Isä Porfyrioksen kautta tapahtuneita ihmeitä

TT Hannu Pöyhönen

 

 

Johdannoksi

 

Isä Porfyrioksella oli tunnustetusti monia armolahjoja. Kirjailija Panagiotis Sotirhoksen mu­kaan sellaisia oli hänen loputon kärsivällisyytensä ja ”hengellinen laupeudenharjoituksensa” kaikkia hengellisiä lapsiaan ja muita luonaan vierailevia kohtaan. Suurin osa Kreikan hengel­lisestä aatelistosta kunnioitti häntä, kävi kysymässä häneltä neuvoa ja osoitti hänelle kuuliai­suutta, minkä ohella hänen luonaan kävi luonnollisesti paljon erilaisten murheiden raskautta­mia tavallisia kadunihmisiä. Lisäksi vanhus Porfyrioksella oli armolahja nähdä maantieteelli­sesti kauas, paikkoihin joissa ei ollut koskaan vieraillut, jopa maan syviin kerroksiin. Hänellä oli myös armolahja päästä vaivattomasti sisälle ihmissydämen syvyyksiin ja paljastaa sen sa­laisuudet. Tuo kaikki meistä yliluonnolliselta näyttävä oli athoslaisen arkkimandriitta Joanni­kios Kotsoniksen mukaan hänelle täysin luonnollista, ikään kuin hän olisi nähnyt sen luonnol­lisilla silmillään. Eräs isä Porfyrioksen hengellisistä lapsista, joka oli säännöllisesti tekemisis­sä hänen kanssaan, puolestaan sanoo olevansa täysin varma siitä, että vanhus tiesi kaiken, mi­tä hän kulloinkin teki ja sanoi, missä päin tahansa maailmaa hän olikin.

 

Vaikka nämä ja jotkut muut myöhemmin mainittavat isä Porfyrioksen armolahjat vaikuttavat monessa mielessä poikkeuksellisilta, hän oli luonnollisestikin saanut ne Jumalalta, kuten kaik­ki Kirkkomme pyhät. Kukaan pyhistä ei ole itsevalaiseva valonlähde, vaan he heijastavat muualta tulevaa valoa, jolla Jumala kaunistaa valitut palvelijansa. Arkkimandriitta Daniel Gu­valis sanoo painokkaasti vanhus Porfyrioksen kokeneen armolahjansa kirkollisena palveluteh­tävänä. Hän itse totesi, että Jumala aika ajoin antaa ihmisille erilaisia armolahjoja Kirkon par­haaksi.

 

Isä Georgios Euthymioun mukaan vanhus Porfyrios ei käyttänyt armolahjojaan tehdäkseen vaikutuksen ihmisiin tai hyödyttääkseen heitä, vaan hänen perimmäisenä päämääränään kai­kessa oli aina ihmisen pelastus. Koska ihminen on sielun ja ruumiin kokonaisuus, hän aitona ortodoksisena ohjaajana auttoi luokseen tulleita sekä sielun että ruumiin vaivoissa.

 

Armolahjat ovat omistajalleen mahdollisuus palvella Jumalaa ja auttaa lähimmäistään, mutta samalla myös risti, koska ne saattavat ruokkia hänessä ylpeyden ajatuksia. Vanhus Porfyriok­selle oli kuitenkin ominaista äärimmäinen nöyryys, mikä epäilemättä selittää ainakin osittain hänen suuret armolahjansa. Niinpä hän muun muassa ihmetteli sitä, miksi kaikki ihmiset tuli­vat hänen luokseen, vaikka hän sanoi vain sen, minkä Jumala hänelle valaisi... Hän koki ai­dosti olevansa syntisin ihminen maailmassa, mitä voidaan pitää ihmeistä suurimpana tässä langenneessa todellisuudessa.

 

Olen koonnut tähän alustukseeni ihmeitä erilaisten otsakkeiden alle pyrkien antamaan jonkin­laisen näytteen vanhus Porfyrioksen erilaisista armolahjoista. Aloittakaamme niistä armolah­joista, jotka olivat hänelle kaikkein ominaisimpia.

 

 

Armolahja nähdä kauas paikallisesti ja ajallisesti

 

Vanhus Porfyrioksella oli harvinaislaatuinen kyky nähdä kauas sekä paikan että ajan ulottu­vuudessa. Tämä hänen armolahjansa tuli monien todistajien mukaan hyvin selväksi erityisesti eräällä hänen Kreetan matkallaan. Hän näki siellä autossa matkatessaan yliluonnollisella ta­valla mm. vanhan kirkon, jonka rauniotkin olivat hävinneet, muinaisia ja ihmisten unohtamia askeettien asumuksia sekä etäällä olevan joen ja sen varrella olevan kirkon. Ateenasta käsin hän puolestaan kerran puhelinkeskustelussa osoitti tuntevansa erään Kreetalla sijaitsevan maatilan, jota suositteli kirkollisen nuorisokeskuksen perustamispaikaksi. Eräälle athoslaiselle arkkimandriitalle hän kuvasi tämän kylän menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuudenkin kuultuaan vieraansa kotipaikan.

 

Tyypillinen on muun muassa seuraava kertomus. Kreetalla käydessään isä Porfyrios pysähtyi isäntänään toimineen isä Georgios Hiatakiksen sukulaisen kodissa Pyhän Nektarioksen kyläs­sä. Kun emäntä oli laittamassa kahvia, isä Porfyrios kääntyi seinää kohti ja alkoi luetella käyt­täen oikean käden sormeaan laskemiseen: ”Pyhä Johannes, Pyhä Georgios, Kristus Kaikkival­tias, Pyhä Antonios, Jumalanäiti, Pyhä Nikolaos.” Silloin isä Georgios kysyi häneltä: ”Van­hus, mitä sinä seinältä lasket?” Hän vastasi: ”Lapseni, lasken toisen kylän kirkkoja.” Todella­kin, tuolla suunnalla oli kylä, jossa oli täsmällisesti nuo mainitut kirkot. Kylä sijaitsi ainakin 40 kilometrin päässä, eikä isä Georgios ollut käynyt siellä vanhuksen kanssa eikä liioin ollut puhunut tälle siitä mitään.

 

Toinen athoslainen isä, arkkimandriitta Joannikios Kotsonis, puolestaan kertoo seuraavan ta­pauksen, joka sattui hänen käydessään vanhus Porfyrioksen luona. Tuohon aikaan hän oli par­haillaan rakentamassa naisluostaria Tessalonikin ulkopuolelle, Kufaliaan. Kun he olivat ensin aikansa keskustelleet, isä Porfyrios kysyi häneltä: ”Sanohan, mitä te olette panneet luostarin edustalle, jota rakennatte, siihen aivan sisäänkäynnin eteen?” Isä Joannikios sanoi: ”Ai, mitä­kö olen pannut?” Silloin vanhus Porfyrios jatkoi: ”Näen, näen...” Isä Joannikios kiirehti sano­maan: ”Mitä te näette, vanhus?” Tämä lausui: ”Näen suuren ristin.” Isä Joannikios oli todella­kin pystyttänyt sille kohtaa suuren puisen ristin. Hän itse sanoo: ”Jäin ihmettelemään hänen armolahjaansa. Tartuin hänen käteensä ja suutelin sitä kunnioittavasti. Samalla iloitsin siitä, että sain olla lähellä karismaattista vanhusta ja että meidänkin aikanamme Kirkko yhä synnyt­tää ihmisiä, joilla on noin suuri armo ja tuollaisia Pyhän Hengen armolahjoja.”

 

 

Armolahja nähdä maan syvyyksiin

 

Vanhus Porfyrios pystyi näkemään myös maan alle, esimerkiksi siellä olevat vesisuonet, maanalaiset joet ja järvet. Hän myös kykeni ”laskeutumaan” sinne, jopa maistamaan vettä. Omien sanojensa mukaan hän olisi voinut tuodakin sieltä vettä lasissa, muttei tahtonut, koska se olisi ollut ihmeenä niin poikkeuksellinen.

 

Athoksella elävä tunnettu munkki Nikolaos Bilalis kertoo eräästä sukulaisestaan, joka aikoi perustaa maanviljelys- ja eläinfarmin. Ennen sitä hän kuitenkin halusi käydä isä Porfyrioksen luona varmistuakseen hankkeen mielekkyydestä ja pyytääkseen asialle tämän siunausta. Van­hus Porfyrios piti hanketta järkevänä ja antoi sille siunauksensa. Koska maatilalle tarvittiin välttämättä oma vesipiste, vanhus Porfyrios kuvaili yksityiskohtaisesti, mistä kohden sellainen löytyisi ja miltä syvyydeltä. Kun geologit sitten tulivat maatilalle koeporauksia varten, he löy­sivät vettä täsmällisesti siltä paikalta ja syvyydeltä, jotka vanhus oli maininnut.

 

Hyvin samantyylinen on myös seuraava tapaus, joka sattui eräälle isä Porfyrioksen luona il­meisesti täysin satunnaisesti synnintunnustuksella käyneelle miehelle. Synnintunnustuksen yhteydessä vanhus oli kysynyt miehen kotipaikkaa. Sen kuultuaan hän kysyi, oliko heillä myös talo maaseudulla. Kun mies oli vastannut myöntävästi, isä Porfyrios alkoi yksityiskoh­taisesti kuvata paikkaa sanoen, että maatilan alla on suuri maanalainen järvi. Kaikki muu ku­vauksessa osui kohdalleen, mutta maanalaisesta järvestä mies ei luonnollisestikaan tiennyt mi­tään. Asia paljastui kuitenkin pari vuotta myöhemmin, jolloin eräs ulkomainen öljy-yhtiö tuli maatilalle tekemään koeporauksia. Niiden yhteydessä 400 metrin syvyydestä alkoi kummuta vettä niin voimakkaasti, että alue olisi hukkunut, ellei vedentuloa olisi ehditty nopeasti estää.

 

Vanhus Porfyrios näki myös maan alle kätkettyjä esineitä ja aarteita. Joskus tätä hänen armo­lahjaansa pyrittiin myös käyttämään väärin. Hyvin erikoinen on tapaus, joka sattui Thessalian alueella vuonna 1956, jolloin eräälle alueelle oltiin rakentamassa tekojärveä. Kreikan vaiheik­kaan historian aikana alue oli muodostunut kätköpaikaksi monille rahakätköille, joiden paikka vähitellen unohtui. Vähän ennen tekojärven toteutusta monet kaivelivat aluetta rikastumisen toivossa, joskin huonolla menestyksellä.

 

Yksi rahojen kätkijöistä oli kommunisti, joka sisällissodan aikana oli piilottanut sinne kaksi rahatynnyriä, joita hän kehotti erään armeijassa olleen sukulaisensa etsimään. Koska mies ta­jusi asian todeksi, hän aloitti etsinnät. Maata kaivaessaan hänet kuitenkin pidätettiin, sillä liik­kuminen alueella oli kielletty. Asia tuli tietysti heti myös armeijassa hänen esimiestensä tie­toon. Välttääkseen ainakin epäilyt yhteyksistä kommunisteihin, joiden tukikohtana alue sisäl­lissodan aikana oli toiminut, mies tunnusti lähimmälle esimiehelleen tekonsa tarkoituksen. Kyseinen esimies, aliupseeri, kiinnostui kuitenkin itse rahoista ja tiedusteli ovelasti kätketty­jen rahojen tarkkaa kätköpaikkaa. Saatuaan sen selville hän kertoi asiasta myös eräälle opetta­jalle ja erään tuntemattomana pysyttelevän teologin serkulle. Kolmestaan he päättivät lähteä etsimään aarretta. Ensimmäisten turhiksi osoittautuneiden kaivausten jälkeen he menivät tie­dustelemaan sen olinpaikkaa isä Porfyriokselta, jota he pyysivät tulemaan kanssaan alueelle. Lopulta isä Porfyrios suostuikin tähän.

 

Näin nuo kolme lähtivät isä Porfyrioksen kanssa Thessaliaan, mutta joutuivat yöpymään en­nen kätköalueelle menoaan. He jättivät isä Porfyrioksen erääseen hotelliin ja vetäytyivät itse koteihinsa. He olivat sopineet tulevansa hakemaan hänet hotellista varhain aamulla. Ennen aa­munkoittoa isä Porfyrios kuitenkin jätti hotellin ja lähti ensimmäisellä bussilla Ateenaan. Isä Porfyrioksen käytös oli tietysti miehille suuri yllätys ja he pyrkivät löytämään sille erilaisia selityksiä. He päätyivät lopulta siihen, että isä Porfyrios lähti, koska he maallikkoina ja Kir­kosta melko vieraantuneina eivät olleet osanneet lähestyä häntä hänelle tutulla kielellä. Niinpä eräs heistä päätti pyytää sukulaispoikaansa – puheena olevan tapauksen kertojaa – välittäjäksi, koska tämä oli teologi. He kutsuivat hänet luokseen ja saivat hänet lopulta taivuteltua mukaan suunnitelmaansa.

 

Teologi meni isä Porfyrioksen luokse tuntematta häntä. Liturgian jälkeen he tapasivat, ja isä Porfyrios osoitti hänelle suurta arvostusta ja rakkautta. Vanhus kieltäytyi kuitenkin jyrkästi enää auttamasta noita aarteen etsijöitä. Lopulta hän suostui myös selittämään syyn poistumi­selleen. Hän sanoi lähteneensä siksi, että miehillä oli aikomus surmata hänet aarteen löytämi­sen jälkeen, jotta asia ei tulisi yleiseen tietoon ja he voisivat itse pitää aarteen. Isä Porfyrios sanoi toimenpiteellään estäneensä sen, ettei raskas synti tulisi raskauttamaan miesten omaa­tuntoa ja koituisi heille kadotukseksi.

 

Teologi ei aluksi uskonut isä Porfyrioksen selitystä todeksi, mutta sai myöhemmin kuulla ser­kultaan, että opettaja oli tunnustanut päättäneensä surmata vanhuksen, jos aarre löytyisi. Pari kuukautta myöhemmin opettaja, joka edelleen oli sitkeästi jatkanut aarteen etsintää, kuoli au­to-onnettomuudessa. Teologille tämä tapaus avasi hänen hengelliset silmänsä, niin että hänes­tä tuli isä Porfyrioksen uskollinen rippilapsi.

 

Isä Porfyrios näki kuitenkin paitsi syvälle maan uumeniin myös ihmisruumiin sisään. Niinpä hän sanoi eräälle pariskunnalle, jolla oli tapana käydä hänen luonaan, että heidän pian synty­vällä lapsellaan tulisi olemaan ristihuuli. Hän havaitsi sen pelkästään katsahtamalla vieressään olevaa naista. Lapsen syntymän jälkeen vanhemmatkin vakuuttuivat asiasta. Vähän samalla tavalla kävi eräälle Amerikasta vanhusta tapaamaan tulevalle naiselle, jolle hän kuvasi tämän perheen heidän poikansa vaaratonta ihomuutosta myöten. Nainen ei kuitenkaan ollut ihomuu­toksesta tietoinen, koska poika ei ikänsä tähden ollut kehdannut kertoa siitä. Kuultuaan ta­pauksesta poika paljasti asian äidilleen ja tuli näin varmistaneeksi isä Porfyrioksen sanojen paikkansa pitävyyden kaikissa yksityiskohdissakin.

 

 

Selvänäkemisen armolahja

 

Keskityn jatkossa lähinnä kertomuksiin, joissa tulee ilmi isä Porfyrioksen voimakas selvänä­kemisen armolahja.

 

Muutamat hyvin voimakkaat kertomukset liittyvät isä Porfyrioksen taksimatkoihin. Esimer­kiksi kerran isä Porfyrios lähti kolmen hengellisen lapsensa kanssa jalan erääseen lähellä si­jainneeseen luostariin. Koska häntä rupesi väsyttämään, mukana olijat kysyivät pysäyttäisivät­kö he lähestyvän taksin. Isä Porfyrios vastasi sen pysähtyvän itsestään sekä vannotti, ettei ku­kaan muu kuin hän saisi puhua taksissa mitään.

 

Kun seurue oli asettunut ajoneuvoon, taksin kuljettaja ja omistaja alkoi syyttää pappeja kaikis­ta mahdollisista lehdissä mainituista skandaaleista etsien vahvistusta näkemyksilleen takapen­killä istuvilta maallikoilta. Koska he pysyivät vaiti, kuljettajan oli pakko kääntyä vieressään istuvan isä Porfyrioksen puoleen. Aikansa kuunneltuaan taksinkuljettajan parjauksia isä Por­fyrios sanoi: ”Lapseni, kerronpa sinulle yhden tarinan. Kerron sen vain kerran, se varmasti riittää.” Ja niin hän paikkakunnankin mainiten ryhtyi kertomaan miehestä, jolla oli naapuri­naan rikas maanomistaja ja joka kadehti tätä. Niinpä mies eräänä yönä meni naapurinsa luo, surmasi ja hautasi hänet sekä tekaistuilla asiakirjoilla hankki itselleen tämän pellot. Sitten hän myi ne, sanoi isä Porfyrios kuljettajalle, ja jatkoi: ”Ja tiedätkö mitä hän rahoilla osti? Hän osti taksin.”

 

Taksinkuljettaja järkyttyi kuulemastaan, pysäytti autonsa välittömästi tien reunaan ja huudahti isä Porfyriokselle: ”Isä, älä hiisku asiasta kenellekään, vain sinä ja minä tiedämme sen!” Isä Porfyrios vastasi: ”Myös Jumala tietää sen ja ilmoitti minulle, jotta sanoisin sen sinulle. Ja nyt pidä huoli siitä, että elämäsi tästä eteenpäin saa uuden käänteen.”

 

Eräs toinen taksimatka on hieman vähemmän dramaattinen, mutta seuraamuksiltaan ilmeisesti yhtä tehokas. Noustuaan erääseen taksiin ja tervehdittyään kuljettajaa isä Porfyrios aloitti keskustelun hänen kanssaan seuraavalla tavalla: ”Onko sinulla vaimo?” Kuljettaja: ”Onhan minulla.” Isä Porfyrios: ”Montako vuotta olette eläneet erillänne?” Kuljettaja: ”Viisi.” Tämän jälkeen keskustelun sisältö syveni. Sen perusteella, mitä kuljettaja keskustelun aikana kuuli, hän innostui niin, että meni heti etsimään vaimonsa. He sopivat vanhat riitansa ja aloittivat uudelleen särkyneen perhe-elämänsä.

 

Avioliittoteemaan liittyen isä Porfyrioksesta on säilynyt tiedossa myös seuraava tapaus, joka sattui vuonna 1982. Muuan nimettömänä pysyttelevä 40-vuotias teologi, joka oli isä Porfyrioksen hengellinen lapsi, tunsi sääliä erästä ikätoveriaan kohtaan, koska tämä oli sekaantunut pahoin hindulaisuuteen ja guruihin. Siksi hän kehotti tätä käymään rippi-isänsä luona, mihin tämä yllättäen suostuikin. Teologi ei kuitenkaan ollut koskaan maininnut isä Porfyriokselle mitään kyseisestä henkilöstä. Kun mies saapui vanhuksen luo, tämä puhutteli häntä heti nimeltä ja kysyi sitten, miten hänen vaimonsa ja lapsensa voivat. Tämä kosketti miestä syvältä, sillä hän oli vuosia sitten jättänyt perheensä, jonka olemassa olosta hänen teologituttavansakaan ei ollut tietoinen. Kertoessaan tälle myöhemmin vierailustaan vanhuksen luona mies paljasti samalla perhetaustansa ja palasi uskovana ihmisenä takaisin Ortodoksisen kirkon helmaan.

 

Vanhus Porfyrioksen selvänäkemisen armolahja tulee voimakkaasti esille myös seuraavassa kertomuksessa. Kerran isä Porfyrios oli käymässä Ateenassa jo aiemmin mainitun isä Nikodemos Bilaliksen serkun kodissa. Perheenemäntä joutui kuitenkin käväisemään ulkona ostamassa jotakin. Siellä hän tapasi erään tuttavamiehen, jonka tytär asui hänen kanssaan samalla kadulla. Lyhyen keskustelun jälkeen nainen pahoitteli, että hänen täytyy kiirehtiä eteenpäin, koska isä Porfyrios on heillä vieraana. Kuultuaan mies innostui ja pyysi lupaa pistäytyä heillä ottamassa vanhukselta siunauksen. Heidän mennessään taloon isä Porfyrios tervehti miestä nimeltä, vaikkei ollut häntä koskaan tavannut. Sitten hän sanoi: ”Kuulehan, teidän täytyy unohtaa erimielisyydet, joita teillä on metropoliitan kanssa. Hänelle on esitetty asiat toisessa valossa. Teidän täytyy elää sulassa sovussa keskenänne.”

 

Isä Porfyrioksen selvänäkeminen auttoi monien muiden ihmisten ohella myös Nikosta, erästä hänen hengellistä lastaan, joka vuonna 1990 oli joutunut kohtaamaan elämässään suuria koettelemuksia sillä seurauksella, ettei jaksanut enää edes rukoilla. Väsyneenä ja toivottomana hän vain hoki kotonaan jatkuvasti: ”Jumalani, olen syntinen, enkä osaa keskustella kanssasi.” Mentyään seuraavan kerran vanhus Porfyrioksen luokse tämä tervehti häntä sanomalla: ”Istu, syntinen.” Sitten hän jatkoi hieman vihaisesti: ”Sano, Nikos, jotain muuta sen sijaan, että hoet yhtenään ‘olen syntinen, olen syntinen’. Sano jotakin muuta Jumalalle! Rukoile! Etkö tajua, että sinua on kohdannut kiusaus ja etkö voi taistella vastaan?” Kertoessaan tästä tapauksesta mies sanoi, että vanhus oli aiemmin monesti painottanut hänelle rukouksen merkitystä. Hän oli muun muassa sanonut: ”Tiedätkö, Nikos, kuinka suuren lahjan Jumala on meille antanut salliessaan meidän puhua Hänen kanssaan milloin ja missä hyvänsä ja luvatessaan kuulla meitä? Tämä on meille suurin mahdollinen kunnia. Sen tähden meidän pitää rakastaa Jumalaa.”

 

Jos mahdollista vieläkin hämmästyttävämmin isä Porfyrioksen selvänäkeminen ilmeni nykyisen Kenian arkkipiispa Makarioksen vieraillessa hänen luonaan vielä maallikkona. Hän työskenteli jo silloin Afrikassa ja halusi kysyä vanhukselta neuvoa erilaisiin häntä vaivanneisiin asioihin. Ennen tapaamista hän oli painanut kaikki asiat tarkalleen mieleen vieläpä numerojärjestyksessä. Kun arkkipiispa Makarios meni vanhuksen luokse, tämä alkoi luetella hänelle vastauksia kuulematta edes kysymyksiä, vieläpä täsmällisesti samassa järjestyksessä, jossa hän oli aikonut ne esittää! Arkkipiispa Makarios sanoo jääneensä täysin sanattomaksi. Hän myös uskoo, että vanhus Porfyrioksen esirukousten tähden hän on pystynyt pitämään päätöksensä Afrikkaan jäämisestä. Vanhus Porfyrioksen esirukouksiin hän lisäksi liittää sen suunnattoman ilon, jota on siellä usein tuntenut monista käytännön vaikeuksista huolimatta.

 

Isä Porfyrioksen persoonasta välittyvän ilon sai kokea myös aarrekertomuksen yhteydessä mainittu teologi jo ensitapaamisellaan ja kaikilla käynneillään senkin jälkeen. Hän sanoo tunteneensa vanhuksen luona aina niin voimakasta iloa, että oli kokenut sellaista aiemmin vain kerran elämässään – käydessään Jerusalemissa Pyhän Haudan kirkossa. Ensitapaamisen yhteydessä isä Porfyrios oli myös palauttanut hänen mieleensä joitakin lapsuuden tapahtumia, jotka hän itse oli kokonaan unohtanut. Suuren vaikutuksen häneen oli tuolloin tehnyt lisäksi se, että hänen lähtiessään vanhus suuteli hänen käsiään ja sanoi iloinneensa tapaamisesta.

 

Vaikka vastaavia kertomuksia olisi monia muitakin, siirryn hieman toisenlaisiin ihmeisiin, jotka liittyvät nekin vanhus Porfyrioksen selvänäkemisen armolahjaan. Seuraavat kertomukset liittyvät hänen puhelinkeskusteluihinsa, joita hänellä oli tapana käydä joko soittamalla itse tai vastaamalla toisten puheluihin.

 

Kerran eräs isä Porfyrioksen hengellinen lapsi, joka työskenteli Etelä-Afrikassa, soitti hänelle kysyäkseen neuvoa jossakin asiassa. Keskustelun edetessä vanhus kysyi: ”Miten on? Lakkasiko siellä jo satamasta vai vieläkö sade jatkuu?” Mies tunsi hyvin vanhuksen armolahjat eikä hämmentynyt kysymyksestä. Päinvastoin juuri siksi, että tunsi isä Porfyrioksen karismaattisuuden, hän halusi antaa puhelinta vähäksi aikaa myös kreikkalaiselle ystävälleen, joka oli sillä hetkellä hänen kanssaan. Hän ei kuitenkaan maininnut vanhukselle ystävänsä nimeä eikä mitenkään esitellyt häntä. Ensikommenttinaan vanhus tervehti hänelle vierasta miestä nimeltä, mikä jätti tämän sanattomaksi. Heti perään vanhus jatkoi: ”Mitä neljälle tyttärellesi kuuluu? Ole varovainen vanhimman tyttäresi kanssa, sillä hänellä on ongelma ja hän saattaa toimia väärin.” Kuullessaan tämän mies järkyttyi ja hikosi kauttaaltaan, sillä hän tajusi puhuvansa elävän pyhän kanssa.

 

Eräs isä Porfyrioksen hengellisistä lapsista puolestaan työskenteli yhdessä vaiheessa Brysselissä, NATO:n sukellusveneosastossa. Eräänä päivänä isä Porfyrios soitti hänelle ja sanoi, että alueella, jolla he päivittäin liikkuivat, on vaarallinen vedenalainen kari. NATO:n palveluksessa työskennellyt kreikkalaismies ei ollut lainkaan perillä asiasta, mutta päätti ottaa siitä selvää. Tutkiessaan aluetta paremmin hän havaitsi, että siellä todellakin oli vedenalainen kari, joka muodosti suuren vaaran sukellusveneitten liikkumiselle. Karin paljastumisen jälkeen NATO:n sukellusveneitten kulkureittiä muutettiin.

 

Vuonna 1988 isä Porfyrios puolestaan soitti yöllä puoli kahdelta eräälle hengelliselle lapselleen, joka oli tunnettu juristi. Mies oli joutunut panettelujen kohteeksi ja oli vaarassa joutua monenlaisiin suuriin vaikeuksiin. Mies valmistautui puolustamaan itseään oikeuden istunnossa ja valvoi kotonaan työpöydän ääressä lähes sekopäisenä, kuten oli tehnyt jo pitkään. Isä Porfyrios aloitti: ”Anteeksi, että soitan tällaiseen aikaan, mutta näen sinun hukkuvan papereihin ja olevan hyvin huolissasi.” Juristi sanoi: ”Vanhukseni, kiitos, että soitit! Mutta kuinka voisin olla olematta huolissani, kun rahojeni lisäksi voin menettää myös maineeni?” Vanhus lohdutti häntä ja sanoi: ”Rauhoitu äläkä ole murheissasi, sillä muuten tuhoat terveytesi. Papereiden ja todisteiden kanssa, joita olet koonnut, joudut tosin vähän näkemään vaivaa, mutta lopulta kaikki menee hyvin.” Neljän vuoden kuluttua asia lopulta selvisi, ja juristi todettiin kaikissa oikeusasteissa syyttömäksi niihin vakaviin rikkomuksiin, joista häntä epäiltiin.

 

Kerran samainen isä Nikodimos Bilaliksen sukulainen, jonka neuvotteli vanhuksen kanssa maatilan perustamisesta, joutui onnettomuuteen suurella moottoripyörällään. Hän lensi pyö­ränsä selästä kauas, mutta – yllättävää kyllä – ei kuollut eikä edes loukkaantunut. Palattuaan illalla kotiinsa puhelin soi välittömästi. Soittaja oli vanhus Porfyrios. Kun mies nosti kuulok­keen, hän kuuli vanhuksen sanovan: ”Sinä pelastuit, sinä pelastuit! Kunnia Jumalalle!” Isä Ni­kodimos kertoo, että hänen sukulaisensa jäi täysin sanattomaksi.

 

Puhelinkeskusteluista häkellyttävin on kuitenkin ehdottomasti seuraava tapaus, joka ei tosin enää yhtä selkeästi liity vanhus Porfyrioksen selvänäkemisen armolahjaan. Eräs vanhuksen hengellisistä lapsista, joka aina neuvotteli tämän kanssa kaikista tärkeistä asioistaan, oli ulko­mailla, kun vanhus kuoli, eikä siksi saanut siitä nopeasti tietoa. Kotiin palattuaan häntä kohta­si heti jokin perheongelma, jossa hän halusi kuulla vanhuksen neuvon, ja soitti tälle. Vanhus vastasi puhelimeen ja neuvoi miestä. Tämän jälkeen mies pyysi anteeksi sitä, ettei kiireittensä vuoksi ollut hetkeen ehtinyt käydä Milesissä vanhuksen luona, mutta lupasi tulla mahdolli­simman pian. Puhelinkeskustelun päätteeksi hän kuuli isä Porfyrioksen sanovan: ”Älä enää soittele minulle, sillä olen kuollut.” Voimme hyvin ymmärtää, kuinka ällistynyt tuo hänen hy­vin sivistynyt ja paljon opiskellut hengellinen lapsensa oli puhelun jälkeen...

 

Isä Porfyrioksesta on olemassa monia kertomuksia, jotka osoittavat, että hän oli hyvin perillä kaukanakin tapahtuvista maailman asioista. Eräälle hengelliselle lapselleen, joka oli lähdössä ulkomailla pidettävään tieteelliseen konferenssiin, hän muun muassa kuvasi kokouksen tule­van kulun ja lisäksi neuvoi, miten tämän oli siellä toimittava. Henkilö sanoo olleensa ällisty­nyt huomatessaan, että asiat toteutuivat täsmälleen niin kuin vanhus oli sanonut.

 

Hieman samantyylinen on kertomus eräästä ranskalaisesta naisprofessorista, joka oli osallistu­nut Japanissa erääseen guruja käsittelevään kokoukseen. Nähtävästi hän oli siellä kuullut isä Porfyrioksen selvänäkemisen armolahjasta ja halusi tietää, oliko se totta, mitä hänelle oli ker­rottu. Niinpä hän päätti mennä tapaamaan vanhusta. Ottaessaan vastaan naisen vanhus antoi keskustelun edetä vapaasti, kuten aina. Eräässä vaiheessa nainen sitten kysyi itse jotakin gu­ruista. Silloin vanhus sanoi: ”Eikö konferenssissa, johon hetki sitten osallistuitte, vieressänne istunut mies sanonut Teille mitään tästä aiheesta?” Vanhus mainitsi tällöin jopa tuon kristityn miehen nimeltä. Naisesta tuntui kuin salama olisi iskenyt häneen, ja hän tajusi, että vanhus oli todella Jumalan valaisema ihminen.

 

Isä Porfyrios oli myös tietoinen reaaliajassa monista sen hetkisistä poliittisista tapahtumista. Niinpä kun Kyproksen valtaus vuonna 1974 tapahtui, hän oli kolmen hengellisen lapsensa kanssa matkalla Athokselle ja kuuli auton radion välityksellä tapahtumista. Hän sanoi valtauk­sen olevan osa suurta meneillään olevaa suunnitelmaa ja mainitsi erään suuren turkkilaisen olevan sillä hetkellä hyvin hermostunut, koska asiat eivät sujuneet odotetusti. Ilmeisesti sa­malla matkalla hän kuuli radiosta arkkipiispa Makarioksen kuolleen Kyproksen valtauksessa, minkä tiedon hän ilmoitti virheeksi. Muutaman päivän kuluttua tieto arkkipiispan kuolemasta kumottiin.

 

Vastaavalla tavalla isä Porfyrios näki myös Romanian kansannousun ensihetket ja kuvasi siel­lä käytäviä katutaisteluita yksityiskohtaisesti eräälle hengelliselle lapselleen, joka oli lääkäri. Tapahtumat olivat järkyttäneet isä Porfyrioksen herkkää ja rakastavaa sydäntä niin paljon, että hän oli itkien pyytänyt kyseistä lääkäriä pistäytymään luonaan. Vasta seuraavina päivinä ku­vat ja uutiset Romanian kansannoususta tulvivat tiedotusvälineisiin ja tavoittivat ihmiset kaik­kialla.

 

 

Ennaltanäkeminen

 

Vanhus Porfyrioksella oli myös armolahja nähdä tapahtumia ennalta, mikä on välillisesti jo tullut esille aiemminkin. Kerron tästä esimerkkinä vain kaksi tapausta.

 

Ensimmäinen liittyy Lemessoksen nykyiseen piispa Athanasiokseen, joka aloitti luostarikilvoituksensa Athoksella, Uudella Skiitalla. Kun isä Porfyrios kerran oli käymässä Kausokalyviassa, silloinen munkki Athanasios tuli veneellä hänen luokseen muutaman muun munkin kanssa. Vanhus Porfyrios oli kuitenkin niin huonossa kunnossa, ettei pystynyt keskustelemaan, vaan antoi heille vain siunauksensa. Isä Athanasios sanoo, että siunauksen saatuaan he lähtivät tyytyväisinä paluumatkalle, sillä mitään enempää he eivät tulleet etsimäänkään. Eräs vanhus Porfyrioksen hengellinen lapsi, joka asui majalla ja lähti saattamaan heitä, kuvitteli kuitenkin heidän mielensä murehtuneen. Sen tähden hän kehotti heitä jäämään Kausokalyviaan vielä joksikin aikaa, sillä hänen mukaansa vanhukselle aamut olivat aina vaikeita, mutta keskipäivään mennessä hänen vointinsa yleensä parani, niin että iltapäivällä hän kenties voisi hyvinkin jo keskustella heidän kanssaan. Kun seurue oli laskeutunut skiitan pääkirkon kohdalle, sen puhelin soi, ja kirkossa palvellut munkki kutsui isä Porfyrioksen kuuliaisuusveljeä puhelimeen. Tartuttuaan kuulokkeeseen munkki kuuli isä Porfyrioksen sanat: ”Miksi sinä kehotat isiä jäämään ja sanot minun tulevan iltapäivällä parempaan kuntoon, niin että voin keskustella heidän kanssaan, vaikka minä käskin heidän lähteä? Iltapäivällä merellä nousee myrsky, eivätkä he voi lähteä silloin. Sano heille, että lähtevät välittömästi!” Tämän kuultuaan vieraat lähtivät kotimatkalleen viivyttelemättä. Isä Athanasios sanoo, että iltapäivällä todella nousi niin kova myrsky, että he olisivat olleet veneellään suuressa vaarassa.

 

Toinen kertomus, joka koskee isä Porfyrioksen ennaltanäkemisen armolahjaa, liittyy Kreetaan. Kun isä Porfyrios oli vierailemassa saarella, hän pistäytyi paikallisen isä Georgioksen kanssa Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Siellä oli harvinaislaatuinen Pyhän Kolminaisuuden ikoni, josta isä Porfyrios piti kovasti. Melko käskevään sävyyn hän sanoi isä Georgiokselle: ”Pidä huolta tästä ikonista, sillä se varastetaan sinulta. Toista tällaista ikonia ei ole.” Vanhus Porfyrioksen lähdön jälkeen isä Georgios kutsui seurakuntaneuvoston jäsenet koolle ja ehdotti, että ikonia vartioitaisiin tarkasti. Mutta paikkakunnan siviilihallinnon johtaja vastusti häntä ja sanoi: ”Jos poistat ikonin paikaltaan, saat sinäkin lähteä.” Niin ikoni jäi entiselle paikalleen, mutta vuoden kuluttua jotkut tuntemattomat ihmiset varastivat sen, eikä sitä sen koommin ole löydetty.

 

 

”Ruumiissa vai poissa ruumiista, en tiedä”

 

Isä Porfyrioksesta on myös lukuisia kertomuksia tapauksista, joissa joko hän itse tai joku muu todistaa hänen olleen muualla kuin missä hänen fyysisesti piti olla. Niinpä Essexissä elänyt athoslainen arkkimandriitta Sofroni kertoi vuonna 1990 usean henkilön läsnä ollessa, että hän ja vanhus Porfyrios tapaavat rukouksessa joka päivä ja tuntevat toisensa täydellisesti, vaikka eivät ole koskaan tavanneet toisiaan. Isä Porfyrioksen tiedetään olleen vastaavalla tavalla päivittäin yhteydessä myös moniin ohjaajavanhuksiin Balkanilla ja Siinailla. Tämä tuli ilmi esimerkiksi Kreetalla, jossa hän kerran kehotti ympärillään olevia pappeja olemaan hetken hiljaa tavatakseen Balkanilla olevia kilvoittelutovereitaan. Eräänä päivänä puolestaan, kun arkkimandriitta Daniel Gudalis astui vanhus Porfyrioksen luo, tämä sanoi juuri olleensa Kefallonian saarella seuraamassa sinä päivänä kirkossa vietettävää suurta pyhän Gerasimoksen juhlaa. Isä Porfyrioksesta on olemassa myös kertomuksia, joissa hän ilmestyy jollekulle hädässä olevalle ja pelastaa tämän esimerkiksi tekemästä itsemurhaa.

 

 

Lopuksi

 

Isä Porfyrioksen tiedetään myös parantaneen monia ja auttaneen ihmisiä heidän hädässään muilla tavoin. Jätän tällaiset kertomukset kuitenkin tällä kertaa kokonaan pois, koska isä Por­fyrioksen ihmeiden painopiste on voimakkaasti hänen muissa armolahjoissaan, erityisesti hä­nen selvänäkemisessään. Päätän tämän ihmeitä koskevan osuuden erääseen kertomukseen, jo­ka sekin liittyy eräässä mielessä hauskasti hänen selvänäkemiseensä, minkä jälkeen kokoan luennon muutamaan yleiseen sanaan.

 

Eräänä päivänä Milesissä oli käymässä muuan sähkömies, joka teki oman alansa töitä isä Por­fyrioksen huoneessa. Työn edetessä hän rohkaistui sanomaan: ”Vanhus, minua ihmetyttää ko­vasti, miksi ulkona on koolla noin paljon kansaa. Mitä he Teiltä oikein odottavat?” Vanhus vastasi: ”Minä sanon jokaiselle pienen sananparren, ja sitten he lähtevät.” Mies jatkoi: ”Mutta voivatko ihmiset olla niin hulluja, että tulevat tänne yhden sananparren vuoksi?” Isä Porfyrios sanoi: ”Tahdotko, että lausun sinullekin yhden sananparren?” Mies sanoi: ”No, voinhan minä kuunnella, vanhus.” Sitten isä Porfyrios alkoi puhua miehen kaikista perheasioista, kunnes tä­mä keskeytti hänet huutaen: ”Lopeta, vanhus, lopeta! Mistä sinä nuo kaikki tiedät?” Vanhus sanoi: ”Sitä, mistä minä ne tiedän, en voi sinulle tällä hetkellä kertoa. Askaroi nyt sähkötöitte­si parissa, ja jatketaan tätä aihetta joskus myöhemmin.” Vanhus sanoi vielä: ”No, tällaisia sa­nanparsia minä ihmisille puhun.” Lopuksi vaitonaiseksi käynyt sähkömies totesi: ”Antakaa minulle anteeksi, isä-hyvä, en ollut perillä asiasta.”

 

Alussa totesimme, että Jumala antaa Kirkolle pyhiä sen avuksi ja rakentamiseksi. Yksi heistä oli isä Porfyrios. Melko kuuluisa athoslainen kirjailija, munkki Mooses sanoo hänestä: ”Isä Porfyrios osoitti meille voimakkaimmalla mahdollisella tavalla, että pyhyyttä on olemassa meidänkin aikanamme. Jos pyhät lakkaavat, lakkaa myös maailman olemassa olon tarkoitus. Juuri pyhät pitävät maailmaa yllä. Se, mitä maailma eniten tarvitsee, on pyhyys. Me kaipaamme pyhyyttä ja pyhiä. Näettekö, millainen voima ja rikkaus Kirkolle ja maailmalle on yksi pyhä ihminen, sellainen kuin isä Porfyrios?” Koska pyhät ovat viime kädessä tarkoitus ihmisen luomiselle ja ylipäätään tälle maailmalle, meidän on varmaan hyvä kuulla vielä munkki Moosekselta rohkaiseva kehotuksen sana pyhyyden teemasta: ”Tarvitaan Jumalan armoa, mutta tarvitaan myös meidän omaa henkilökohtaista kilvoitusta. Meidän on otettava askel Jumalaa kohti, niin Hän ottaa kymmenen askelta meitä kohti. – – Meidän on näytettävä kaipuumme ja silloin Jumala antaa meille itsensä kokonaan, koska me seuraamme Häntä uskollisesti ja hyvin pyrkimyksin.”

 

 

 

Valamon kansanopiston seminaari ”Isä Porfyrios, aikamme karismaattinen ohjaajavanhus” 30.09.2006