heidän kilvoituksensa alkuvaiheessa vetäytyen sitten ikään kuin testatakseen kilvoittelijan uskoa ja kärsivällisyyttä, ja palatakseen taas lopullisesti pyhän ikuista elämää varten ehkä jo tässä elämässä.

Siluanin omalla kohdalla tämä ensimmäinen armon kokemus tapahtui hänen vielä ollessaan nuori 26-vuotias noviisi, puoli vuotta hänen luostariin tulonsa jälkeen. Näin hän itse kuvailee tuota tapahtumaa.

 

Kerran kimppuuni kävi epätoivon henki: minusta tuntui siltä, että Jumala on hyljännyt minut lopullisesti, eikä minulla ole enää pelastusta, vaan sielussa näkyi selvästi ikuinen tuho. Aistin sielussani, että Jumala on julma ja taipumaton. Sellainen olo jatkui minulla tunnin tai vähän kauemmin. Tuo henki oli niin raskas ja näännyttävä, että on kauheaa edes muistella sitä. Sielu ei pysty kestämään sitä kauan. Niinä hetkinä sielu voi tuhoutua ikiajoiksi. Armollinen Herra salli pahuuden hengen saada aikaan sellaisen taistelun sieluni kanssa.

 

Kului vähän aikaa. Menin kirkkoon ehtoopalvelukseen ja katsoin Vapahtajan ikoniin. Sanoin: ”Herra, Jeesus Kristus, armahda minua syntistä.” Ja noiden sanojen myötä näin ikonin paikalla elävän Herran, ja Pyhän Hengen armo täytti sieluni ja koko ruumiini. Ja niin minä opin tuntemaan Pyhän Hengen voimasta, että Jeesus Kristus on Jumala. Ja toivoin sydämeni pohjasta saavani kärsiä Kristuksen tähden. (408-9)

 

Vaikka Siluan ei kärsinytkään marttyyrikuolemaa, ei hänen elämänsä tämän tapahtuman jälkeen suinkaan ollut vain onnellisuutta ja rauhaa. Sen sijaan tästä alkoi hänen ”omantunnon” marttyyritiensä ja monivuotinen kamppailu ylpeyttä ja pahoja henkiä vastaan. Myös armon saaminen ja sen myöhemmin kadottaminen oli Siluanille mitä tuskallisin kokemus. Monet hänen allegoriansa pyrkivät kuvailemaan tuota sielun kärsimystä, jonka hän koki noina aikoina. Tätä oli Siluanille olla Pyhän Hengen luola.

 

 

2. Pyhän Hengen teologi

 

Pyhä Siluan on teologi siinä perustavanlaatuisessa merkityksessä, että teologia on hänelle Jumalan tuntemista. Se on hänen tulkintaansa siitä, mitä on olla tuo mainitsemamme Pyhän Hengen luola. Jumalantuntemus on yhteyttä Jumalaan Pyhän Hengen kautta. Se on todellista, kouriintuntuvaa Jumalan kokemista, joka vaikuttaa koko ihmispersoonaan. Siluan kirjoittaa: ”Pyhän Hengen voimasta ihminen oppii tuntemaan Herran, Luojansa, ja Pyhä Henki täyttää armollaan koko ihmisen: sielun, mielen ja ruumiin.” (355)

Siluanin teologinen tietoteoria, epistemologia, on varsin selkeä: Jumalan voi tuntea, hänen mukaansa, ainoastaan siinä määrin kuin Jumala ilmoittaa itsensä ihmiselle.⁴ Jumalaa ei voi tuntea järjen, tieteen tai tutkimuksen kautta. Ainoa ”väline”, joka voi välittää jumalantuntemusta, on Jumala itse eli Hänen Pyhä Henkensä. Siluan palaa usein tähän samaan aiheeseen:

 

Taivaalliset asiat voimme oppia tuntemaan vain Pyhän Hengen voimasta, mutta maalliset asiat järjen avulla. Ihminen, joka haluaa oppia tuntemaan Jumalan oman järkensä ja tieteen avulla, on eksynyt, sillä Jumalan voi oppia tuntemaan vain Pyhän Hengen voimasta. (400)

 

Sekä taivaassa että maan päällä Herran voi oppia tuntemaan vain Pyhän Hengen voimasta … Myös lapset, jotka eivät ole lainkaan opiskelleet, tuntevat Herran Pyhän Hengen voimasta. (322)

 

Kuten kirkon isät 1300-luvun hesykasti kiistoissa asiaa valaisivat, niin Siluankin vetää selkeästi tiedon rajan luodun ja luomattoman välille. Järjellä ja tieteellä tutkitaan luodun maailman asioita, ei luomattoman olemuksen syvyyksiä. Jumalan luomaton todellisuus on lähestyttävissä vain Jumalan itsensä kautta: ”Vain Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on.” (1.Kor. 2:11) Niinpä Jumalan tuntemisen ”metodin”, jos tällaista sanaa voidaan tässä yhteydessä käyttää, on oltava sellainen, joka tuo Jumalan itsensä ihmisen sieluun. Teologista on siis tultava, kuten Siluanista, Pyhän Hengen luola.

Siluan, kuten hänen keskiaikainen kanssakilvoittelijansa Gregorios Palamaskin painottaa sitä, että Jumalan tuntemisen on oltava kokemusperäistä. Siluan alleviivaa myös sitä, että ihminen, joka tuntee Jumalan kokemuksesta, on ikään kuin eri sarjan painija kuin se, jolla ei ole kokemusta elävästä Jumalasta. Hän sanoo:

 

On suuri ero sellaisten ihmisten välillä, joista toinen on oppinut tuntemaan Herran Pyhän Hengen voimasta ja toinen ei tunne Pyhän Hengen armoa, vaikka ensin mainittu olisi mitä yksinkertaisin ihminen, ja toinen puolestaan olisi merkittävä henkilö. (276)

 

Siluan täsmentää tätä kohtaa vielä sanomalla, että ”on aivan eri asia vain uskoa, että Jumala on olemassa, tuntea Hänet luonnosta tai Raamatusta, ja tuntea Herra Pyhässä Hengessä.” (276) Tässäkin Siluan on sen teologisen periaatteen seuraaja, ettei luonnon kautta ole suoraa tietä Jumalan tuntemiseen. Tämä periaate oli jo ymmärretty myöhäis-antiikin idän kristillisessä ajattelussa. Toki luonnon tai Raamatun mietiskely voi toimia eräänlaisena astinlautana Jumalan kohtaamiseen, mutta ellei Jumala itse tule mietiskelijän luo, ei voida puhua todellisesta jumalantuntemuksesta. Se vaatii aina suoraa, välitöntä kanssakäymistä Jumalan itsensä kanssa; yhdistymistä Pyhään Henkeen.

Jos nyt haluamme löytää jonkinlaisen ”metodin” tämän tyyppiseen Jumalan tuntemisen teologiaan, on meidän jälleen käännyttävä hengellisen elämän perusteisiin. Pähkinänkuoressa ilmaistuna tämä ”metodi” on tiivistetty seuraavassa kappaleessa.

 

Opiskelimmepa kuinka paljon tahansa, meidän on mahdotonta oppia tuntemaan Herra, jos emme ala elää Hänen käskyjensä mukaisesti, sillä Herraa ei opita tuntemaan tieteen avulla, vaan Pyhän Hengen voimasta. (320)

 

Siis tuo ”metodi”, Siluanin mukaan, on elämä Kristuksen käskyjen mukaan, mikä vetää puoleensa Pyhän Hengen armon. Tälle ”metodille” on olemassa kuitenkin hieman teologisempikin selitys. Sen pyhä Maksimos Tunnustaja ilmaisee seuraavasti:

 

Jumalan ja Isän Sana Jumala on salatusti kaikissa käskyissään sisällä, ja Isä Jumala on kokonaisuudessaan erottamattomasti luonnon mukaan koko Sanassaan. Niinpä hän, joka ottaa vastaan jonkin jumalallisen käskyn ja toimii sen mukaan, ottaa vastaan siinä olevan Jumalan Sanan. Se, joka on ottanut käskyjen kautta vastaan Sanan, hän on Sanan kautta ottanut vastaan samanaikaisesti Sanassa luonnon mukaan olevan Isän ja Hengen. … Niin siis se, joka on vastaanottanut käskyn ja tehnyt sen mukaan, hän on saanut itselleen salaisesti Pyhän Kolminaisuuden.⁵

 

Mutta, ehkä jonkun tekee mieli kysyä: Vaikka seuraisinkin tuota ”metodia”, onko tuollainen Jumalan tunteminen ja Pyhän Hengen kokeminen sittenkään aivan oikeasti mahdollista vai onko se vain jonkinlaista sadunomaista uskonnollista idealismia? Totta kai on niin, ettei meidän kevyen sarjan painijoiden tule odottaa samanlaista kokemusta kuin Siluanilla oli. On kuitenkin selvää, että tämä on kirkon pyhien kokemus, ja näin ollen kirkon hengellisenä pääomana se on jossain määrin myös meidän kaikkien omaa – olimmepa henkilökohtaisessa elämässämme siitä kuinka kaukana tahansa. Kirkossa tuo kokemus elää ja ehkä mekin saamme joskus siitä nauttia, vaikkapa vain pienen siemauksen. Kokemuksena se on jonkun ihmisen todellisuutta, ja tuo antaa meille ainakin suuntaviitan ja ehkä myös rohkaisua sekä innoitusta pyrkiä seuraamaan tuota yllämainittua jumalantuntemuksen ”metodiikkaa”.

Joka tapauksessa Siluan on ehdottomasti sitä mieltä, että ”pyhät puhuvat siitä, mitä ovat todella nähneet ja minkä tuntevat. He eivät puhu siitä, mitä eivät ole nähneet.” (323) Siis pyhien kokemus on jumalantuntemusta suoraan Pyhän Hengen kautta niin, että ”Pyhä Henki on koko ihmisessä: sekä sielussa, mielessä että ruumiissa.” (319) Eikä Siluan kiellä tätä itseltäänkään, vaan sanoo:

 

Herra antoi mittaamattomasta laupeudestaan minulle syntiselle tämän armon, jotta ihmiset oppisivat tuntemaan Jumalan ja kääntyisivät Hänen puoleensa. Minä kirjoitan Jumalan laupeuden nimissä. Tämä on totuus. Herra itse on todistajani. (319)

 

Siluanin teologian lähde ei siis ole jokin kirja tai arkisto, vaan se on itse Pyhä Henki, ja niin hänen teologiansa on Pyhän Hengen teologiaa sen aidoimmassa merkityksessä.

Tuon hänen teologiansa kaksi ehkä Siluanille itselleen ominaisinta piirrettä ovat hänen käsityksensä Kristuksen nöyryydestä ja Jumalan rakkaudesta. Ensimmäinen eli Kristuksen nöyryys on Siluanille jotain hyvin erikoista. Se ei ole tavallista nöyryyttä, vaan jotain aivan erityistä nöyryyttä. Se on jotain, minkä hän tuntee, mutta samalla myös jotain, mitä hän ei voi saavuttaa eikä kuvailla. ”Kristuksen nöyryys on sanoinkuvaamaton ja suloinen”, (284) Siluan kirjoittaa. ”Kun sielu näkee Herran Pyhässä Hengessä, kuinka Herra on sävyisä ja nöyrä, se itse nöyrtyy kokonaan. Se on aivan erityistä nöyryyttä, eikä kukaan voi sitä kuvata, vaan sen voi oppia tuntemaan vain Pyhän Hengen voimasta.” (284) ”Oi Kristuksen nöyryys! Minä tunnen sinut, mutten pysty saamaan sinua. Sinun hedelmäsi ovat makeita, koska ne eivät ole maallisia.” (277) ”Oi, Kristuksen nöyryys! Se antaa sielulle sanoinkuvaamattoman ilon Jumalassa.” (257) Näin Kristuksen nöyryys on selvästikin yksi Pyhän Hengen lahjoista.

Kristuksen nöyryys on itse asiassa Siluanin mukaan myös Pyhän Hengen attribuutti. Pyhä Henki on Kristuksen Henki, joka kommunikoi tuon nöyryyden ihmiselle, ja tekee hänestä Kristuksen kaltaisen; ja Pyhä Henki on Siluanin mukaan ”nöyrä Pyhä Henki”. (277) Niinpä tässä yhteydessä voisi puhua jopa nöyryyden teologiasta.

Toiseksi, ”Jumala on rakkaus, ja Pyhä Henki pyhissä on rakkaus.” (355) Pyhät, jotka rakastavat Jumalaa täyttyvät Pyhästä Hengestä, joka on rakkaus. ”Pyhästä Hengestä virtaa rakkaus,” (412) Siluan sanoo. Niinpä pyhien rakkaus on Jumalan, siis Pyhän Hengen, rakkautta, joka toimii heissä ja heidän kauttaan. Ensiksi se vetää heidät Jumalan puoleen ja sitten ikään kuin vangitsee heidän mielensä. Siluan kirjoittaa:

 

Pyhä Henki on rakkaus ja suloisuus sielulle, mielelle ja ruumiille. Ja ne, jotka ovat oppineet tuntemaan Jumalan Pyhän Hengen voimasta, rientävät kyltymättä elävän Jumalan luokse yötä päivää, sillä Jumalan rakkaus on hyvin suloinen. (404)

 

Herra on luonnostaan hyvä ja laupias, sävyisä ja aulis, eikä hänen hyvyyttään ole mahdollista kuvata, mutta sielu tuntee tuon rakkauden ilman sanoja ja haluaa olla aina sellaisessa hiljaisessa olotilassa. (325)

 

Siluan näkee rakkaudessa myös eri asteita. Ne, jotka ovat nousseet hyvin korkealle rakkauden portaita ja ovat saavuttaneet Siluanin asteikon ylimmän eli neljännen asteen rakkauden, saavat Pyhän Hengen armon pysyväksi omaisuudekseen sekä tässä että tulevassa ajassa:

 

Neljäs taso, täydellinen rakkaus Jumalaa kohtaan vallitsee silloin, kun ihmisellä on Pyhän Hengen armo sekä sielussa että ruumiissaan. Hänen ruumiinsa pyhittyy ja kuoleman jälkeen siitä tulee pyhäinjäännös. Niin on suurilla pyhillä marttyyreilla, profeetoilla ja muilla pyhillä. (312)

 

Mutta Pyhän Hengen ihmiselle opettama rakkaus näkyy myös ulospäin. Ja pyhät ovat ihmisiä, jotka rakastavat koko luomakuntaa ja kaikkia ihmisiä, myös vihollisia, kuten itseään.

 

Jumalan Henki opettaa sielua rakastamaan kaikkea elävää, niin ettei se halua vahingoittaa edes puussa olevaa vihreää lehteä eikä tallata kedon kukkaa. Jumalan Henki opettaa rakastamaan kaikkea, ja sielu kärsii yhdessä kaikkien olentojen kanssa. … Siksi Herra onkin käskenyt meidän rakastaa vihollisia, ja Jumalan Henki antaa voimaa rakastaa heitä. (419)

 

Näin Pyhän Hengen teologia, mikä on jumalantuntemusta itse Pyhässä Hengessä, ruumiillistuu ihmisen lahjaksi saaman ylimaallisen nöyryyden ja kaikenkattavan rakkauden muodossa. Nuo kaksi, nöyryys ja rakkaus, ovatkin Siluanin opetuksen valossa Pyhän Hengen kirkkaimmat hedelmät.

 

 

3. Pyhän Hengen ilmentymät

 

Siirryn nyt tarkastelemaan joitain niistä piirteistä, joiden kautta Pyhä Henki ilmenee pyhittyneessä tai pyhittyvässä ihmisessä; ihmisessä, joka on saavuttanut Jumalan kaltaisuuden. Peruslähtökohtana on pidettävä Siluanin seuraavaa sanomaa:

 

Ihminen, joka on oppinut tuntemaan Herran Pyhän Hengen voimasta, tulee Herran kaltaiseksi, kuten Johannes Teologi on sanonut: ”Meistä tulee Hänen kaltaisiaan, sillä saamme nähdä Hänet sellaisena kuin Hän on.” (1.Joh. 3:2) Saamme nähdä Hänen kirkkautensa. (322)

 

Siis Jumalan tunteminen Pyhän Hengen voimasta tekee ihmisen Hänen kaltaisekseen, tekee ihmisen osalliseksi Hänen kirkkaudestaan. Miten tuo sitten näkyy ihmisessä, on se, mihin haluan nyt keskittyä.

Se, että pyhä Siluan itse on Pyhän Hengen ja armon astia, on tullut jo selväksi. Siluan kertoo itsestään muun muassa seuraavaa:

 

Minä olen tuonut mukanani luostariin pelkkiä syntejä enkä tiedä, mistä hyvästä Herra lahjoitti minulle ollessani vielä nuori kuuliaisuusveli niin paljon Pyhän Hengen armoa, että sekä sielu että ruumis olivat sitä täynnään. (292)

 

Siluanissa tuo armon todellisuus olikin lähes käsin kosketeltavaa. Arkkimandriitta Sofroni, joka nuorena munkkina tunsi Siluanin henkilökohtaisesti, kertoo siitä, millaisen vaikutuksen Siluan ja hänessä ollut armo häneen tekivät. Lainaan Isä Sofronin kirjettä hänen ja Siluanin yhteiselle ystävälle David Balfourille. Kirje on päivätty 16. joulukuuta 1932:

 

Laitan tähän kirjeeni mukaan myös ohjaajavanhus isä Siluanin kirjeen. Kerron hieman hänestä. Siitä päivästä lähtien, kun saavuin luostariin, sieluni koki isä Siluanin edessä kunnioitusta enemmän kuin kenenkään muun tuntemani henkilön edessä, joiden kanssa olin tekemisissä. Hänen läheisyydessään sieluni aina nöyrtyi hyvin erityisellä tavalla. Usein Herra ohjasi minut tapaamaan hänet, ja joskus myös puhumaan hänen kanssaan, kun hänen kasvonsa loistivat sanoin kuvaamatonta valoa ja kauneutta. Joskus Herra salli minun nähdä isä Siluanin niin armoitetussa tilassa, etten aika ajoin saattanut edes katsella hänen kasvojaan … En kerta kaikkiaan voi kuvailla millaisia tuo valo ja tuo kauneus olivat. Minulla on ollut tilaisuus nähdä muitakin munkkeja samankaltaisessa tilassa, siis tilassa, jossa heidän kasvonsa ovat kuin enkelein kasvot. Näin ei kuitenkaan ole käynyt usein, vaan tällaista tapahtui sairastavan ihmisen ehtoollisen nauttimisen aikana tai suureen skeemaan vihittäessä. Koskaan en kuitenkaan kohdannut mitään isä Siluaniin verrattavaa.⁶

 

Siluan todellakin ilmentää Pyhän Hengen armoa itsessään Jumalan kuvana. Kasvojen loiste ja ylimaallinen kauneus on jotain, mikä on tunnettua monien muidenkin pyhien kohdalla, mainittakoon vaikkapa pyhä Arkkidiakoni Stefanos,⁷ pyhä Antonios Suuri⁸ tai pyhä Serafim Sarovilainen.⁹ Mainitseepa arkkipiispa Paavalikin nähneensä oman ohjaajavanhuksensa Valamossa luomattoman valon ympäröimänä rukoukseen syventyneenä.

Toinen piirre, johon Siluan itse kiinnittää huomion kuvaillessaan kokemustaan, on se, että armon täyttäessä sekä sielun että ruumiin, se synnyttää ruumiissa halun kärsiä Kristuksen tähden. Tuo halu kärsiä marttyyrikuoleman tuskat on armon sytyttämä jano vapaaehtoisesti ja riemulla todistaa Kristuksen jumaluudesta. Näin Siluan sanoo saamastaan armosta: ”Tuo armo oli sellainen kuin marttyyrien saama armo, ja ruumiini janosi saada kärsiä Kristuksen tähden.” (292)

Armon suloisuus, kuten Siluan asian ilmaisee, vaikuttaa ihmiseen niin voimakkaasti, ettei minkäänlainen kärsimys näytä olevan ongelma tuleville marttyyreille. Pyhä Henki antaa heille iloa, rohkeutta ja tuota suloisuutta. Hän luo marttyyrin sieluun ikäänkuin korkeajännitteisen rakkauden ”sähkölinjan” suoraan Jumalaan. Siluan kirjoittaa:

 

Apostolit näkivät Hengen laskeutuvan tulisissa kielissä, ja me tunnemme hänet itsessämme. Hän on suloisempi kuin mikään maan päällä. … Apostoli Andreas sanoi Patroin kaupungin johtajalle Egeatille, joka uhkasi ristiinnaulita hänet, jos hän aikoi vielä saarnata: ”Jos minä pelkäisin ristiä, en saarnaisi siitä.”

 

Samoin kaikki muutkin apostolit ja marttyyrit ja myöhemmin pyhät kilvoittelijat ottivat kidutukset ja kärsimykset iloiten vastaan. Ja kaikki tämä johtuu siitä, että Pyhä Henki, joka on hyvä ja suloinen, vetää sielua rakastamaan Herraa, ja Pyhän Hengen suloisuuden tähden sielu ei pelkää kärsimyksiä. (321)

 

Valaistakseni esimerkillä varsinaisten marttyyrien asennetta ja heidän kokemustaan, lainaan tässä muutamia otteita erään varhaisen marttyyrin omaa kuvausta kokemastaan. Tästä kuvauksesta käy erinomaisen selvästi ilmi kuinka, Pyhän Hengen armovoima vaikuttaa marttyyreissä ja kuinka he ilmentävät Pyhän Hengen itsessään.

Marttyyri Perpetua, joka kaksikymmentäkaksivuotiaana nuorena äitinä vangittiin Pohjois-Afrikassa, syystä, että oli kristitty, kuvailee kokemuksiaan ja näkyjään 200-luvun Karthagon areenan vankityrmässä seuraavasti.

 

Joidenkin päivien kuluttua (kasteen jälkeen) meidät siirrettiin vankilaan. Olin kauhuissani, sillä en milloinkaan ollut nähnyt vastaavaa pimeää loukkoa. Voi sitä raskasta aikaa. Ihmispaljouden vuoksi vallitsi ankara kuumuus, ja sotilaat kiristivät meiltä rahaa. Tämän lisäksi minua kidutti huoli lapsestani.”¹⁰
(Perpetualla oli imetysiässä oleva poika, joka oli jäänyt sukulaisten huostaan.)

 

Myöhemmin hänen kokemuksensa alkoi kuitenkin muuttua. Saatuaan pienin poikansa luokseen niin, ettei huoli hänestä enää Perpetuaa vaivannut, hänessä tapahtui jonkinlainen muutos. Hän kertoo: ”Vankilasta muodostui minulle äkkiä palatsi, jossa halusin olla ennemmin kuin missään muualla.”¹¹ Perpetua alkoi saada Jumalalta ilmestyksiä siitä, mitä tulisi tapahtumaan, ja hän myös koki, että hän saattoi pyytää Jumalalta tuollaisia ilmoituksia. Päivä päivältä hän vahvistui. Hän ikään kuin kasvoi Hengen voimasta ja Hengen vaikutus hänessä kasvoi. Lopulta kaikki huoli lapsesta katosi, ja hän vakuuttui tulevasta kuolemastaan sekä marttyyrin voitostaan. Ilmapiirissä oli jotain taivaallisista. Erään näyn mukaan Perpetuan kanssakilvoittelija Saturus sanoi: ”Sanoin kuvaamaton tuoksu ravitsi meidät kaikki, ja tulimme kylläisiksi.”¹² Tuo oli heitä odottavan tulevan valtakunnan tuoksu, mutta sama ilmapiiri vallitsi kristittyjen kesken jo vankilassa.

Marttyyripassion kuvaus teloitusaaton sekä -päivän tunnelmia tulevien marttyyrien keskuudessa on vaikuttava:

 

Kun he nauttivat kisoja edeltävänä päivänä viimeistä illallistaan, jota yleensä kutsutaan vapaaksi ateriaksi, mutta jota heidän tapauksessaan voisi pikemminkin nimittää rakkauden ateriaksi, he puhuivat kansalle yhtä tyyninä kuin aikaisemminkin varoittaen sitä Jumalan tuomiosta, todistaen kärsimyksensä onnellisuutta ja hymyillen paikalle saapuneiden uteliaisuudelle.

 

Heidän voittonsa päivä valkeni ja he kulkivat vankilasta amfiteatteriin kuin he olisivat olleet matkalla taivaaseen. He olivat hilpeitä, heidän kasvonsa säteilivät. Mikäli he vapisivat, se tapahtui ilosta eikä pelosta. Perpetua kulki mukana kasvot loistaen astellen levollisesti kuten Kristuksen puoliso ja Jumalan rakastama; hän sai voimakkaalla katseellaan kaikki luomaan silmänsä maahan. … Heidät vietiin areenalle vaatteissa, jotka heillä oli yllään. Perpetua alkoi laulaa hymniä hän polki jo paholaisen päätä.”¹³

 

Ilo ja rauha, rohkeus ja halu kärsiä vapaaehtoisesti Kristuksen tähden, sekä kasvojen yliluonnollinen säteily, valo ja kauneus ilmentävät siis Pyhän Hengen vaikutusta niin marttyyreissä kuin Siluanin kaltaisissa kilvoittelijoissakin. Tämä kaikki muistuttaa meitä siitä, mitä Gregorios Palamas sanoo hengellisestä ihmisestä, siis että hengellinen ihminen koostuu Pyhän Hengen armosta, sielusta ja ruumiista. Pyhän Hengen vaikutus ihmisessä tekee hänestä todellisen ihmisen, sellaisen kun Jumala hänet tarkoitti ihmisen luodessaan. Armoa säteilevä ihminen on, kuten Siluan sanoo, ”Jumalan näköinen” (358). Hän on todellinen Jumalan kuva ja Pyhän Hengen näkyvä ilmentymä.

 

 

4. Pyhän Hengen palvelijat

 

Lopuksi haluan valottaa pyhän Siluanin näkemystä kirkon palvelijoista Pyhän Hengen kantajina. Hyvin samaan tapaan kuin apostoli Paavali Siluan on äärimmäisen vakuuttunut siitä, että kirkon piispat, apostolien perijöinä, ja papit sekä rippi-isät, on asetettu tehtäviinsä Pyhän Hengen voimasta ja että he toimittavat palvelustaan Pyhässä Hengessä. Palvelutehtäväänsä toimittaessaan myös heistä tulee ikään kuin Pyhän Hengen ilmentymiä.

Piispoista Siluan kirjoittaa muun muassa seuraavaa:

 

Pyhä Henki on asettanut piispat kirkkoon kaitsemaan Herran laumaa. (362)

 

Piispoille on annettu suuri Pyhän Hengen armo; heidät on asetettu kaikkien yläpuolelle. He nousevat kuin kotkat korkeuteen ja näkevät sieltä loputtoman avaruuden ja paimentavat Kristuksen laumaa teologian viisauden avulla. (362)

 

He kantavat itsessään Pyhää Henkeä, ja Pyhän Hengen voimasta he antavat meille synnit anteeksi. He ovat oppineet tuntemaan Herran Pyhän Hengen voimasta, ja enkelien tavoin heidän mielensä katselee Jumalaa. Heillä on voimaa tempaista myös meidän mielemme irti maallisista asioista ja kiinnittää se Herraan. (361)

 

Siluanin hyvin ylevä kuva pappeudesta sen eri asteissa kuvastaa näkemystä, että kirkon palvelijat ovat Pyhän Hengen palvelijoita. Heidäthän vihitään aina Pyhän Hengen armon voimalla. Syy miksi Siluan kokee pappeuden niin pyhänä, on nähdäkseni nimenomaan se, että hän itse näki tuon armon todellisen läsnäolon. Näin hän kuvailee esimerkiksi erästä Athoslaista rippi-isää:

 

Kerran suuren paaston aikana ehtoopalveluksessa … Herra antoi erään munkin (siis Siluanin itsensä) nähdä skeemapappismunkki Aabrahamin Kristuksen hahmossa. Vanhus seisoi epitrakiili yllään ottamassa vastaan synnintunnustusta. Kun tuo munkki tuli synnintunnustukselle, hän näki, että rippi-isän, harmaantuneen vanhuksen, kasvot olivat nuoret kuin pikkupojalla, ja hän sädehti kauttaaltaan ja oli Kristuksen näköinen. Silloin tuo munkki ymmärsi, että rippi-isä palvelee Pyhässä Hengessä, ja Pyhän Hengen voimasta katuvalle annetaan synnit anteeksi. (364)

 

Myös Siluanin pieni kuvaus piispa Nikolai Velimirovicin vierailusta vahvistaa tätä näkemystä:

 

Pyhä piispa Nikolai tuli luoksemme tuoden mukanaan paljon iloa. Apostoli (Paavali) sanoo, että Pyhä Henki on asettanut piispat Kristuksen kuvaksi. Hän antaa meille runsaasti iloa ja riemua heitä katsellessamme. Henki koristaa heidät valolla, ja suuri on meidän rakkautemme heitä kohtaan. Samoin opetuslapset rakastivat Herraa katsellen Hänen kasvojaan ja iloiten hänestä. Herramme antaa Pyhän Hengen maan päälle, ja Pyhä Henki pysyy ortodoksisten piispojen päällä.¹⁴

 

Siluan näkee Pyhän Hengen olevan se linkki, joka yhdistää myös taivaan ja maan; linkki, joka yhdistää taivaallisen kirkon ja maanpäällisen kirkon. Pyhä Henki vaikuttaa molemmissa ja toimii ikään kuin noiden kahden välisenä välittäjänä. ”Taivaissa kaikki elää ja liikkuu Pyhän Hengen voimasta. Mutta myös maan päällä on sama Pyhä Henki. Hän elää kirkossamme, sen sakramenteissa, Raamatussa ja uskovien sieluissa. Pyhä Henki yhdistää kaikki, ja siksi pyhät ovat meille läheisiä. Kun rukoilemme heitä, he kuulevat meidän rukouksemme Pyhässä Hengessä.” (356)

Tuo Pyhän Hengen linkki tekee siis mahdolliseksi sen, että pyhät tuntevat meidänkin elämämme. ”Pyhät näkevät, Siluan kirjoittaa, Pyhässä Hengessä myös meidän elämämme ja tekomme … ja kuulevat palavat rukouksemme.” (356) ”Herra on antanut heille niin suuren armon, että he syleilevät rakkaudella koko maailmaa. He näkevät ja tietävät, kuinka me olemme näännyksissä murheiden tähden, kuinka meidän sisimpämme on kuivettunut ja kuinka apeus on vanginnut sielumme, ja he puolustavat meitä lakkaamatta Jumalan edessä.” (357) Tuollainen sieluntuntemus on sekin siis Pyhän Hengen lahja, ja Jumala antaa sen joillekin ihmisille myös heidän elinaikanaan. Esimerkkeinä kuluneelta vuosisadalta voimme mainita kreikkalaisen isä Porfirioksen ja Athoksen isä Paisioksen, jotka ovat suomalaisillekin tuttuja persoonia.

Kaikki eivät tietenkään saa tuonkaltaisia lahjoja, mutta kirkossa kaikki saavat jotain, ja Siluan on vakuuttunut siitä, että Pyhä Henki ohjaa jokaista hänelle sopivalla tavalla. Hän luettelee listan eri kutsumuksia, jotka hän näkee kaikki eritasoisina Pyhän Hengen lahjoina. Tämä lista ei välttämättä ole kaikenkattava, mutta siinä on kyllä varsin paljon valinnanvaraa. Hän kirjoittaa:

 

Jumalan Henki neuvoo kaikkia eri tavoin.

1. joku harjoittaa mielen hiljaisuutta yksinäisyydessä, erämaassa;

2. toinen rukoilee ihmisten puolesta;

3. jollain on kutsumus paimentaa Kristuksen laumaa;

4. jollekin on annettu lahja saarnata

5. tai lohduttaa kärsiviä;

6. joku palvelee lähimmäisiään työllään

7. tai omaisuudellaan. (309)

 

Ja Siluan vakuuttaa: ”Kaikki nämä ovat Pyhän Hengen lahjoja, ja ne kaikki ovat eritasoisia.” (309) Siluan opastaa vielä sanoen: ”Ei jokainen voi olla tsaari tai ruhtinas; ei jokainen voi olla patriarkka tai igumeni tai johtaja, mutta jokainen voi rakastaa Jumalaa ja elää Hänen tahtonsa mukaisesti, ja vain se on tärkeää. … Jokainen tulee kirkastetuksi rakkautensa määrän mukaan.” (312)

Voimme siis kaikki olla Pyhän Hengen palvelijoita, tai lähimmäisen palvelijoita varustettuna jollakin Pyhän Hengen lahjalla. Ei tarvitse olla selvänäkijä voidakseen lohdutta kärsivää; ei tarvitse olla pappi eikä tiedemies voidakseen palvella lähimmäistä työllään; eikä tarvitse olla erakko voidakseen rukoilla toisen ihmisen puolesta. Jokaisella on oma paikkansa ja jokaiselle tarjoutuu mahdollisuus olla Pyhän Hengen palvelija jossain muodossa.

 

Epilogi

 

Tämä artikkeli on vain pieni alku pyhän Siluanin Pyhän Hengen teologian opiskelulle. Jätän viimeisen sanan pyhälle Siluanille itselleen ja ikään kuin yhteenvetona lainaan valikoiman katkelmia pyhän Siluanin kirjoituksista, jotka ovat aitoa Pyhän Hengen teologiaa.

 

Herra rakastaa ihmistä ja vaikka Hän on luonut hänet maan tomusta, Hän on kaunistanut hänet Pyhällä Hengellä. (260)

 

Pyhä Henki opettaa tuntemaan Herran ja rakastamaan Häntä, mutta ilman Pyhää Henkeä ihminen on vain syntistä maata. (260)

 

Herra kasvattaa ja ruokkii lapsiaan Pyhällä Hengellä ja kaikkein puhtaimmalla verellä ja ruumiillaan, ja kaikki, jotka seuraavat Herraa, ovat Herran, Isänsä kaltaisia. (260)

 

Pyhä Henki on yhdistänyt meidät Herraan. Jos tunnet itsessäsi Jumalan rauhan ja rakkauden kaikkia kohtaan, on sinun sielusi Herran kaltainen. (260)

 

Pyhän Hengen voimasta me olemme saaneet tuntea Herran rakkauden. (324)

 

Pyhässä Hengessä sielu löytää levon. (325)

 

Pyhä Henki ilahduttaa sielun ja antaa sille ilon maan päällä. Millainen ilo ja riemu tulevatkaan olemaan taivaissa? (325)

 

Koska sinä annoit minun syntisen oppia tuntemaan sinut Pyhän Hengen voimasta, niin rukoilen sinua, Herra, anna kaikkien ihmisten oppia tuntemaan sinut. (302)

 

 

Oi Pyhä Henki,

asu meidän sieluissamme,

että me kaikki yksimielisesti ylistäisimme Luojaa:

Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.

Amen.