Kutlumusionin luostari
Kutlumusionin luostari sijaitsee vain vajaan 10 minuutin kävelymatkan päässä Karieksesta, sen lounaispuolella. Luostari on pyhitetty Kristuksen kirkastumisen muistolle ja on Pyhän Vuoren hierarkkisessa järjestyksessä 6. sijalla. Johtajana on toiminut vuodesta 1977 lähtien arkkimandriitta Kristodulos, ja munkkeja luostarissa on noin 30. Monille Kutlumusion on tullut tutuksi siitä, että vuonna 1994 kuollut suuri kreikkalainen ohjaajavanhus Paisios kilvoitteli sille kuuluvassa ja sen läheisyydessä sijaitsevassa Panagudan majassa.
Historiasta
Luostarin nimen alkuperästä ja luostarin syntyajasta ei ole täyttä varmuutta. Monet tutkijat yhdistävät luostarin nimen johonkin Kutlumus- sukuun kuuluvaan turkkilaisylimykseen, joka olisi kääntynyt kristityksi ja perustanut luostarin, toisten mukaan vuosien 1065–1164 välisenä aikana, toisten mukaan 1200-luvun lopulla. Eräs luostarin arkistossa oleva dokumentti puolestaan johtaa nimen turkin kielestä tulkiten sen tarkoittavan Etiopiasta tullutta pyhää. Luostarin on kuitenkin täytynyt olla olemassa ennen vuotta 1169, koska tuolta ajalta on olemassa asiakirja, jonka on allekirjoittanut Kutlumusionin luostarin igumeni Jesaja. Joidenkin mielestä Kutlumusion on perustettu jo ennen vuotta 988, jolloin se kuuluisi Athosvuoren vanhimpien luostareiden joukkoon. Perimätiedon mukaan keisari Aleksios I Komnenos (1081–1117) tuki avokätisesti sen rakentamista.
Luostarin varhaisvaiheet olivat vaikeat. 1300-luvun alussa katalonialaiset merirosvot käytännössä tuhosivat sen, mutta jo ennen sitä keisari Mikael VIII Paleologoksen (1261–1282) tukemat latinalaismieliset joukot olivat saaneet paljon pahaa aikaan, niin että jopa monia sen munkeista surmattiin. Auttaakseen luostaria selviytymään taloudellisesti näistä koettelemuksista Pyhän Vuoren protos liitti siihen vuonna 1334 neljä autioitunutta luostaria, muun muassa Profeetta Elian ja Stavronikitan. Vuonna 1369 puolestaan Serbian hallitsija Jovan Uroš osti Kutlumusionille Serreksen alueelta Pantokratorille kuuluvan maatilan, minkä seurauksena näiden kahden luostarin välit muodostuivat läheisiksi.
Luostari nousi kukoistukseen 1300-luvun puolivälissä igumeni Haritonin kaudella, niin että sitä alettiin jopa kutsua Haritonin luostariksi. Hän onnistui saamaan suuria lahjoituksia Tonavan alajuoksun maiden hallitsijoilta, erityisesti Valakian Vladislav I:ltä (n. 1364–1377), joka luetaan jopa luostarin perustajien joukkoon. Taloudellisen apunsa ohella Vladislav pyrki myös muuttamaan luostarin idiorytmiseksi, jotta ankaraan askeesiin tottumattomien romanialaisten olisi ollut helpompi asettua sinne. Turvatakseen luostarinsa tulevaisuuden igumeni Hariton joutui osittain myöntymään tähän, minkä seurauksena romanialaisten munkkien määrä kasvoi vähitellen niin paljon, että luostaria ryhdyttiin jopa nimittämään ”romanialaisten maiden lavraksi”. Lisäloistoa Kutlumusionille antoi sen julistaminen patriarkaaliseksi ja stavropigiaaliseksi luostariksi vuonna 1393.
Kilvoittelijoiden karttuessa Kutlumusionin munkkien onnistui vielä liittää luostariinsa vuonna 1428 lähellä sijaitseva Pyhän Alipioksen luostari. Kun Kutlumusionin maine näin kasvoi entisestään, monet kuninkaat ja hallitsijat vierailivat siellä antaen luostarille arvokkaita lahjoja. Kukoistuskauden katkaisi vuoden 1497 tulipalo, joka tuhosi luostarin lähes kokonaan. Tonavan rantamaiden hallitsijoiden – erityisesti Valakian prinssien Radu IV Suuren ja Neagoe Basarabin – avulla luostari jälleenrakennettiin, mutta uusi tulipalo koetteli sitä vuonna 1767. Tällä kertaa luostarin kunnostamisen kustansi Aleksandrian patriarkan istuimelta luostariin hakeutunut Mattheos III, joka oli aikanaan saanut siellä munkiksi vihkimyksensä. Vuonna 1856 luostari muutettiin uudelleen koinobioksi, millä pyrittiin nyt estämään venäläismunkkien joukkoasettuminen luostariin. Samana vuonna luostaria koetteli jälleen tulipalo, niin kuin taas hetkeä myöhemmin vuonna 1870.
Suurimmillaan Kutlumusionin munkkien lukumäärä oli 1600-luvulla, jolloin heitä sanotaan olleen peräti 700! Luostarin lähihistorian merkkipaaluna voidaan pitää arkkimandriitta Kristoduloksen asettumista sinne veljestönsä kanssa 1970-luvulla. Hänenkään aikanaan luostari ei ole selvinnyt ilman ulkoisia vastoinkäymisiä, sillä vuonna 1980 tulipalo tuhosi luostarin itäsiiven ja pian sen jälkeen luostarin rakennuksia vaurioitti maata syövyttänyt voimakas sade. Näistä aiheutuneet vauriot on kuitenkin jo saatu korjattua.
Pihapiiristä
Luostarin sisäpiha on kivetty. Suhteellisen pienestä koostaan huolimatta se on ilmava, mihin osaltaan vaikuttaa pohjois- ja itäsiiven arkkitehtuuri, sillä seiniin on tehty vieri viereen laajoja holvattuja aukkoja.
Sisäpihaa hallitsee athoslaiseen tapaan pääkirkko, joka on vuodelta 1540 ja rakennettu varhaisemman kirkon paikalle. Kirkko on viisikupolinen ja sen sisä- ja ulkonarteks ovat kirkkosalia selvästi matalampia. Sisänarteksin ja kirkkosalin seinämaalaukset ovat kirkon rakentamisajalta ja kreetalaisen koulukunnan työtä, mutta valitettavasti niissä on laajoja päällemaalauksia. Sisänarteksin pohjoispuoleiseen kupoliin on maalattu Herran Edelläkävijä Johannes Kastaja ja etelänpuoleiseen kupoliin Jumalansynnyttäjä. Kirkkosalin freskoaiheista varsin harvinainen on pohjoispuoleisen kuoroaition kohdalla oleva kuvaus ylösnousseesta Kristuksesta ja kalastamassa olevista apostoleista sekä vastaavasti eteläisen kuoroaition puolella kaksitoistavuotiasta Kristuksesta opettamassa Jerusalemin temppelissä. Puuleikkausmenetelmällä tehtyä kullattua ikonostaasia, joka on 1800-luvulta, pidetään yhtenä taidokkaimmista Athoksella. Sisänarteksin pohjoispuolelle on rakennettu vuonna 1733 sivukirkko, joka on ja pyhitetty ihmeitätekevälle 1200-luvun Jumalanäidin ikonille ”Jumalanäiti Peljättävä Puolustaja” (Panagia Fovera Prostasia). Tässä sivukirkossa on myös toinen ihmeitätekevä Jumalanäidin ikoni ”Laupeuden Jumalanäiti”, joka on keisari Johannes VI Kantakuzinoksen (1341–1345) tyttären Theodoran lahja. Ulkonarteksin freskot vuodelta 1744 ovat aiheiltaan tilaan nähden poikkeavia, sillä niissä ei esimerkiksi ole Ilmestyskirjan aiheita.
Kirkon pääsisäänkäyntiä vastapäätä oleva trapesa vuodelta 1767 on yksi Athoksen luostareiden pienimmistä. Sen ikoniaihein koristellut ovet ovat kuvaukselliset. Trapesan sisäänkäynnin vasemmalla puolella on kappelimainen pyöreä rakennus, joka kätkee sisäänsä pyhän veden lähteen. Sen takana vasemmalla puolestaan on kellotorni vuodelta 1808 ja sen takana taas puolustustorni, joka on rakennettu vuonna 1508 todennäköisesti vuoden 1497 tulipalossa tuhoutuneen varhaisemman puolustustornin tilalle. Trapesan sisäänkäynnin oikealla puolella on vedenpyhityksessä käytettävä fiali, joka on tehty kuuluisasta Tinoksen marmorista vuonna 1813.
Vierasmaja sijaitsee nelikerroksisessa eteläsiivessä lähellä puolustustornia, mutta vieraiden vastaanottohuone on sijoitettu luostarin porttikäytävästä itäpuolelle avautuvaan tunnelmalliseen holvattuun saliin. Luostarimuurien sisäpuolella on pääkirkon lisäksi 6 sivukirkkoa ja luostarin läheisyydessä niiden ulkopuolella 4 sivukirkkoa. Luostarimuurien ulkopuolella porttia vastapäätä on kirkkomaiseksi rakennettu marmorirakenteinen vesilähde, jota pidetään yhtenä Pyhän Vuoren kauneimmista. Sen läheisyydessä on myös allas koristekaloille.
Muuta
Luostarin merkkihenkilöihin kuuluu ehdottomasti edellä mainittu igumeni Hariton. Vuonna 1372 hänet valittiin Unkari-Valakian metropoliitaksi, mutta samalla hän jatkoi työtään Kutlumusionin igumenina. Unkari-Valakian kirkon päämiehenä hän vahvisti laumansa jäseniä ortodoksisuudessa, kun heitä pyrittiin voimakkaalla kirkkopropagandalla käännyttämään paavin uskoon. Hän vei Romaniaan myös athoslaisen munkkilaisuuden ja perusti sinne monia luostareita, jotka ottivat käyttöönsä Suuren Lavran typikonin. Kutlumusionissa kilvoitteli myös kolme uusmarttyyria turkkilaiskaudella.
Kutlumusionin kirkossa on noin 70 pyhäinjäännöstä, muun muassa palanen Herran Eläväksitekevää Ristiä, Herran äidinäidin Annan maatumaton vasen jalka, Gregorios Teologin vasen käsi sekä osia apostoli Timoteuksen, suurmarttyyri ja palkattaparantaja Panteleimonin, Nilos Mirhanvuodattajan, lapsimarttyyri Kirikoksen, marttyyri Trifonin, Basileios Suuren, pappismarttyyri Haralampeksen ja neitsytmarttyyri Paraskevan pyhäinjäännöksistä.
Muiden arvoesineidensä lisäksi luostarilla on kirjastossaan lähes 700 käsikirjoitusta, joista 103 ovat pergamentteja.
Kutlumusionin alaisuuteen kuuluu Pyhän Panteleimonin skiitta, joka sijaitsee vastapäätä Panagudan majaa. Kuten Pyhän Vuoren luostareilla yleensä, Kutlumusionilla on myös maatiloja Athoksen ulkopuolella, peräti 9. Monet niistä sijaitsevat Kreikan saarilla, yksi puolestaan Romaniassa.
