Ihmeitätekevät Jumalansynnyttäjän ikonit Valamon luostarissa

Pappismunkki Mikael



Ihmeitätekevien ikonien kunnioittaminen liittyy läheisesti itse ihmeidentekijöiden kunnioittamiseen. Kun ikonille osoitetaan kunnioitusta, osoitetaan kunnioitusta ikoniin kuvatulle pyhälle, Jumalansynnyttäjälle tai Kristukselle, mutta samalla uskotaan myös, että se, joka ikoniin on kuvattu, on Jumalan armosta läsnä ikonissaan.  Ikonin kautta ihminen voi kohdata ikoniin kuvatun Kristuksen, Jumalansynnyttäjän tai pyhän ihmisen. Ikonit ovat Kristuksen, Jumalansynnyttäjän ja pyhien ihmisten ilmestyksiä maan päällä, ja ikoniensa kautta he elävät meidän keskellämme. Ikonien kautta tapahtuvat ihmeet todistavat ikonien kautta tapahtuvasta vuorovaikutuksesta Kristuksen, Jumalansynnyttäjän ja pyhien kanssa.

Jokainen ikoni on potentiaalisesti ihmeitätekevä. Ihmeitätekevinä kunnioitetaan vain sellaisia, joiden edessä rukoilemisen kautta on tapahtunut ihmeitä. Mutta jokaisen ikonin edessä on mahdollista tapahtua ihmeitä, vaikka aikaisemmin ei olisi tapahtunutkaan. Ikoneja voidaan verrata tulivuoriin. Tulivuori voidaan tunnistaa tulivuoreksi ulkoisten tuntomerkkiensä perusteella, samoin kuin ikoni voidaan tunnistaa ikoniksi. Osa tulivuorista on aktiivisia ja osa on passiivisia. Joskus kuitenkin jopa pitkään passiivisena ollut tulivuori voi yllättää ja purkautua. Samoin on myös ikoneja, joiden kautta tapahtuu jatkuvasti ihmeitä, ja on ikoneja joiden kautta ei pitkään aikaan ole tapahtunut ihmeitä, tai ei koskaan ole tapahtunut ihmeitä. Sellainenkin ikoni, jonka kautta ei koskaan ole tapahtunut ihmeitä, voi tulla ihmeitätekeväksi.

Vaikka ikoneja kutsutaan ihmeitätekeviksi, oikeastaan ikoni itsessään ei voi tehdä ihmeitä, vaan ikoni on Jumalan armon ja voiman väline. Jumalan armo vaikuttaa pyhissä, ja tämä sama armo voi saada aikaan ihmeitä myös ikonien kautta. Siihen miksi joku ikoni tulee ihmeitätekeväksi ja joku toinen, liittyy suuri mysteeri. Pohjimmiltaan se on Jumalan suuri salaisuus, miksi joku ikoni huomataan ihmeitätekeväksi. Ikonin pyhyyteen voi kuitenkin vaikuttaa se, kuka se on maalannut, ja onko hän maalannut sen rukouksessa. Myös se voi vaikuttaa ikonin pyhyyteen, miten paljon sen edessä on rukoiltu. Armon läsnäolo tiivistyy, kun ikonin edessä on rukoiltu paljon.

Ihmeitättekevien ikonien joukossa on erityisen paljon Jumalansynnyttäjän ikoneita. Jumalansynnyttäjä on koko kirkon äiti ja kuolemansa jälkeen kantaa huolta koko kristikunnasta ja rukoilee kirkon ja jokaisen kristityn puolesta. Jumalansynnyttäjä kärsii, itkee ja iloitsee kirkon jäsenten kanssa. Ja hän on kaikkien kristittyjen puolustaja ja esirukoilija Poikansa edessä. Tämä runsas huolenpito tulee ilmi runsaina ihmeinä myös hänen ikoniensa kautta.

Valamon luostarissa on muutamia ihmeitätekeviä Jumalansynnyttäjän ikoneja. Tunnetuimmat ovat Jumalansynnyttäjän Konevitsalainen ja Valamolainen ikoni. Ei ihan yhtä tunnettu on Antipa Valamolaisen suloisesti suuteleva -ikoni. Lisäksi Valamon luostarissa on novgorodilaisen ihmeitätekevän znamenie-ikonin kopio, jota monet kunnioittavat suuresti.

Jumalansynnyttäjän Valamolainen ikoni

Valamon luostarissa maalattiin vuonna 1878 Jumalanäidin ikoni, joka myöhemmin tuli tunnetuksi Valamon Jumalanäitinä eli Jumalansynnyttäjän valamolaisena ikonina. Se on maalattu puupohjalle öljyvärein. Ikonin alareunaan on kirjoitettu, että se on valamolaisten munkkien maalaama, mutta tiedetään, että ikonin maalasi pappismunkki Alipi, joka tosin ikonia maalatessaan ei vielä ollut pappi eikä munkki. Jaroslavilainen virkamies Aleksej Konstantinov liittyi Valamon veljestöön vuonna 1875, eli kolme vuotta ennen Valamolaisen Jumalansynnyttäjän ikonin maalaamista. Hänet vihittiin munkiksi vuonna 1884, ja myöhemmin 1893 myös papiksi. Ennen tuloaan kuuliaisuusveljeksi Valamoon hän olis opiskellut Pietarin keisarillisessa taideakatemiassa. Valamossa Alipi johti Valamon luostarin ikonimaalaamoa noin 25 vuoden ajan. Pappismunkki Alipi kuoli vuonna 1901 viisikymmentävuotiaana. Valamolainen Jumalansynnyttäjän ikoni eroaa perinteisestä ikonimaalaustyylistä, mikä oli tavallista 1800-luvulla. Merkittävimpiä poikkeamia ovat sen lisäksi, että ikoni on maalattu öljyvärein ja länsimaisen muotokuvamaalauksen tavoin ovat se, että Jumalansynnyttäjä on maalattu paljain jaloin ja että Kristuksella on kädessään ns. valtakunnanomena valtansa ja hallitsijuutensa symbolina. On mahdollista, että juuri nämä poikkeamat perinteisesti ikonimaalaustyylistä olivat syynä siihen, että ikoni siirrettiin kirkosta varastoon, ja unohtui sinne useiksi vuosiksi siihen asti, kunnes Jumalansynnyttäjä itse puuttui asiaan ja pyysi, että ikoni siirrettäisiin takaisin kirkkoon.

Pietarilainen Natalia Andrejevna Andrejeva sairastui vilustumisen seurauksena ankaraan niveltulehdukseen, joka oli niin paha, että hän hädin tuskin pystyi kävelemään keppien avulla. Tämä tapahtui juuri samoihin aikoihin, kun pappismunkki Alipi maalasi ikonia Valamossa vuoden 1878 aikoihin. Yhdeksän vuotta myöhemmin vuonna 1887 Natalia Andrejeva sai näyn, jossa Jumalansynnyttäjä ilmestyis hänelle Kristus-lapsi sylissään ja kehotti lähtemään pyhiinvaellusmatkalle Valamoon ja lupasi hänelle parannusta. Natalija Andrejeva oli kuullut usein kertomuksia Valamosta, sen pyhittäjäisistä Sergeistä ja Hermanista ja luostarissa ja haudoilla tapahtuneista ihmeistä. Pantattuaan vähäistä omaisuuttaan hän vihdoin pääsi matkustamaan Valamoon. Matkaa edeltävänä yönä hän sitten näki tuon näyn unessaan. Hänen vuoteensa vierelle tuli valon ympäröimä nainen vaaleanpunaisessa samettipuvussa ja lapsi sylissään, joka sanoi Natalialle: "Älä itke. Vapahtaja on matkalla. Minäkin olen matkalla luoksesi !"Kun hämmentynyt Natalia kysyi näyssä ilmestyneen naisen asuinpaikkaa, hän vastasi asuvansa Valamossa ja että Natalia tulisi näkemään hänet siellä.

Natalia Andrejeva saapui Valamoon pyhittäjien Sergein ja Hermanin juhlaan 28.6. Jumalansynnyttäjän Kuolonuneen nukkumisen kirkosta Natalia Andrejeva löysi  Jumalansynnyttäjän ikonin, jossa Jumalansynnyttäjä oli kuvattu juuri sellaisena kuin hän oli ilmestynyt näyssä Natalia Andrejevalle. Tämä tapahtui juuri ennen laivan lähtöä, kun Natalia Andrejeva oli lähdössä pois Valamosta. Sisäinen ääni pakotti häntä kuitenkin nopeasti käväisemään vielä Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kirkossa ennen lähtöään. Valamosta palattuaan Natalia Andrejeva sairaus helpotti. Noin 9 vuotta Valamo-vierailun jälkeen Valamolainen Jumalanäiti ilmestyi hänelle uudestaan unessa ja ihmetteli Natalian haluttomuutta matkustaa Valamoon. Natalia valitti köyhyyttään ja Jumalanäiti ihmetteli asiaa katkerana: "Kaikkeen muuhun löydät rahaa, mutta etpä tähän.”

Natalia sai rahaa Valamoon matkustamiseen ja sinne saavuttuaan, hän ei löytänytkään ikonia Uspenie-kirkosta, sillä ikoni oli siirretty varastoon eikä sitä yrityksistä huolimatta löydetty. Natalia joutui palaamaan tyhjin käsin takaisin Pietariin.

Vuosi tämän jälkeen vuonna 1897, eli kymmenen vuotta ensimmäisen matkan jälkeen, Natalia Andrejeva saapui kolmannen kerran Valamoon, ja rukoili palavasti, että tällä kertaa löytäisi tuon itselleen tärkeän Jumalansynnyttäjän ikonin. Vaikeuksien kautta Natalia keräsi jälleen rahaa matkaa varten ja kovasti heikenneenä hän saapui sinne noin vuoden kuluttua kesällä Pietarin päivänä. Rukouksien ja pyyntöjen jälkeen Natalia näki jälleen unen, jossa hän kulki varastona olevan pyhän Nikolaoksen kirkon edessä itkien ja rukoillen. Unessa hän kuuli Jumalansynnyttäjän äänen, joka sanoi: “täällä minä olen, pian löydät minut.” Ja sitten unessa tuli harmaapartainen vanha munkki, joka opasti Natalian varastona olevaan kirkkoon ja näytti sieltä ikonin paikan. Seuraavana päivänä Natalia meni liturgiaan ja sen päätyttyä hän kertoi unestaan isä Pafnutille, kalustosta vastaavalle munkille, joka lupasikin etsiä ikonin. Monien vaiheiden jälkeen ikoni sitten löydettiin ja vietiin ns. alakirkkoon. Natalia näki sekä ikonin että sen tekijän, pappismunkki Alipin ja kirkosta lähtiessään mukaansa pullollisen siunattua vettä vedenpyhitystoimituksesta, joka oli toimitettu ikonin edessä. Hänen voimansa palautuivat, kivut ja säryt hellittivät ja kohta Natalia pystyi taas kulkemaan ilman keppiään ja hänen elämänsä helpottui monella tapaa.

Natalia Andrejevan ihmeellisen parantumisen jälkeen tapaus kirjoitettiin muistiin ja Valamolaista Jumalansynnyttäjän ikonia alettiin kunnioittaa. Virallisesti sitä ei kuitenkaan tunnustettu ihmeitätekeväksi ennen kuin Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous teki siitä päätöksen vuonna 1987. Ikonin juhlapäivää vietetään 7.8. eli Kristuksen kirkastumisen jälkeisenä päivänä. Kuitenkin jo vuonna 1900, kun Alipi maalasi kopion ikonista Valamon luostarin Pietarin edustuston kirkkoon, ikoniin kirjoitettiin teksti, jossa sitä kutsutaan “Jumalansynnyttäjän ihmeitätekeväksi valamolaiseksi ikoniksi”. Kaikkiaan pappismunkki Alipi maalasi ainakin kaksi lähes samanlaista ikonia. Ensimmäisen hän maalasi vuonna 1878, ja se sijaitsee nykyään Heinäveden Valamon pääkirkossa. Vuosi ennen kuolemaansa vuonna 1900 pappismunkki Alipi maalasi kopion Jumalansynnyttäjän valamolaisesta ikonista Valamon luostarin Pietarin edustuston kirkkoon. Se säilyi läpi neuvosto-ajan Smolenskin hautausmaan kirkossa Pietarissa, ja kun Laatokan Valamossa sallittiin avata taas luostari tuo Pietarin edustuston kirkossa ollut Jumalansynnyttäjän valamolainen ikoni siirretiin Laatokan Valamon pääkirkon alakirkkoon. Varsinkin sen jälkeen Jumalansynnyttäjän valamolaisen ikoni on tullut tunnetuksi Venäjällä.

On säilynyt kertomus siltä ajalta, kun veljestö oli vielä Laatokan Valamossa. Pappismunkki Borisilla oli syntynyt epäilyksiä siitä, ovatko P. Sergein ja Hermanin pyhäinjäännökset todella kirkon lattian alla, ja kun hän näissä epäilevissä mietteissään seisoi kirkossa, hän yhtäkkiä näki, miten Jumalansynnyttäjän Valamolaisen ikonissa Jumalansynnyttäjän molemmilla puolilla seisoivat P. Sergei ja Herman ja katselivat veljestöä. Tämä näky vahvisti pappismunkki Borisin uskoa siihen, että pyhittäjäisien pyhäinjäännökset todella ovat kirkon alla ja että he ovat läsnä kirkossa ja rukoilevat yhdessä veljestön kanssa.

Vuonna 1996 kreikkalaisen papin Elian poika parani sen jälkeen, kun hänen puolestaan oli rukoiltu Heinäveden Valamossa sijaitsevan Jumalansynnyttäjän Valamolaisen ikonin edessä.

Muutama vuosi sitten eräs pariskunta rukoili lasta sekä Valamolaisen että Konevitsalaisen Jumalansynnyttäjän ikonin edessä. Seuraavana vuonna, kun 7.8. vietettiin Jumalansynnyttäjän Valamolaisen ikonin juhlaa, he havaitsivat odottavansa lasta.

Myös Laatokan Valamossa sijaitsevan Valamolaisen Jumalansynnyttäjän ikonin kopion kautta on tapahtunut ihmeitä.

Jumalansynnyttäjän Konevitsalainen ikoni

Jumalansynnyttäjän Konevitsalainen ikoni tunnetaan myös nimellä Kyyhkys-ikoni (Golubitskaja) sekä nimellä Akatistoksen Jumalanäiti. Perimätiedon mukaan novgorodilainen munkki Arseni (k. 1447) toi tämän ikonin Athokselta 1300-luvun lopussa. Arseni hakeutui luostarikutsumuksen ajamana ensin luostariin kotikaupungissaan mutta lähti sitten kilvoittelemaan Athos-vuorelle. Kolme vuotta Athoksella kilvoiteltuaan hän päätti palata takaisin kotimaahansa perustaakseen uuden luostarin. Pyhän Vuoren siunauksena vanhus Johannes Zidonis antoi Arsenille Jumalanäidin Kyyhkysikonin. Palattuaan Novogorodiin vuonna 1393 Arseni sai paikalliselta piispalta siunauksen perustaa luostarin Konevitsa saarelle Laatokalla. Arsenin ympärille kerääntyi munkkijoukko ja Jumalansynnyttäjän Konevitsalainen ikoni vahvisti heidän kilvoituksessaan. Ikoni tunnettiin Venäjällä laajalti jo silloin, ja tiedetään, että mm. P. Jevfimi Novgorodin piispa kävi 1400-luvun alkupuolella rukoilemassa sen edessä.

Pääsiäisviikolla 1553  luostarissa raivosi tulipalo, joka tuhosi pääkirkon, asuintilat sekä muut rakennukset kalustoineen. Ei ole säilynyt tietoja siitä, miten Jumalansynnyttäjän Konevitsalainen ikoni selvisi tulipalosta. Vuonna 1570 alkoi 25 vuotta kestänyt sota Ruotsin ja Venäjän välillä. Kun ruotsalaiset valtasivat koko Käkisalmen läänin vuonna 1580, Konevitsan luostarin veljestö pakeni Derevjanitsan luostariin Novgorodiin mukanaan luostarin irtain omaisuus. Konevitsan luostari hävitettiin kokonaan. Kun rauha oli taas solmittu, veljestö palasi takaisin saarelle vuonna 1598. Veljestö joutui kuitenkin vuonna 1610 lähtemään uudelleen pakoon ruotsalaisia, ensin Novgorodiin, sitten Tihvinään ja sitten taas takaisin Novgorodiin, ja lopulta takaisin Konevitsan saarelle vuonna 1716. Kun tsaarilta pyydettiin lupaa palata takaisin Konevitsan saarelle, kirjeessä mainitaan, että veljestöllä oli Konevitsasta paetessaan ollut mukanaan ikoni, jonka P. Arseni oli tuonut Athos-vuorelta. Ikoni tuotiin takaisin Konevitsaan Novgorodista kuitenkin vasta vuonna 1799. Tällä paluumatkallaan ikoni oli muutamia kuukausia Pietarissa, ja tänä aikana tapahtui lukuisia paranemisia. Vuonna 1940 ikoni siirtyi Konevitsan veljestön mukana Keiteleelle, ja edelleen vuonna 1957 Heinäveden Valamoon, kun Konevitsan luostarin veljestö yhdistyi Valamon luostarin veljestöön.

Jumalansynnyttäjän Konevitsalaisen ikonin takana on Kristuksen Käsittätehty -ikoni, joka on mahdollisesti maalattu 1600-luvulla. Tosin Hilandarin luostarissa, jossa Arseni mahdollisesti kilvoitteli, on olemassa kertomus Jumalansynnyttäjän akatistos-ikonista, joka oli kaksipuoleinen, niin kuin Jumalansynnyttäjän Konevitsalainen ikonikin. Käsittätehdyssä on käytetty vihreää väriä, joka oli uusi 1600-luvulla ja eräänlainen muotiväri silloin. Ehkä samassa yhteydessä ikonilautaa on suurennettu, koska nykyisessä ikonissa on alkuperäisen ikonin ympärille lisätty lautaa, niin että ikoni on suurempi kuin alkujaan. Ensimmäiset maininnat Kristuksen Käsittätehdystä ikonista Konevitsalaisen toisella puolella ovat 1700-luvulta. Joidenkin tutkimusten perusteella on esitetty näkemyksiä, että Heinäveden Valamossa oleva Konevitsalainen ei olisi se sama, jonka Arseni toi Athokselta, vaan myöhempi, mutta tutkimustuloksiin on saattanut vaikuttaa se, että ikonilautaa on laajennettu myöhemmin ja taakse on maalattu Kristuksen Käsittätehty ikoni.

Kun Konevitsan veljestö oli Keiteleellä vuodesta 1940 vuoteen 1956, luostarissa tapahtui tulipalo vuonna 1953. Luostarin navetta syttyi palamaan, ja navettaa vastapäätä ollut luostarin päärakennus oli myös vaarassa palaa, koska tuuli puhalsi siihen suuntaan. Pappismunkki Maksim otti Jumalansynnyttäjän Konevitsalaisen ikonin ja kulki sen kanssa rakennusten välissä ja toimitti samalla rukouspalvelusta Jumalansynnyttäjälle. Hän ei ehtinyt kiertää puoltaväliä pidemmälle, kun tuulen suunta kääntyi ja luostari säästyi tuholta.

Heinäveden Valamossa on tapahtunut lähes jatkuvasti pienempiä ja suurempia ihmeitä, kun ihmiset ovat rukoilleet Jumalansynnyttäjän Konevitsalaisen ikonin edessä. On tapahtunut useita parantumisia parantumattomasta syövästä, ja monia tapauksia, joissa lapsettomat pariskunnat ovat saaneet lapsia. Arkkimandriitta Sergein ystäväpariskunta, jonka hän oli vihkinyt, olivat lapsettomia, ja lääkärit olivat sanoneet, että he eivät voi saada lapsia. Kun arkkimandriitta Sergei kuuli tästä, hän toimitti rukouspalveluksen Jumalansynnyttäjän Konevitsalaisen ikonin edessä, pian tämän jälkeen he alkoivat odottaa lasta. Myöhemmin lapsia on syntynyt kaksi lisää. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Itse olen tavannut Venäjällä asuvan pariskunnan, jonka tarina on lähes samanlainen.

1990-luvun puolivälissä syöpää sairastavalle oli luvattu vain muutama viikko elinaikaa. Hänen puolestaan rukoiltiin Konevitsalaisen Jumalansynnyttäjän ikonin edessä, ja vielä 20 vuotta myöhemmin hän on elossa. Muutama vuosi sitten ihosyöpää sairastavan miehen syöpä katosi itsestään kokonaan pian sen jälkeen, kun hänen puolestaan oli toimitettu rukouspalvelus Konevitsalaisen Jumalansynnyttäjän ikonin edessä. 1991 Valamossa toimitettiin rukouspalvelus sydänkohtauksen kourissa olevan miehen puolesta, jonka selviämisestä lääkärit eivät antaneet toivoa. Mies on elossa edelleenkin. Vuonna 2015 toimitettiin rukouspalvelus Konevitsalaisen edessä pahasti lomamatkalla Kreikassa loukkaantuneen nuoren naisen puolesta, oli todennäköistä, että hän ei jäisi henkiin. Nainen on tervehtynyt hyvin toivottomasti alkutilanteesta huolimatta, ja vuosi onnettomuuden jälkeen toimitettiin kiitosrukouspalvelus Jumalansynnyttäjän Konevitsalaisen ikonin edessä. Vuonna 2017 kovista hermosäryistä kaksi ja puoli vuotta kärsinyt henkilö parani rukoiltuaan Konevitsalaisen Jumalansynnyttäjän ikonin edessä.

Suloisesti suuteleva

Valamon luostarin pääkirkossa on Valamolaisen ja Konevitsalaisen lisäksi myös kolmas ihmeitätekevä ikoni Pyhittäjä Antipa Valamolaisen Suloisesti suuteleva-ikoni Athoksella Filotheoksen luostarissa on ihmeitätekevä Jumalansynnyttäjän ikoni, jonka nimi on Suloisesti suuteleva. Pyhittäjä Antipa Valamolaisen Athokselta Valamoon tuoma ikoni Athoksen ikonimallista poikkeava, mutta myös ihmeitätekevänä kunnioitettu ikoni. Tämän pyhäinkuvan sommitelma on ikään kuin vaakasuuntainen peilikuva Vladimirin Jumalanäidin ikonista. Ikoni sijaitsi aikoinaan Laatokan Valamon pääkirkon alakirkossa. Luostarin kalustokirjassa kuvan nimenä oli Jumalanäiti suloisesti suuteleva, josta ikonin nykynimi on peräisin.

1800-luvun alkupuoliskolla moldavialaissyntyinen skeemapappismunkki Antipa kilvoitteli Athos-vuorella. Hylätystä erakkomajasta hän löysi Suloisesti suutelevan Jumalanäidin ikonin, joka oli ajan mittaan niin tummunut, ettei kasvojen piirteitä enää pystynyt erottamaan. Paikallinen ikonimaalari Paisios kieltäytyi aluksi ikonin konservoinnista, koska piti tehtävää mahdottomana. Hän kuitenkin hämmästyi, kun heti ensimmäisen puhdistuskerran jälkeen ikoni kirkastui ihmeellisesti. Tästä skeemapappismunkki Antipa päätteli, että ikoni on jollain tavalla erityinen ja ehkä ihmeitätekevä.

Valamon Suloisesti suutelevan Jumalanäidin ikonin ensimmäinen ihmeteko on kuvattu pyhän Antipa Valamolaisen elämäkerrassa ja kytkeytyy Antipan elämään Kreikan Athosvuoren alueella. Siellä paljolti erakkona eläneen Antipan huonoon kuntoon päässyttä keljaa korjaamaan saapunut, puutyötaitoinen pappi sairastui äkilliseen koleraan viidentenä päivänä töiden aloittamisesta ja jäi tiedottomana Antipan keljan luo. Antipa asetti Jumaläidin ikoninsa sairaan viereen ja meni kauemmas rukoilemaan sairaan paranemisen puolesta. Tultuaan takaisin Antipa huomasi, että sairastunut pappi oli yllättävästi parantunut ja työn touhussa. Pappi kuvasi tuntemuksiaan: “Ikonisi paransi minut. Se on ihmeitätekevä. Makasin jo aivan kuin kuolleena. Yhtäkkiä tunsin, että Taivaan Valtiattaren ikonista virtasi minuun sanoinkuvaamaton elävöittävä, lämmin henkäys. Lämpenin täysin, tulin hetkessä terveeksi ja nousin jaloilleni.” Siitä päivästä lähtien tämä ikoni oli Antipalla aina mukana, missä hän kulkikin.

Johannes Edelläkävijän skiitan perustamisen yhteydessä Athoksella skeemamunkki Antipa vihittiin pappismunkiksi. Myöhemmin hän toimi johtajana skiitan edustustossa Iasissa Romaniassa. 1800-luvun puolivälin jälkeen Antipa lähti Johannes Edelläkävijän skiitan johtajan Nifonin kanssa Venäjälle keräämään lahjoitusvaroja skiittaa varten. Jo lähtiessään Antipa sanoi Nifonille, että hänestä tuntuu, että kun hän ylittää Venäjän rajan, hänestä tulee venäläinen. Kun kerättyjä varoja lähetettiin laivalla Athokselle, yöllä Antipan rukoillessa Jumalansynnyttäjän ikon lasi halkesi. Tämän ennusmerkin takia Antipa osasi suhtautui rauhallisesti, kun hän sai kuulla, että juuri tuona yönä laiva oli uponnut Mustalla merellä. Käytyään Valamossa Antipa ihastui siihen luostariin ja sai siunauksen jäädä kilvoittelemaan Valamon kaikkien pyhien skiittaan. Antipa tuli tunnetuksi paastoajana, Jeesuksen rukouksen harjoittajana ja hengellisenä ohjaajana. Jumalansynnyttäjän Suloisesti suuteleva ikoni oli hänelle tärkeä: “Minun ainoa aarteeni on Jumalanäidin ihmeitätekevä ikonini. En antaisi sitä kenellekään, vaan jätän sen Valamon luostarille.” Vähän ennen kuolemaansa eräänä hiljaisena yönä Antipa seisoi keljassaan rukoilemassa. Yhtäkkiä keljassa kuului kolinaa. Antipan athoslainen Suloisesti suuteleva ikoni lähti paikaltaan ja muut ikonit sen vieressä kaatuivat. Ikoni kulki hiljaa ilmassa ja asettui sitten Antipan rinnalle. Vanhus hämmästyi. Hartaudella hän otti ikonin vastaan, ja asetti sen taas paikalleen.

Valamon luostarin sekasortoisissa vaiheissa sodan aikana Heinävedelle siirtyessä Antipan Suloisesti suuteleva ikoni joutui kadoksiin. Kun eräs romanialainen piispa 1950-luvulla tiedusteli Valamon luostarin igumenilta, missä ihmeitätekevä Suloisesti suuteleva ikoni sijaitsee, igumeni vastasi, että heillä ei ole tietoa sen sijainnista. Vuonna 2006 kirkkokalustonhoitaja pappismunkki Aleksanteri tunnisti kalustoluetteloon kirjattujen tuntomerkkien perusteella Suloisesti suuteleva -ikonin. Ikoni löytyi Valamon P. Sergein ja Hermanin kirkon eli ns. talvikirkon pyhän portin yläpuolelta alttarin puolelta. Ikonin riisassa on kirjoitus vuodelta 1856, jossa lukee kyrillisillä kirjaimilla romaniaksi, että ikoni on kuulunut skeemapappismunkki Antipalle. Nykyään ikoni sijaitsee Valamon pääkirkossa Valamolaisen Jumalansynnyttäjän ikonin vieressä.

Kun Heinäveden Valamon päärakennus paloi vajaa kymmenen vuotta sitten, tulipalon aikana toimitettiin ensin rukouspalvelus Jumalansynnyttäjän Konevitsalaisen ikonin edessä, sen jälkeen otettiin Jumalansynnyttäjän Suloisesti suuteleva -ikoni ja kannettiin sitä palavan talon ympäri ja arkkimandriitta Sergei siunasi palavan talon ikonilla kolmesti eri suunnilta. Pian tämän jälkeen tulipalo saatiin hallintaan, vaikka paloviranomaiset olivat aikaisemmin sanoneet, että talo palaa kokonaan, ja että on todennäköistä, että myös vieressä olevan puurakennukset palavat, niiden mukana myös Valamon kaikkien pyhien kirkko eli ns. vanha kirkko.

Luento Lammin Panagiassa Jumalansynnyttäjä-seminaarissa heinäkuussa 2017

IKONIEN KUVAT UUDEN VALAMON LUOSTARIN INTERNET-SIVUSTOLLA