Lammin Panagiassa pidettiin syyskuussa 2016 luostarielämää käsittelevä seminaari "Kutsumuksena luostarielämä". Seminaariin Athosvuorelta saapui puhujaksi isä Nikon. Hänen ensimmäisen luentonsa lopuksi hänelle esitettiin kysymyksiä, jotka koskivat lähinnä rippi-isän ja ohjaajavanhuksen suhdetta. Tässä ovat nauhalta kirjoitettuna kysymykset ja isä Nikonin vastaukset.
KYSYMYS / TOTEAMUS: Minulle tulee juuri tästä lopusta mieleen sellainen tilanne: maailmassa eläessä – suurin osa meistä elää maailmassa – silloin juuri osallistuminen seurakunnan toimintaan, osallistuminen sakramentteihin, on tärkeimpiä. Tässä puhuttiin monesti ohjaajavanhuksista. Minun mielestäni ohjaajavanhus on minun rippi-isä. Jos löydän hyvän rippi-isän, voin hänen puoleensa aina kääntyä ja kysyä – olla häneen aina yhteydessä. Meillä ei juuri ole sellaisia ihmisiä muita kuin rippi-isiä, ja hänen osuutensa on se tärkein tässä. Jos meillä on hyvä rippi-isä, voimme osallistua aina katumuksen jälkeen Ehtoolliseen.
(Mikä siis on) Ohjaajavanhuksen ja rippi-isän suhde (?).
VASTAUS: Niillä ei ole mitään yhteistä. Yhtä on rippi-isä ja toista ohjaajavanhus. Sen tähden myös rippi-isällä voi olla oma ohjaajavanhus. Pappi on henkilö, joka toimittaa Kirkon mysteereitä ja jolla on valtuudet antaa anteeksi ihmisten synnit katumuksen sakramentissa. Ja me pelastumme, koska saamme rippi-isämme epitrakiilin alla synninpäästön ja pääsemme osallisiksi Jumalan armosta tämän sakramentin kautta. Rippi-isämme ei pelasta meitä ihmisenä vaan Kirkolle annettuna ”toimintona”.
Joku tavallinen uskova ihminen voi tietää enemmän asioita kuin rippi-isä, hän voi olla sivistyneempi kuin rippi-isä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hänellä olisi tämän suuremman viisautensa takia mahdollisuuksia tai ”varaa” etääntyä Kirkon elämästä, jota tämä pappi toimittaa. Vaikka meidät kastaisi pappi, jolla on hyvin vähän tietoa Kirkon perinteestä, niin me olemme kastettuja. Ja vastaavalla tavalla, jos tämä pappi on toimittanut vihkimisen, meidät on vihitty ortodoksiseen avioliittoon. Vastaavalla tavalla jos hän ottaa vastaan synnintunnustuksen, me olemme saaneet syntimme anteeksi.
Vanhus on aivan jotakin muuta. Älkäämme sekoittako asioita. Huomisessa alustuksessani käsittelen sitä asiaa, miten ihminen voi pelastua maailmassa noudattaen siellä tietynlaisia luostarin piiristä omaksuttuja käytäntöjä. Kaikki me taistelemme samaa vihollista vastaan – aivan ensimmäisenä taistelemme omaa itsekkyyttämme vastaan ja toiseksi paholaista vastaan.
Yhdenlaisia taistelukeinoja käytetään, jos taistelemme vuorilla olevia vihollisia vastaan, ja toisenlaisin menetelmin niitä vastaan, jotka lähestyvät mereltä. Ja erilaisin niitä, jotka lähestyvät tasaiselta maalta. Vuorilta lähestyviä vihollisia vastaan harppuuna on hyödytön. Ja vastaavalla tavalla kivääri on hyödytön veden alta lähestyviä vihollisia vastaan. Miten me maailmassa eläen voimme taistella vihollisia vastaan, siitä puhumme huomenna.
KYSYMYS: Miten tajuan, olenko nöyrä?
VASTAUS: Kun käyt usein synnintunnustuksella... kun menemme katumuksen sakramentille ja jos luulemme, että meillä on jotakin hyveitä, eikä meillä niitä ole, niin Jumala valaisee rippi-isää. Kristus ei koskaan salli, että nöyrä ihminen joutuu kadotukseen. Jumala vetää hänet ylös.
Me teemme sen, minkä pystymme ja Jumala tekee sen, mitä me itse emme pysty. Me tiedämme sen, että paholainen saattaa esiintyä väärässä hahmossa. Jos (tämä aiemmin mainittu) kilvoittelija ei näiden hyveiden perusteella pelastunut, niin emme mekään voimme koskaan olla varmoja omien hyveittemme suhteen. Onko minulla todella se hyve, jonka kuvittelen minulla olevan? Ja jos minulla se on, onko se puhdas hyve vai tahrautuuko se ylpeyden vaikutuksesta? Miten voin välttää paholaisen verkot, joka tietää niin paljon enemmän kuin minä?
Älkää murehtiko näistä asioista. Jumalan armo pelastaa meidät. Se verhoaa jokaisen nöyrän kilvoittelijan. Emme pelastu hyveidemme vaikutuksesta, vaan sen tähden että Kristus rakastaa meitä.
KYSYMYS: Luostareissa jokaisella on yksi ohjaajavanhus, ja hänelle tulee olla kuuliainen. Mutta maailmassa on monia mielipiteitä tai ajatuksia... jos on kuuliainen esimerkiksi vanhemmalleen, ei voi välttämättä olla kuuliainen työpaikalla tai opettajalle, kirkon sisälläkin on erilaisia näkemyksiä asioista.Väistämättä jos tekee jonkin mielen mukaan, niin tekee toisen mielen vastaisesti. Mistä voi tietää kuka kulloinkin on se, kenelle tulisi olla kuulainen?
VASTAUS: Jokaisen on osoitettava kuuliaisuutta omalle hengelliselle isälleen. Koska emme tiedä, onko hän oikeassa teologisissa asioissa... me pelastumme sen takia, että menemme nöyrästi synnintunnustukselle. Synnintunnustuksen mysteerin kautta meille koittava Jumalan armo pelastaa meidät.
Rippi-isän teologiset näkemykset eivät pelasta meitä. Jos kuitenkin meillä olevan vähäisen teologisen tietämyksen perusteella voimme nähdä ja vakuuttua siitä, että rippi-isämme on menossa väärään suuntaan, että hän on luisumassa harhapoluille, niin silloin me voimme mennä toisen rippi-isän luokse. Synnintunnustus siis pelastaa meidät. Rippi-isä ei ole ohjaajavanhus. Rippi-isän voi tarvittaessa – tietyissä olosuhteissa – vaihtaa, mutta ohjaajavanhusta ei voi vaihtaa.
Kun munkiksi vihittävä polvistuu papin, alttarin ja pyhien porttien edessä, niin hän antaa pelottavat lupaukset osoittaa kuuliaisuutta kaikessa ohjaajavanhukselleen. Tällaisia lupauksia kukaan maailmassa elävä ihminen ei anna omasta rippi-isästään. Rippi-isä ja ohjaajavanhus ovat kaksi eri asiaa. Älkäämme koettako vääristyneellä tavalla tuoda tänne maailman piiriin asioita Athosvuorelta. Sinä voit jättää rippi-isäsi ja voit mennä toisen rippi-isän luokse. Et ole liittynyt rippi-isääsi minkään mysteerin sitein.
Niin kuin aiemmin sanoin: rippi-isillä voi olla omat ohjaajavanhuksensa. Esimerkiksi Arizonan isä Efraim oli rippi-isä monille, mutta samanaikaisesti hänen ohjaajavanhuksenaan toimi Joosef Hesykasti. Ja Vatopedin luostarin johtaja Efraimin ohjaajavanhus oli eräs toinen Joosef, joka oli Joosef Hesykastin oppilas. Kumpikaan näistä Joosefeista, jotka toimivat ohjaajina näille pappismunkeille, eivät olleet pappeja vaan pelkkiä munkkeja.
KYSYMYS: Kuinka maailmassa elävä ihminen voi löytää ohjaajavanhuksen? Voiko rippi-isä ja ohjaajavanhus olla sama persoona?
VASTAUS: Maailmassa ei voikaan löytää ohjaajavanhusta – maailmassa eläessä täytyy osoittaa kuuliaisuutta rippi-isälle. Maailmassa meidän on elettävä Kirkon sakramenttien yhteydessä, ja Kristus itse on tämä Vanhus, joka Kirkon mysteereiden kautta toimii meidän kohdallamme. Jos haluamme tietää enemmän asioita pelastuksesta, joita rippi-isämme ei osaa meille kertoa ja antaa tyydyttäviä vastauksia, on olemassa nykyään paljon kirjoja. Internetistäkin voi löytää vastauksia. Ja tällä tavalla voimme täyttää tämän puutteen.
Ihminen voi yltää suuriin hengellisiin mittoihin, vaikka hänellä ei olisi suuria hengellisiä ohjaajia – kuten isä Porfyrios ja isä Paisios. Ketkä olivat lopulta heidän varsinaisia hengellisiä ohjaajiaan? Sitä emme täsmällisesti tiedä. Meillä ei ole nykyaikanakaan mitään puolusteluja sen suhteen, ettemme tietäisi asioita. On niin paljon mahdollisuuksia saada selville Jumalan tahto.
Meidät pelastavat ne hengelliset kilvoittelut, jotka teemme nöyryyden valossa. Meitä ei pelasta hengellisen isän tiedot, eikä hengellisen isän hyvyys. Jos en itse kilvoittele, en voi pelastua, vaikka hengellinen isäni olisi pyhä. Voimmeko me löytää pyhempää rippi-isää kuin Kristus? Ja silti yksi Kristuksen opetuslapsista meni ja hirttäytyi.
Meillä ei ole mitään millä puolustella, jos me sanomme, että rippi-isäni ei ole sivistynyt tai hän ei ole pyhä. Vaikka hän olisi kuinka edistynyt, ellemme itse kilvoittele, emme voi pelastua. Pyhyys ei ole tarttuvaa laatua. Kun menemme pyhän ihmisen lähelle, se pyhyys ei siirry meihin.
Te olette meidän aikanamme tällaisia Jumalan ”lempilapsia”. Kun minä (so. isä Nikon) olin nuori ja minulla oli hengellisiä kysymyksiä, niin ainut asia, mitä hengelliset isät kysyivät minulta, oli, kävinkö tytöissä. Ikäänkuin hyve koskisi vain vartalon alapuolista aluetta. Ja minulla oli kysymyksiä Kristuksen suhteen ja Jumalansynnyttäjän suhteen, erilaisia kysymyksiä, joihin halusin vastauksia. Kuitenkin minulta kyseltiin vain suhteistani tyttöihin. Sellaisia olivat sen aikakauden rippi-isät. Halusin oppia hengellisiä asioita ja olen oppinut niitä Ingmar Bergmanin elokuvista. Silloin ei ollut televisiota, eikä mitään... Nyt on vaikka mitä - on cd:tä, Internet, kirkollisia radiokanavia – vaikka mitä. Nyt teitä ravitaan kaikilla kanavilla. Ei ole mitään puolustautumiskeinoa. Ensi kerralla kun hän (so. isä Nikon) tulee, hän odottaa jo sitä, että te teette ihmeitä.
KYSYMYS / KOMMENTTI: Meillä pitää ihmisinä olla hyvään suuntautuva asenne ja osoittaa sitä käytännössä.
VASTAUS: Näin on. Pelkkä pyrkimys hyvään ei riitä. Täytyy edetä oikeaan suuntaan. Käytännössä voimme harjoittaa sitä menemällä synnintunnustukselle.
Mene kirkkoon ja tule siellä vihityksi, osallistu Ehtoolliseen. Pyri sanomaan jatkuvasti: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua.” Ei riitä, että haluamme, vaan meidän täytyy osoittaa käytännössä tämä halumme. Näin yksinkertaista on hengellinen elämä.
Seminaarista "Kutsumuksena luostarielämä" (9.-11.9.2016)